Julistus uudelle vuodelle

Tämä ei ole kirjoitettu niin hirveän vakavissaan, mutta sopivan tosissaan kuitenkin. Niin monta tykkäystä kun tämä saa lupaan yhtä monta päivää valita:

Vastustelun ja vikinän sijaan hyväksynnän
Etten taistele ajatuksilla tai käsityksillä elämää vastaan
Muistaa etten tiedä mitään sen sijaan että pätisi 
Sen sijaan että osoittelen muita/ympäristöä/tapahtumia katsoa peiliin
Sen sijaan että arvostelen itseäni tai ketään muutakaan muistan että kaikki on täydellisesti epätäydellisyydessä
Katkeruuden tai kaunan sijaan annan anteeksi, myös itselleni
Itselleni/muille selittelyn sijaan myönnän olleeni väärässä
Sen sijaan että ottaisin itseni/jonkun tilanteen liian vakavasti nauran 
Sen sijaan että kiellän tunteeni myönnän ne rehellisesti mutta en suostu antamaan niille valtaa reagoida tai vetää johtopäätöksiä
Muistan että näen kaikkialla itseni
Sen sijaan että toimin pelosta käsin kysyn miten rauha toimisi?
En yritä olla mitään muuta mitä rehellisesti siinä hetkessä koen
En yritä muuttaa ketään muuta vain minun mieleni mukaiseksi
Neuvojen antamisen sijaan kuuntelen ja olen läsnä
Olla mielummin rehellinen kuin epärehellinen silläkin uhalla että se ei tunnu minusta kivalta
Sen sijaan että luulen tietäväni jo jotain, tarkastelen avoimesti käsityksiäni asiasta
Sen sijaan että yritän tehdä mitään väkisin ja pakolla, päästän irti ja luotan että kaikki tapahtuu aina ajallaan
Minä, minä, nyt, nyt! Asenteen sijaan olen kärsivällinen ja näen muutkin
Listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin, mutta eiköhän näillä pääse jo alkuun. 

Tulen takuulla epäonnistumaan satoja kertoja, mutta hyväksyn senkin.
Yhtenä extrana lupaan vielä ravinnon suhteen ehdottomuuksien ja vouhkaamisen sijaan ottaa tsillisti. Syödä hyvin, ravinteikkaasti ja ennen kaikkea hyvällä mielellä.

Anteeksiantaminen

Anteeksianto voi olla kauneimpia, avartavampia ja ihmeellisimpiä asioita joita saa kohdata. Kaiken näennäisen rumuuden, kylmyyden ja itsekkyydenkin takana on rakkauden ja hyväksynnän kaipuinen ihminen. Joskus kätketty pelko ja syyllisyys saavat meidät kohtelemaan muita kuin vastustajia. Ja voi että miten tärkeältä silloin voi tuntua olla oikeassa, puolustaa, selitellä ja hyökätä. Tähän lankaan on tullut monet kerrat mentyä 10-0. Ei ole nöyrempää, kauniimpaa hetkeä kuin myöntää ja näkee oman "erheensä". Kun meillä on sopivasti etäisyyttä itseemme, voi myös huomata että se joka toimii pelosta käsin, ei ole se mitä todellisuudessa olemme. Pelosta toimiminen on reaktiivista, puolustelevaa tai hyökkävää, jotain joka laukeaa salamaakin nopeammin jos johonkin tarkkaan varjeltuun kipupisteeseen on osuttu. Kyllä se voi sattua myöntää erheensä, eikä sitä tuskin teekkään ellei näe että se joka reagoi oli tiedostamaton. Tiedostamalla taika voi viimein raueta, jos olemme sitä Viimein valmiit katsomaan. Ei kukaan halua olla ilkeä, arvosteleva, paremmuuden tuntoinen, kaikkitietävä, yms. Ja silti, se on kaikki jotain jota meissä kaikissa on joskus ilmennyt ja saattaa ilmetä edelleenkin. Näyttelemällä pyhimystä ei kuseta kuin itseään, hetken. Anteeksiantaminen on hyväksyntää. Sen näkemistä että tämä meni nyt näin. Joskus sen näkemistä että sattui ja että se ei ollut kivaa. Joskus sen näkemistä että itse satutti eikä se ollut kivaa. Mitä enemmän tiedostaa ja haluaa nähdä itsessään myös sitä mitä ei tietenkään haluaisi nähdä, reaktiivisten mallien otteet voivat heiketä kun todella valitsemme NYT ja aina uudelleen NYT olla lähtemättä siihen mielen draamaan mukaan. Se on valinta jonka voi tehdä aina uudelleen, ja valinta jonka kuitenkin satoja kertoja unohtaa tehdä. Senkin voi hyväksyä.
Kiitos elämä että tökit ja tuupit sinne minne en itse haluaisi katsoa <3

Tuomion kätilöt

Olen tässä miettinyt näinkin maallista asiaa että mikä ihme saa ihmisen tuomitsemaan muita? Tästä päästään tietysti samalla siihen tosiasiaan, että koska asia koskettaa minuakin. Voi joko tuomita muita tuomitsemisesta, tai nähdä koko tuomitsemisen läpi. Antamalla anteeksi itselleen ne kerrat kun on tuominnut tai ollut liian ehdoton ja kapea katseinen mielipiteissään. Todellisuudessa me emme tiedä.Mielipiteisiin on toki oikeus, ja niillä voi olla hauska pallotellakkin, mutta jo sana itsessään kuvaa mielipiteen luonteen hyvin. Mielen pidike. Jotain josta mieli pitää kiinni. Jos mieli pitää jostain kiinni, se on luonnostaankin suljettu kokonaisuudelle. Sä näkee vain pienen pisaran oman suodattimensa läpi, joka luo mielipiteensä menneisyyden kokemuksiinsa perustuen.

Tuomitseminen ja arvostelu juuri pitää meidät erillään toisistamme. Minun linjaukseni ja polkuni on parempi kuin sinun, lälläslää! Hänen pitäisi vain tehdä tavalla x… Tuon ei olisi pitänyt koskaan sanoa noin. Miten hän pystyikin sanomaan niin? And Drama goes on. Olen niin lopen kyllästynyt erilaiseen draamaan ja spekulointiin. Entä jos kaikki on todellakin juuri niinkuin kuuluukin. Elämä on kummallisen helppoa kun voi hyväksyä itsensä, muut, säätilan, raha tilanteen ja villa koirat sängyn alla sellaisenaan kuin on. Vaikein hyväksyttävä ainakin täällä päässä näyttäisi olevan ” oma itse”.  Ja mikä se itse sitten edes on? Ei ihmisen sisällä ole mitään ihmistä, ei puun sisällä ole mitään muuta. Missä on se itse, jota olemme itsenämme tottuneet pitämään? Se on mielessä. Se on niissä ajatuksissa, joita itsestämme ruokimme, ja jotka automaattisesti uskomme. Omalla kohdalla näyttää siltä, että se että haluaa nähdä egon läpi, se täytyy tehdä täysin näkyväksi. Kädet multaan vaan ja katsomaan mitä sieltä löytyy. Ja voi kun se kaikki ei aina mielyttäkkään  Silti, jos vastustelemme ja koitamme kieltää jotain ajatusta, on sama kuin pitäisimme tuota ajatusta jotenkin vääränä. Tämä kerryttää helposti suuren määrän häpeää ja syyllisyyttä. Voiko ajatuksista tuomita ketään? Onko se koskaan auttanut? Mielestäni ei. Ajatukset on mysteeri. Ei ehkä ole kaikista kannattavinta uskoa ajatuksiinsa. Persoonalle kuuluu tietyt uniikit mieltymykset ja ominaisuudet.  Koivu on ihan toisenlainen kuin mänty. Mutta kumpi niistä on parempi tai tärkeämpi? Hah Beatles on lurittanut ehkä parhaimman mantran ikinä. Let it be. Jos huomaa mielessä jotain turhaa ajanhukka ajatusta, tämän biisin voi vaikka laittaa päälle  Ja muistaa että se mitä ajattelet muista , ajattelet lopulta itsestäsi.

Huomio miten mieli toimii. Miten se jatkuvasti kuvailee, arvostelee ( en tarkoita tätä negatiivisesti) ja mittailee kaikkea? Jalka on jalka.Kasa soluja, lihaksia, verisuonia, yms. Mieli voi sanoa että se on liian lihava. Tai että sen pitäisi olla kiinteämpi.  Entä mitä mieli hölöttää vaikka kaupassa kun jonotat? Mitä toikin tossa edessä hidastelee ja toi ei osta edes luomua!!!! Kääk  Entä jos sama hemmo olisi joskus auttamassa sinua ulos palavasta talosta, luultavasti aika äkkiä unohtuisi kaikki ärsytys ja tuominta. Me ollaan palavassa talossa  Ja se ihanuus onkin just siinä. Tässä on myös se ainutlaatuisen ihana asia, että koska tuomintakin on vain toisen kokemukseen perustuva ulos anti, sitä ei missään tapauksessa kannata “ottaa itseensä”. Oppia voi ja voi katsoa rehellisesti. Joskus opimme parhaiten juuri silloinkuin joku läväyttää kasvoille sen mitä mieli ei haluasi kuulla. Kypsä ihminen voi kuitenkin tehdä sen ” hellästi” , tietäen että on joskus itsekkin vältellyt ja suojellut. Tällöin kyseessä ei ole enää edes arvostelu, vaan kanssa kulkijan tökkiminen lämmöllä, silti tietämättä mikä on toisella parhaaksi.Jos on itse pudonnut johonkin ojaan, voi olla ihan reilua varoittaa toista ojasta. Jos hän sitten kävelee ojaan, sitten hän kävelee sinne. Monesti opimme ääripäiden kautta että hitsi kun tää ei ookkaan ihan niin mustavalkosta. Jokainen kuitenkin avaa silmänsä itse.

Whose Business Are You In?
Notice when you hurt that you are mentally out of your business.
If you’re not sure, stop and ask, “Mentally, whose business am I in?”
There are only three kinds of business in the universe: mine, yours, and God’s.
Whose business is it if an earthquake happens? God’s business.
Whose business is it if your neighbor down the street has an ugly lawn? Your neighbor’s business.
Whose business is it if you are angry at your neighbor down the street because he has an ugly lawn? Your business.
Life is simple—it is internal.
Count, in five minute intervals, how many times you are in someone else’s business mentally. Notice when you give uninvited advice or offer your opinion about something (aloud or silently).
Ask yourself: “Am I in their business? Did they ask me for my advice?” And more importantly, “Can I take the advice I am offering and apply it to my life?”
-Byron Katie

“Ja kaipa sitä voi loppuun vielä siteerata eilistä fb päivitystäkin:

Joskus opimme elämässä juuri niistä kivuliaimmilta tuntuvista hetkistä. Parhaat “opettajamme” ilmenevät usein konflikteissa. Kun huomaa itsessään vahvan reaktion, puolustelua, syyllistämistä tai hyökkäystä voi rohkeasti uhriksi leimautumatta tutkia mitä omaaa käsitystä ja uskomusta on juuri uhattu? Vitsi on siinä kun ei ole mitään suojeltavaa, ei ole pelättävääkään. Onneksi saamme myös niitä opettajia vastaan jotka opettavat rakkaudella ja anteeksiannolla, kenties täysin ilman sanoja. Kumpi mahtaa palvella paremmin, pelosta lähtevä sivallus vai rakkauden ” isku” ? Toisen virheiden tuomitsematta jättäminen on kenties suurimpia puhtaan rakkauden ilmentymiä. Tietenkään todellisuudessa mitään virhettä ei ole edes tapahtunut, vain tulkintamme siitä voi olla virheellinen. Ajatukset eivät kykene satuttamaan, korkeintaan se mitä ajattelee ajatuksista.”

Anteeksi

Anteeksi.

Pelokkaana vetää ties minkälaisia rooleja. Itselleen ei kuitenkaan pysty valehtelemaan loputtomiin, siitä elämä taitaa pitää huolen.

Olen näytellyt tietäväni ( ja luullut tiedon tuovan turvaa)
Olen halunnut olla vakuuttava ( en ole luonnollinen yrittäessäni olla mitään)
Olen halunnut olla viihdyttävä (saanhan edes jotenkin huomiota?)
Olen halunnut kunnioitusta (hakemalla vahvistusta ulkopuolelta minäkuvalleni)
Olen halunnut kiitosta
( jotta Eevi kokisi onnistuneensa, vaikkakin vain hetken)
Olen halunnut neuvoa
Olen halunnut olla parempi
Olen halunnut ymmärrystä
( etten joutuisi katsomaan peiliin)
Olen halunnut tukea
Olen puolustellut mielipiteitäni kiivaasti
Olen sitä , olen tätä ja tuota.
Pelolkkaana näen vain (kuvitteellisen) itseni .
En olekkaan se, joka luulin olevani.

Ylläolevat kuvaukset voivat olla vain pehmo pornoa verrattuna siihen peliin jota ego pelokkaana pelailee varmistellessaan selustaansa.Se ei ole paha, se on tietämätön.

Katri kirjoitti aikanaan mahtavan tekstin, Henkinen kasvu sucks: http://elamanflow.wordpress.com/2013/03/10/henkinen-kasvu-sucks/

On toki ihanaa kuoriutua vanhoista rooleista ja mielikuvista jotka olivat kuin haarniskoita, kylmiä ja kovia. Tiedostaminen on myös joskus raadollista, silloin kun vielä samaistuu persoonaansa. Ei varmaan yksikään persoona halua nähdä kaikkia niitä negatiivisiksi kutsuttuja roolejaan ( joita on aktiivisesti ja ahkerasti piiloteltu)eikä persoona halua luopua niistä positiivisiksi kutsutuista ominaisuuksistaan. Niihin se tarraa, js haluaa pitää vain itsellään.Minun. Nämä lymyilevät monesti alitajuisina ja tiedostattomina. Neutraalilla havainnoinnilla tuota peliä voi alkaa näkemään.On sanottu että se mitä emme tiedosta hallitsee meitä. Kun jotain tiedostaa, voi valita. Suojaanko selustani vai olenko rehellinen?

Henkinen kasvu ja vapautuminen ei ole henkilökohtaisuuden hiomista tai pyrkimystä tulla paremmaksi tai täydelliseksi.Se on mm. Itsellensä luoduista mielikuvista, harhoista ja merkityksistä irtipäästöä. Eikä se koske enää vain itseä, vaan sitä että vapauttaa suhteensa myös muihin ja ympärillä oleviin asioihin. Emme enää koita kontrolloida muita, rahaa, menestystämme, mitään. Oikeaa kontrollia meillä ei ole ollutkaan, vain kuvitelma siitä. Tätä ei kannata uskoa suoralta kädeltä, vaan tutkia itse avoimesti voiko olla?

Mieli on vahva järjestelmä, sotimalla sitä vastaan vain vahvistaa sen suojelun tarvetta. Henkinen kasvu voi myös olla kaunista, kun sen uskaltaa antaa tapahtua luonnollisesti ja itsestään. Riittää että pitää silmät auki, on rehellinen itselleen ja uskaltaa mennä elämässä tilanteisiin jossa voi nähdä mikä on vielä epämukavaa, mikä vielä on haastavaa? Missä vielä suojelen itseäni, ja mitä peliä pelaan suojellakseni? Uhmakkaat ja hyökkäävät asenteet kannattaa koittaa siirtää sivuun. Niin tosia kuin itseäänkin kohtaan.

Rehellisyys kysyy uskallusta olla haavoittuva. Kun näytelmät ja roolit jää pois, ei peittele enää. Oma haavoittuvaisuus tulee nähdyksi. Tässä vaiheessa voi myös olla että ympäriltä karsiutuu ne ihmiset pois, jotka eivät tätä kestä. Voi kun ymmärtäisimme minkä määrän rohkeutta rehellisyys vaatii. Ystävyyksien ei tarvitse katkoutua ovet paukkuen, enemmänkin vain näkee missä saan olla kuten olen. Missä kelpaan myös väsyneenä, haisevana ja inhimillisenä. Henkinen alastomuus on mielelle maailman pelottavinta, sydämmelle se on kaunista, vaikka aina se mitä toiselta kuulee ei miellyttäisi omaa persoonaa. Persoonalla saa olla mielipiteensä. Se ei vain hetkauta sitä joka todellisuudessa olet.

Mikä on motiivini mihinkin?
Tämä on kysymys jonka kysyminen pelottaa nykyään onneksi yhä vähemmän. Mutta jos huomaan sen pelottavan , silloin se on juuri kysyttävä. Lähteekö toimintani siitä että pyrin saamaan taas itselleni jotain? ( Pyrin tällöin johonkin joka on mahdotonta) – Pelko äänessä.
Enkö toimi jotta välttäisin jotain?

Rakas elämä anna minun muistaa että pelosta käsin toimiminen kiertää kehää.Anna minun muistaa ja nähdä että pelko ei ole vihollinen. Pelkoa voi haukkua, dissata ja lytistää, mutta se ei tee siitä pahaa. Pelkokaan ei ole erillinen. Vain pelko näkee pelon pahana.

Anna anteeksi. En nähnyt. Pelkäsin.

P.s. Nämä sivut näyttävät nyt säännöllisin väliajoin hajoavan. On aika mennä eteenpäin. Uudet tuulet ja niihin kutsu on kuiskinut jo hetken aikaa. Katsotaan mihin suuntaan asiat etenevät. Kiitos että olet ollut mukana <3

Armahia neuvonantajia

Elämä todellakin tarjoilee herkullisia hetkiä päästää irti ja nähdä niitä mielen reagointimalleja, joita on kenties miten pitkään toistanut. Aamuna se oppi ilmeni läheisen muodossa. Hän soitti syyllistäen, neuvoen ja tietäen mitä Eevin pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Se tiesi myös Eevin olevan välinpitämätön ja töykeä. Se koitti painella Eevin kipeimpiä kohtia ja onnistuikin siinä hetkellisesti. Eevi sai nähdä itsessään nousevan syyllisyyden, kuin myös syyllistämisen. Hetken hänkin syyllisti toista siitä, että tämä syyllisti. Onneksi sanojen ei tarvitse antaa satuttaa. Vain se voi satuttaa, mitä ajattelee sanoista. Ja silti sanatkin voivat sattua ja se että sattuu on ihan ookoo.

Onko yksikään sana tai toisen lausahdus täysin totta? Eeville sanottiin, että hän ei mm. välitä isovanhemmistaan ja kunnioita heitä tarpeeksi. Eeville myös kerrottiin hänen olevan liian nuori puhumaan ja tietämään (mitäköhän Eevi on väittänyt tietävänsä) ja siitä, että pitäisi katsoa peiliin. Toisessa voi kuitenkin nähdä pienen lapsen, joka pelkää ja huutaa rakkautta. Juuri kuten Eevikin. Tai sitten ei, sillä sekin on tulkintaa ja sanahelinää  Olkoon niin.

Hän on varastoinut sisälleen vaikka mitä, vältellääkseen konflikteja ja sitten poks. Ihan kuten Eevikin. Viha on vain vihaa. Yhtään tunnetta ei tarvitse pelätä. Kuka on se joka syyllistyy? Se, joka jollain tavalla vielä uskoo itsekin syyllisyyteen. Totuuksia esitetään rakkauden virtana. Anteeksi. Ehkä Eevikin on joskus niin tehnyt. Rakas elämä, älä koskaan anna Eevin julistaa viimeisiä totuuksia. Eeviä syytettiin toisten arvostelusta ja tietämisestä. Eevin kirjoituksia myös arvosteltiin, koska niissä ei ole mitään punaista lankaa, mitään mistä saisi kiinni. Mutta onneksi henkilö silti tiesi nimetä kirjan josta löytyy kaikki 

Eevi on myös arvostellut muita. Tämänkin puhelun aikana Eevi arvosteli arvostelijaa. Millainen tyyppi Eevi sitten on? Eevi on roolihahmo ja asu. Eevi oppi tuosta puhelusta kovin paljon. Eevi oppi miten tärkeää on kokea viha. Tuo puhelu herätti pitkään uinuneen vihan koettavaksi. Viha oli vain puhdas tunne. Ei mitään sen pelottavampaa. Nyt se ehkä pahimpia mielen pelkoja sitten tapahtui: Konflikti (joita Eevi oli tiedostamattaan koittanut vältellä varmaan jo kymmenen vuotta). Oli samalla upeaa ja hurjaa istua siinä sohvalla kuuntelemassa toisen vuodatusta ja kokea syyllisyys, syyllistäminen, pelko hylätyksi tulosta, halu karata, jähmettyminen ja tärinä. Ja katsoa sitäkin ulkopuolisen silmin ja todeta ”ai tuolla se nyt kokee surua ja syyllisyyttä”.

Miten voi olla osa näytelmää ja silti siitä ulkona 

Hetkeäkään en toivoisi että noin ei olisi käynyt. Tuntuu, että olisin saanut ison osan rohkeutta olla sitä mitä todella olen takaisin, ironisesti juuri silloin, kun se mitä olen tai en ole, tuomittiin ja arvosteltiin. Sanat ovat vain sanoja ja jokaisella on todellakin oikeus kokea se mitä kokee. Luulen, että tämä kokemus jollain tavalla opetti myös toista osapuolta. Olen iloinen ja onnellinen ettei hän pitänyt tuota sisällä kuohahtelevaa energiaa sisällään. Tunteita ei todellakaan tarvitse pelätä! Eikä rehellisyyttä. Toisaalta mitä tekemistä rehellisyydellä on todellisuuden kanssa? Dualistisessa näkökannassa on hyvä ja paha, oikea ja väärä. Ykseydessä kaikki vain on. Siellä saa olla viha, siellä saa olla ilo. Kumpikaan ei sulje toistaan pois, niissä ei tarvitse olla mitään henkilökohtaista. Se mitä vastaan toinen julisti, oli hänen mielensä tuotosta. Hän näkee omien linssiensä läpi, omista uskomuksistaan käsin ja omista tarpeistaan käsin. Kuten Eevikin teki. Niin kauan kun Eevin henkilökohtaisuus ja mielipiteet oli mukana, niin kauan mukana oli kärsimys.

Ei hitsi miten makeeta! Tunteet on tehty koettaviksi; koska tuo kaikki tuli Eevin kokemukseen, sen on oltava lahja. Täydellinen maailmankaikkeus ei tee virheitä. Se, että voi kääntää toisenkin poskensa ei tarvitse tarkoittaa alistumista. Se voi olla ihan sitäkin, että hyväksyy sen mitä tapahtuu. Näkee toisessa itsensä. Kokee vapaasti. Antaa anteeksi toiselle, mutta ennen kaikkea antaa anteeksi sille osalle itseään, joka luuli, että sen pitäisi olla jotain tiettyä. Kiitän elämää siitä, että en syyllisty, jollen ole sellainen kuin joku muu haluaisi minun olevan. Enkä myöskään halua haluta kenenkään muun muuttuvan. Voin hyväksyä senkin, että joku ei hyväksy. Elämä saa olla täydellistä epätäydellisyydessään. Kiitos kiitos kiitos 

Uskalletaan jooko olla just sitä mitä ollaan, pelkäämättä muiden hyökkäyksiä. Ei ole ketään muuta, joka voi todellisuudessa siuna vastaan hyökätä , kuin ”sinä” itse.

Ihanaa päivää ja tässä vielä linkki huippuartikkeliin, josta hyviä työkaluja “varjotyöskentelyyn”: http://www.kiloby.com/writings.php?offset=0&writingid=263″>http://www.kiloby.com/writings.php?offset=0&writingid=263

P.S. Luonnollisestikin, kun käytetään sanoja kuvaamaan jotain, se automaattisesti vääristää. Tämäkin teksti on vain yksi vääristys muiden joukossa