Kysymyksiä jänishousulle

Voi olla helppo tietää älyllisesti että yksikään ajatus ei ole totta. Sanat ja ajatukset ovat symboleja, ei todellisuus itse. Mutta silti niin helposti ne kaikista rakkaimmat/tarpeellisimmat tarinat ja suojajärjestelmät tuntuvat niin hemmetin uskottavilta ja tosilta. Eikä ihme, sehän niiden tarkoituskin on ollut. Tässä hetkessä voi minkä tahansa ajatuksen "kohdata" ja katsoa sen läpi. Hankalinta lienee se, että olemme tietoisia niin pienestä osasta ajatuksia ja alitajuisia uskomuksia. Ei niitä tarvitse lähteä tonkimaan, elämä tuo ne takuu varmasti eteen. Pyysi niitä tai ei. Ne tulevat silti. Siksi niille kannattaa alkaa sanoa Kyllä. Katsotaan sitten.Mitään ei pääse karkuun, yritetty on ja tulen varmaan vielä jänishousun lailla yrittämäänkin :) 

Useimmiten menee hetki tai useampikin ennen kuin löytää sen mallin tai ajatuksen jolla taistelee todellisuutta vastaan. Itse pyrin pullauttamaan sen esiin kirjoittamalla, tarkastelemalla sanojani ja puheitani, uniani ja niin edelleen. Kyllä sieltä se jackpot löytyy, jonka osuessa kohdalla voi ruveta naurattaankin, se on niin ilmiselvä! Miten en ole tajunnut! Aina ei naurattanut. Todellakaan. Eikä aina naurata vieläkään. Jos en kykene näkemään itseäni/jotain muuta (itseäni) rauhan ja ymmärryksen silmin, tiedän että minulla on asiassa vielä jotain katsottavaa. Siellä on jokin kuvakulma jota en ole vielä hyväksynyt. Tämä hyväksyntä ei todellakaan tarkoita sitä että pitäisi olla samaa mieltä kaiken kanssa, antaa paskaa sataa niskaan vaan koska "sekin pitää hyväksyä". Usein tämä hyväksyntä on viimeaikoina ollut kohdallani sitä, että hyväksyn mm. itsessäni häpeän, epävarmuuden, syyllisyyden, avuttomuuden, raukkamaisuuden ja kaikkea muuta tosi kehittävän ja kypsän oloista. 

Muutamien epämääräisten olojen ja hemmetin pelottavien yöunien jälkeen oli aika katsella mitä tarinoita en ollut tullut katsoneeksi. Voi hitto että otti päähän, kun "tiesi" että jostain pitäisi saada kiinni, mutta ei hitto vie saanut. Oli todettava että olen nyt ihan ulapalla. ( Missä tavallaan olen aina muutenkin, elämän vapaa pudotuksessa). Kyllä se oma vastustelu löytyikin sieltä, olisi toinen tarina kertoa miten mutta se ei ole nyt oleellista. Löytyipä kuitenkin. 

Olin alkanut pelätä epäonnistumista, sitä että teen virheen jota tulen katumaan ja pahasti. Pelkäsin myös että jos epäonnistun, tuotan muille pettymyksen. Jos tuotan muille pettymyksen, en olisi kestänyt itseäni. Olisin hävennyt itseäni, ja kovaa. Mitä tämä pelko teki? Se jähmetti. Se sai liikkumaan kuin varpaillaan lasinpäällä. Varmuuden vuoksi ettei vaan tee "väärin" ei sitten tee mitään. Eipä ainakaan tuota pettymystä kellekkään. Tiesin kyllä "järjellä" että ei ole epäonnistumisia, on vain lopputuloksia. Tiesin että lopulta, sillä ei ole merkitystä vaikka tuottaisinkin jollekkin pettymyksen, tulen tekemään luultavasti niin satoja tuhansia kertoja elämässä! Minä saan tuottaa muille pettymyksen, miten vapauttavaa! En jaksa enää yrittää suojella itsestäni mielikuvaa jossa epäonnistumiset eivät olisi sallittuja. Minä saan epäonnistua, miten vapauttavaa! Ja niin muuten saavat kaikki muutkin. 

Ihmettelin kun lause "mitä tekisit jos et pelkäisi epäonnistumista" alkoi tulla vastaan, useamman kerran. Eihän se nyt hei minua koske, tuohan kysymys on juuri sellainen itsensä kehittämisen koukussa olevan lause ja hyvä syy tavoitella omaa saarta ja lentokonetta, minähän olen moisen yläpuolella ( ;) )Päätin silti niellä ylpeyteni ja tutkia kysymystä. Mitä se viesti minulle? 

Minun vastaukseni kysymykseen on minun vastaukseni. Se ei millään lailla liittynyt "maalliseen tekemiseen" tai aikaansaamiseen. Se liittyi mm. rohkeuteen, rehellisyyteen ja haavoittuvuuteen. Vastausta on mahdotonta kirjallisesti edes selittää. Kun ei se tavallaan ollut mikään vastaus :) Se tuntui enemmänkin rauhalta ja selkeydeltä ilman vastausta. Se näytti missä kohdin vielä pelkuroin ja jähmetyn "ettei vaan sattuisi mitään ikävää". Me emme oikeastaan melkeen koskaan pelkää sitä mitä luulemme, vaan sitä mitä luulemme siitä seuraavan.

Hurlum hei!

p.s. En tiennyt että koko nenän kokoinen finni on mahdollinen! Se on. 

Ympyrä sulkeutuu

Kuvittele eteesi jana. Toisessa laidassa on ihmiset jotka ovat oppineet kuvittelemaan olevansa vastuussa toisten tunteista. He eivät välttämättä tunnista tätä itse lainkaan. Koska he kuvittelevat alitajuisesti heillä olevan kyky tehdä toinen onnelliseksi tai onnettomaksi, he usein miellyttävät toisia tai varovat loukkaamasta muita keinolla millä hyvänsä. He ovat usein itselleen ankaria ja pettymyksien sietäminen on hankalaa, sillä he luulevat kaiken olevan heidän vikaa. Perhonen lasikuvussa. Heille on usein myös häpeällisen tuntuista ottaa tukea ja apua vastaan, ja näin tehdessään kokevat olleensa vaivaksi. On kova pala myöntää heikkoutensa. Oma elämä on jäänyt elämättä, kun on eletty muita varten.Lapsena ehkä pitääkseen isän, kaverit, äidin tyytyväisenä. Silloinhan jos ei tee mitään väärin ei hylätä. Heille virheet on kirosana joita vältellään sanomasta rangaistuksen pelossa.

Toinen ääripää janassa on he, joiden mielestä kaikki on aina muiden vikaa ja muut ovat vastuussa heidän tunteistaan. On muiden tehtävä, ellei jopa velvollisuus helpottaa heidän oloa ja tehdä heidät onnellisiksi. Heidän alitajuinen mantra on "on kaksi tapaa tehdä asioita, väärä tapa ja minun haluamani tapa". He eivät tunne saa anteeksi, mutta mielellään kyllä asettuvat asemaan jossa muille voi antaa anteeksi. He tietävät miten muiden pitäisi elää, toimia tai tuntea. Tosin sen miettimiseen menee niin paljon aikaa että unohtuu elää itse. Heidän suustaan kuulee usein " mutta kun tämä tilanne" , "jos vaan pomoni" ja "sitten kun minulla on". He ottavat mielellään mutta tiskit jää muille.

Ota janan molemmista päistä kiinni ja muodosta siitä ympyrä. Ympäri mennään, yhteen tullaan. Lopulta nämä yleistetyt ääripäät muodostavat kehän. Ne eivät näytäkkään niin kauhean erilaisilta. Molempien takana on pelko.Molemmista päistä löydän hahmoni pelaamassa.
Toinen ei ole toista parempi, yhtä unta ne on molemmat. Niinkuin ehkä muistat että koko janaa ei ollutkaan, ennen kuin kuvittelit sen.

Rohkeutta havaita mielikuvitusmaailma harhaksi tarvitaan.Se osaa olla niin hemmetin uskottava! Se kysyy halua olla väärässä ja erehtyä ainakin 10 000000 kertaa. Eikä sekään varmaan riitä. Erittäin erehtyväistä iltaa sinulle ystävä .Todista ainakin kerran itsellesi olleesi väärässä!

p.s, Tuo nupin urheiluselostaja osaa olla todellakin huvittava. Huomasin äsken sen päivittelevän juntti suomalaisia jotka haukkuivat tummaihoista miestä maailmanomistajaksi. Kunnes huomasin että ihan yhtä lailla minäkin haukuin heitä mielessä juntti suomalaisiksi. Sen jälkeen päätin vaan juoda kahvia ja hymyillä salaperäisesti.

Verraton vertailija

Mieli on vertailu kone. Kiinnittää huomio vaikka yhden päivän ajan siihen miten ajatukset lähes jatkuvasti vertaavat. Kumpi reitti on lyhyempi? Herra x on jollain tavalla minua edellä...tai minä olen neiti Y :tä järjestelmällisempi.. Pidetäänkö minusta enemmän jos... Onko tämä oikein? Hän teki sen väärin. Kuka on nyt rehellisin? Tuolla on parempi asema ja helpompi tilanne..yms. 
Jos tuohon ajatusten sirkukseen lähtee mukaan löytää itsensä melko varmasti stressaantuneena ja hämillään. Pieni lapsi jo oppii matkimalla, seuraamalla vierestä. Omaksutaan käsityksiä siitä miten ollaan toivottuja, hyviä ja miten taas saadaan kokea olevamme riittämättömiä. Mitä tekisi, miten olisi ja eläisi jos ei antaisi tuon vertailukoneen juttujen määrittää itseään tai muutakaan? 
Todellisuudessa ei ole arvojärjestyksiä. Mieli tietysti mielellään pitää vaikkapa lääkärin työtä arvokkaampana kuin siivojan. Se arvottaa armottomasti minkä kerkeä. Huonommuus ja paremmuus on täysi illuusio, se sijaitsee vain ajattelussa. Ja silti siihen haksahtaa moneen kertaan. Vähän aikaa sitten huomasin olevani vähän kireä ja stressaantunut. Tutkittuani asiaa löysin tarinan " en tee tarpeeksi, en auta tarpeeksi,yms". Olin taas mennyt erillisyyden uneen jossa kuvittelen että pitäisi olla jotain erityistä ja ihmeellistä ( joka ei sitten kuitenkaan riitä sekään) ja että minulla olisi oikeasti joku kaikkivoipa kykeneväisyys ja velvollisuus  sööttiä, hemmetin hyvä yritys. Ihana facebookki on myös yksi paikka joka helposti luo turhaa vertailua ( monesti tiedostamatonta).

Miten koen tilanteen/ elämän jos unohdan pitää totena sitä mihin sitä vertaan? Onko oikeasti tässä ja nyt mitään ongelmaa? Mitä jos muistan että näen vaan unta, kuinka tosissani otan tämän?
Verratonta päivää :)

Hillitön määrä kaikenlaista

Meillä kaikilla on ajatuksia, tietoisia ja tiedostamattomia. Olemme tottuneet pitämään ajatuksia ” minun” ajatuksina. Päässä liikkuu hillitön määrä kaikenlaista, ja monet ajatuksista ovat vieläpä sellaisia joita olemme ajatelleet jo monet kerrat aiemminkin. Meillä tietynlainen mielikuva jota haluamme itsestämme ulospäin antaa ja tätä pyrimme monesti vahvistamaan käyttäytymisellämme ja puheillamme. Koemme hämmennystä ja ehkä syyllisyyttäkin ajoittain siitä, että ajatuksemme eivät olekkaan aina niin kovin jaloja ja ” hyviä”. Olemme ehkäpä oppineet, että positivinen ajattelu on hyvästä.Ja pelkäämme että negatiivisilla ajatuksilla ” manifestoimme” jotain pahaa tapahtumaan. Näin kerromme pitävämme noita ajatuksia tosina. Ja niin saakin tehdä, tottakai. Mutta entä jos tarkastaisi itse, kuinka totta ajatus on? Luulemme että meillä on kontrolli valita ajatuksemme. Siltä se pitkälle näyttääkin. Mutta tarkempi tutkiskelu osoittaa että ajatukset tapahtuvat täysin itsestään, on meidän valintamme valita uskommeko niihin vaiko emme. Tämä on samalla kontekstista riippuen sekä kaunein että pelottavin mahdollisuus joka meillä on.

Emme tietenkään ulospäin vuodans. arvostelevia ajatuksia vaan pidämme ne visusti sisällämme.Hämmennys ja häpeä syntyy oikeastaan vain siitä että kuvittelemme todella itse ajattelevamme nuo ns. pahat ajatukset. Hyi kuinka olen paha kun ajattelen näin! Syyllisyys on voimakas yrityksessään pitää otteessaan. ” Negatiiviset” ajatukset eivät katoa kieltämällä niitä, vaan näkemällä että ei ole negatiivista. Eivätkä ne ajatuksetkaan katoa tai jätä ilmestymättä, mutta niihin ei tarvitse jäädä jumiin. Ei ole mitään mitä pitäisi ” kieltää”.
Tässä riittää tekemistä mielelle jolla on paljon käsityksiä oikeasta ja väärästä.

Mitä jos vapauttaisi itsensä syyllisyydestä, näkemällä että ei ollutkaan vastuussa ajattelusta, vaan suhtautumisestaan siihen?Missä se ajattelija on, vai onko edes sitä? Oletko aivan 100% varma että juuri sinä ajattelit? Meillä on vahva ja pinttynyt uskomus että olemme erillisiä yksilöitä joilla on oma itsenäinen kyky mm. Kontrolloida itseään. Tähän uskomukseen kasvamme, emmekä sen kummemmin ole sitä kyseenalaistaneet. Tottakai minä olen minä! Erillisyys tuottaa kuitenkin käytännössä aina, ennemmin tai myöhemmin kärsimystä, stressiä ja pelkoa. Jos emme muista kuka todella olemme (tai ymmärrä kuka emme ole) , joku meissä etsii. Tämä etsiminen saattaa vuosia olla piilossa, etsimme maailmasta. Etsimme perheestä, harrastuksista, menestyksestä, henkisyydestä. Jostain. Emme oikein edes tiedä mitä , mutta paikalleenkaan ei voi jäädä. Etsiminen lähtee siitä että olemme samaistuneet täysin hahmoon jossa elämä tapahtuu. Pidämme sitä täysin ja epäilemättä itsenämme. Entä jos näin ei olekkaan? Entä jos emme ole tutkineet tarkemmin, omakohtaisella suoralla kokemuksella olemmeko todella se joka luulemme olevamme?

Mitä väliä sillä on,mitä minä sillä tiedolla teen? Olisin ehkä kysynyt joskus? Mitä minä siitä saan? Tätä kysymystä tuskin todella päätyy tutkimaan ellei ole ns. Pakko. Ellei enää voi jättää tutkimatta. Minä ei meinaan henkilökohtaisesti “hyödy”,kehity tai tule paremmaksi. Mutta jos jotain tapahtuu on sen huomaaminen että joksi itseään luuli ei ole todellinen. Se ei välttämättä ole mikään kevyt huomio, sillä olemme kiinnittäneet itseämme ja identiteettiämme ties mihin. Se joka tämän huomaa, on tyhjä. Muodoton,ajaton,mielipiteetön. Sitä voi sanoa rakkaudeksi, jumalaksi, miksi hyvänsä. Minulle sana rauha kuvaa tätä parhaiten.

Voisi sanoa ettei ole mitään, ja silti on jotain. Hahmo ei katoa, eikä hahmon tarina lopu vaikka siihen ei enää samaistukkaan täysin. Tarina jatkuu, elämä tapahtuu, kaikki itsestään ja vaivattomasti. Miten tämä liittyy ajatuksiin mitenkään? Monet meistä ovat niin tottuneet pitämään ajatuksia omina, huomaamatta että se joka luulee olevansa on itsekkin ajatus. Se voi kuulostaa hirveältä tai helpottavalta. Suosittelen kuitenkin katsomaan itse, voiko näin olla? Hyvä paikka tällaiselle avoimelle katsomiselle on esim. Liberation unleashed sivusto (http://liberationunleashed.com) tai jos haluat voit olla yhteydessä minuun.

Millaisia kokemuksia ihmiset kertovat ” nähtyään” että erillistä itseä ei ole vaihtelevat jokaisen yksilön kohdalla, mutta moni kuvaa että kaikki kärsimys ja vastustelu putoaa pois n. 90%, ja huomataan muutenkin elämän muuttumista huomattavasti rennommaksi, paikoin sellaisissakin kohdissa joissa ei tiedostanut olevansa jännittynyt. Tämä kokemus näyttää yhden ihmisen isoimmista uskomuksista harhaksi. Se ei kuitenkaan ole mitenkään maagista tai yliluonnollista. Se ei poista kaikkia uskomuksia ( tai en ainakaan ole kuullut että sellainen olisi mahdollista) kerralla. Uskomukset ja kiinnikkeet saavat tulla nähdyksi elämässä. Kaikki asettuu paikalleen itsestään. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen, tapahtumia on edelleen. Mutta niitä ei vastusta. Ja joskus saattaa vastustaakkin. Elämän upea peli saa jatkua. Voi olla hankala stressata ja huolehtia, vaikka ajatukset välillä tekevätkin parhaansa köynnistääkseen huolimisen. Niin ihanan yksinkertaista. Mutta ei kuitenkaan helppoa. Mutta yksinkertaista, kyllä.

Ja silti ainakin itse välillä eksyn Eevi laakson tarinoihin. Mutta onneksi, onneksi muistan joskus nopeammin joskus hitaammin että vain omilla ajatuksillani voin rakentaa itselleni vankilan. Jokainen hetki on siinä mielessä täydellinen, että vaikka välillä sattuisikin, tietää että juuri sitä silloin tarvitsee nähdäkseen missä oli vielä kiinni. Sitä sanoo Kyllä sitten kaikelle, lopulta. Ei se ole niin kauhian vakavaa sitten kuitenkaan.