Kaukaa viisas elämä ja läheltä niin hemmetin hyvännäköinen

Tajusinpas tuossa juuri että hyvänen aika, minähän olen toipunut masennuksesta! Luen kirjaa jossa päähenkilö syö masennus lääkkeitä ja tutkii vimmatusti masennuksensa syytä ja yhtäkkiä näkymätön kalikka kalahtaa otsaan, hitto vie tuohan on ihan kuin minä ennen.

N. 5 vuoden aika elämässä kului tosiaan masennukseen (ja tietysti mukaan mahtuu paljon muutakin) on/off lääkkeiden syöntiin ja henkisiin hajoamisiin, itsevihaan ja elämään joka oli sisältä käsin varsin pystyyn kuollutta.
Joskus tosiaan luulin että syön loppuelämäni masennuslääkkeitä, ehdottihan lääkärikin sitä. On aika mieletöntä tajuta, että siihen tyttöön ei ole enää paluuta. Vaikka se silloin tuntui kiroukselta ja mietin miksi minulle on käynyt näin, nyt on oikeasti helppo nähdä miksi juuri se tie oli kuljettava. Ja miksi siitä oli myös todella saatava sydänjuuriaan myöten tarpeeksi, ennenkuin paraneminen kykeni aidosti alkamaan.

Elämässä on välillä vaiheita jotka "päällä ollessaan" näyttävät loputtomilta, eikä millään ymmärrä että miten tähän on tultu,mikä mättää ja mihin hemmettiin tätä muka tarvitsee. Koitan silloin muistaa että "this too shall pass". Ja aina voi ainakin yrittää muuttaa perspektiiviään, vaikka kivusta ja kärsimyksestä kiinnipitäminen on myös aika puoleensa vetävä vaihtoehto. On helpompaa rakastaa ja antaa anteeksi silloin kun kaikki on hyvin. On toinen juttu tehdä samaa kun perunapelto on myllätty ja on henkisellä vereslihalla. 

Luota siihen että asiat saavat kypsyä juuri niin kauan kuin on tarvis. Ei voi tietää ennenkuin tietää. Ja sillä välillä voi ihan hyvin ottaa vähän rennommin. Kokea sen mitä on koettava mutta antamatta tunteiden sokeasti hämätä. Ja jos ne silti hämää, niin vähän armoa itselle siitäkin.

Elämä on viisaampi kuin mielemme joka kertoo kaikesta oman versionsa ja tarinansa. 
Monta kertaa päivässä koitan muistaa pyyhkiä sydämen ja silmät eilisten käsitysten sumusta. Ja taas uudelleen. 

Vaikka menneisyydessä eläminen ole yleisesti ottaen suositeltavaa, joskus voi olla hyvä muistuttaa itseään siitä mistä kaikesta olet selvinnyt! Mistä kaikesta olet mennyt eteenpäin. Miten paljon voimaa ja rohkeutta sinussa onkaan, koska kyllä sitä on. Se osa sinussa ei ole omalla tahdolla puskeva ego, vaan ihan jokin paljon viisaampi joka toimii kauttasi. En olisi ikinä voinut toipua masennuksesta yksin "eevinä" ja silti tein sen itse. Tai tein sille tilaa toimia kauttani, ihan sama. Kuka tietää ja väliäkö sillä.

Kunnioita sitä voimaa joka sinussa pääsee esiin kun astut pois tieltä.

Kunnioita myös sitä että ehkä tällä tiellä kuuluukin välillä eksyä ja astua kuoppaan. Sieltä nousee sitten aidompana ja nöyrempänä, kiitollisempana jos on suostunut katsomaan syvemmin omaa osuuttaan asiassa. (Tämä ei tarkoita syyllistämistä).

Kiitos myös niistä mielettömästä tarinoista joita ympäriltä saa kuulla. Se saa jotenkin uskomaan ihmiseen. Tai elämään. Vaikka me osataan olla pelokkaita ja epävarmoja kun pupujussukat, on meissä myös rohkeutta kulkea niiden pelkojen läpi. <3

F*cking Perfect

Kaikista yrityksistä tulla täydelliseksi, miellyttäväksi ja oikeanlaiseksi on saanut maksaa kovan hinnan. Se hinta on elämä joka ei tunnu omalta, elämä joka tuntuu tyhjältä. Kun omia suloisia ja inhimillisiä (lue raastavia) kelpaamis yrityksiä riisutaan, se voi tuntua pieneltä kuolemalta. Käärme vain luo nahkaansa, ja sieltä alta TODELLAKIN löytyy jotain..luonnollisempaa. 

Olen onnellinen että pelokkaan minun harhakuvat ovat romahtaneet kerta toisensa jälkeen. Perkele että olivatkin todentuntuisia ja uskottavia. Kun pienen mielen pelot käyvät toteen, voi olla jännän paradoksin äärellä. Eihän tämä ole yhtään niin kauheaa mitä kuvittelin! Sitä ennen on usein kahlannut pelkojen tulimeren läpi, mutta kuitenkin siellä keskellä tietämättömyyttä on selkeys.

Mitä jos lakkaan pitämästä kuvitelmiani yllä? Mitä jos lakkaan leikkaa, liimaa ja korjaa pelini? Katson mitä jää jäljelle.En enää koitakkaan pitää pystyssä sellaista joka ei ole todellista, joka ei voi koskaan pysyä pystyssä. Ja tällä matkalla olen tietysti 100x mennyt takaisin leikkaamaan ja liimaamaan. Kunnes tulee kohta jossa vanhentunut liimapurkki kädessä tajuaa että jos se ei tällä pysy, niin olkoon pysymättä. Tekee tilaa sille joka ei ole päälleliimatun jenkkihymyilevän amerikkalainen unelma, vaan jotain aitoa. Räkää, kyyneliä, naurua, elämän makuista elämää.

Omistettu kaikille särkyneille, olette rohkeampia kuin tiedättekään.

We are not asked to be perfect.
We are asked to be human.
And that is good enough.

-Joku viisas Art of healing levyllä

Sudentuntien tunnustukset

Aamuyö klo 3. 
Sudentunteina huomaan herkemmin levottoman alitajunnan. Sieltä haluaa tulla jotain nähdyksi. Katsotuksi.Tietoisen mielen järkeilyn verho on karannut yön tieltä esiin. 

Pyörin enkä saa unta. Tiedän ettei kuulukaan saada. Muuten nukkuisin jo. Haluan saada kiinni tästä! Edellisenä päivänä jo huomasin jonkun olevan tuloillaan. Leikkisän eevin otsa oli kurtulla ja vähän ärsytti. Tuo olo on tuttu. Jos sillä ololla olisi nimi, se olisi Tiedän että alan tiedostamaan jotain jota en vielä nää. Koska se on niin tarkoin kätketty suojamekanismien taakse, voin olettaa että kyseessä ei ole hattaraa.

Mistä näin äsken unta? Unessa eräs läheiseni koitti suostutella ja manipuloida minua tekemään asioita joita en halunnut. Unissa asiat näytetään ylikirostuneesti, jotta niistä pöllömpi voisi saada kiinni. En kuitenkaan unessa kehdannut selkeästi sanoa ei. Manipuloin siis toista itsekin. Tämä manipulaatio ei ole ehkä niin selkeä, mutta kun tarkemmin katsoo sen voin nähdä. Uni näytti minulle kuvitelmani että kunhan vaan en loukkaa ketään niin olen onnistunut.

Jos tuotan jonnekkin pettymyksen (oikeasti minä en voi kellekkään pettymystä tuottaa, sen voi jokainen tehdä vain omissa ajatuksissaan) -> olen häpeällinen ja epäonnistunut. 
Tunnistin myös muistot jossa tällaisen epäloogisen draama päätelmiä olin omassa mielessäni tehnyt. Se ei ole kenenkään ulkopuolisen syy vaikka egoni mielellään osoittelisi minua "kaltoinkohdelleet" henkilöt syyllisiksi. Se nyt vaan kuului tähän tarinaan.Tiedostan myös miten helposti suojelen ja puolustan minua loukanneita ihmisiä. Minä hei ymmärrän ! Sillä oli vaan huono päivä, oikeesti se halus vaan mun parasta! Sitä vaan itseä pelottaa, siksi se uhkailee mua! Jne. Tilanteista "vahvana ja kypsänä" heti selviytymään kiellän tai piilotan itseltänikin kokemani surun. Olin surullinen ja sydäntä raastoi. Mutta sen peittäminen ei ole vaikeaa jos sitä on 20-vuotta tehnyt. Ammattinäyttelijä unohtuu roolinsa itsekkin.

Jos minulla on alitajuinen käsitys siitä että jos tuotan muille pettymyksen olen epäonnistunut ja jos vaan saan muut hyväksymään minut olen onnistunut, millaista peliä elämä on? Ymmärrän myös että ne valheelliset defenssit ovat suojelleet minua joskus. Mutta viimeiset 10- vuotta ne ovat lähinnä saaneet kokemaan erillisyyttä, pelkoa ja kärsimystä joka on väreillen kutkutellut pinnan alla. Niin kauan kun sen siellä tulikin olla. Nyt se on nähty.
Kolikon molemmat puolet. Äkkiä koko hahmon tarina näyttää aika selvältä. Tottakai se on säntäillyt juuri noin. Tottakai se on itsekin hylännyt ja "kaltoinkohdellut". Tottakai se on ajautunut juuri tuollaisiin tilanteisiin ja ihmissuhteisiin! Se on ohjelmansa ohjaamana mennyt, robotin lailla. Sen ohjelma on ollut " vältä kipua ja etsi jotain joka helpottaa tai saa unohtamaan".
Error.

Kuten muistaakseni jossain lasten ohjelmassa laulettiin " Kannatti herätä!".
Minulle kirjoittaminen tai sisäisen dialogin tekeminen ovat olleet parhaita työkaluja saada nähdä ja tunnistaa. Onneksi minut sitten vaikka herätetään yöllä tajuntaani penkomaan. Näkeminen sisältää paradoksin. 
Se asia vaan on. Siihen mahtuu rakkaus ja pettymys. Siihen mahtuu oman syyllisyyden ja syyttömyyden näkeminen, vaikka tietää ettei kukaan oikeasti ole syyllinen. Armo. Kiitos ja anteeksi.

Ystävämme Pelko

Sattuipa kauniina kesäpäivänä että istuskelin Tampereen auringon alla ja fiilistelin nurmikkoa jalkojen alla. Hassuja ajatuksia alkoi tulla mieleen, ja vähänkuin alla oleva teksti olisi kirjoitettu eteen. Puhelin laukusta vaan esiin ja eikun tallentamaan muistioon. Pelko kävi esittelemässä itsensä, kovin hyvässä ja avoimessa hengessä tosin.. 

Hei, nimeni on pelko. En oikeastaan ole muuta kuin mielesi tuotos. Olen yhtä todellinen kuin satuhahmot tarinoissa, välillä kun oikein uppoudut rooliisi pääsen yllättämään ja nappaamaan sinut hyppysiini.Ystävällisiä kätyreitäni ovat mm. Syyllisyys, syyllistäminen, häpeä, haluaminen, paremmuuden tai huonommuuden tunto, arvostelu, ehdot ja menettämisen pelko. Ripustaudun myös mielelläni asioihin, ihmisiin ja saavutuksiin. Näin kuvittelen välttäväni menetyksen. Haluan kontrolloida ja jos en siinä onnistu laitan kauhufilmit pyörimään jossa koet olevasi täysin riittämätön ja arvoton.

Vertaan sinua muihin jotta erillisyys säilyisi. Olen hämilläni. En halua että jätät minut!! Olen tullut suojaksesi ettei elämä vaan satuttaisi sinua. Muistatko? Älä nyt vaan avaudu ja vaaranna itseäsi luottamalla elämään. Oletko hullu? Jatkat vaan vetäytymistä ja piiloutumista, mielelellään myös voisit kuvitella olevasi uhri.Voimani pysyy yllä niin pitkään kun uskot minun olevan todellinen. Saan ruokani kiristyksestäsi. Olen täynnä mielipiteitä ja riipun niissä etten vaan näyttäisi tyhmältä.haluan tietää, olla oikeassa. Haluan saada sinut uskomaan että voisit hallita elämää, kunhan ensin tanssit pillini mukaan.

Pidän sinut pois tästä hetkestä, vertaamalla sitä menneeseen ja kuvittelemaan tulevaisuutta.
Uskottelen sinulle että voit tehdä virheen. Yksi heikkous minulla kuitenkin on, jota en hevillä myönnä. Olen näkymätön. Et voi koskea minua, minulla ei ole muotoa. Olen harhainen ajatus tai tunne reaktio. Mikään kärsimystä tuottava ajatus tai tunnereaktio ei voi kestää loputtomiin jos se kohdataan tässä hetkessä. Tietysti koitan tällöin puolustautua ja etsiä syyllistä.Koittamalla vältellä minua kohtaat enemmän kärsimystä kuin katsomalla minua suoraan.

Pelkään sitä etten tiedä.Koitan peittää tätä pelkoa tietämällä lisää.

Minä sulan hyväksyntään ja rakkauteen. Hukun luottamukseen ja avoimuuteen. Kärtsäännyn rehellisyydestä ja palan loppuun antautumisesta, siitä jossa pääsen viimein elämän syleilyyn, antaen sen tuntua.

Kipu ei ole henkilökohtaista

Keho kevyesti tärisee, polvi vuotaa verta. Se istuu nurmikolla ja putsaa haavaa. Nostaa katseen ylös ja edessä on puu. Jostain syystä juuri nyt ja tässä tuo puu olen minä. Ykseys yllättää mitä erikoisimmissa tilanteissa. Katson oikealle jossa pyörä rötköttää pitkällään. Minä olen sielläkin! Rajoja ei vain ole, ei tunne. Sen KOKEE. Ja heti kun mieleen hiipuu ajatus ” haluan pitää tämän”, pamahtaa takaisin. Puu on puu. Pensas on pensas. Ykseys on täällä silti, en vain näe kun  egon suttuinen linssi tuli silmien tielle. Sitten niin. Sitten se on hyvää. NYT. Kaikki saa olla niinkuin on.

Kivussa ei ole mitään henkilökohtaista. Elämä ei ole henkilökohtaista! Kehon sisällä ei ole mitään keskusta, mitään “minua” joka ohjaa ja kontrolloi. Mysteeri on kaikkialla! Tietoisuus, alkulähde, what ever. Siellä täällä ja tuolla se leikkii! Ja me saadaan kokea tätä! Välillä tietoisuus itse nukahtaa ja on taas keskellä unta. Mieli hulisee ja puskee arvostelujaan, halujaan, pelkojaan ja kaikkea sitä perinteistä joka on jo niin moneen kertaan kuultu. Se on vähän kuin se vanha äkäinen naapuri joka kyttää ja valittaa mistä keksii. Sitä ei ota enää kovin vakavasti. Välillä se on kuin pieni lapsi, ah niin ihanan kiinnostunut itsestään ja täysin omien tarpeittensa ohjailemana. Nyt se tarvii ruokaa! Nyt se haluaa syliä. Nyt se haluaa selvitytyä.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, lauleli Apulanta.  Oli kyseessä sitten fyysistä tai jotain muuta laatua, se tulee ja se menee. Ei tarvitse vastustaa, ei tarvitse ripustautua. Olla sen kanssa ja wow, olen elossa! Kipu on ok. Ajatuksia ilmenee, tunteita ilmenee. Ne huomaa kuin valokuva albumin kuvat joita on plärännyt. Voi kääntää sivua. Tunteen tai ajatuksen ei tarvitse haitata, kun siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Yksi ajatus rimmsu kollektiivisen mielen uumenista joka lipui tietoisuuteen. Kun mieli ei nimeä kokemuksia, haluja, ajatuksia , tunteita omikseen, missä kärsimys? Missä myös henkilökohtainen menestys? Ei sitä ole   Ja silti täällä on jotain.

Se että on erillinen itse, MINÄ on ehkä isoimpia harhoja joita mieli kykenee tuottamaan. Sen oivaltaminen voi tapahtua sekunnissa, tai sitten ei. Sitä on turha uskoa, sitä on turha hokea. Sen voi kokea, katsomalla.SUORAAN: Se ei ole uuden omaksumista, vaan verhon silmien edestä vetämistä. Se voi olla ihan kaiken aiemmin omaksumansa ja oppimansa tutkimista uudelleen. Onko se varmasti totta? 100% varmuudella?  Mieli luultavasti pelaa ja pelkää henkensä edestä, jotta tätä ilmiselvää asiaa tulisi nähytä. Kun minä katoaa, se ei suinkaan ole loppu ( niinkuin pelko sanoo) vaan alku. Kaikki harhaan perustuva putoaa pois. Ja se välillä hämmentää. Nyt yhtäkkiä tiedostaa. Vesi lasin pohjalla ollut samea hiekka onkin saastuttanut veden, kun sinne kaadettiin lisää vettä. Hiekka , pohjalla ollut kuona lähti liikkeelle. Siinä missä se ei aimmin ollut näkyvillä, voi pojat nyt sen näkee. Samaan aikaan ego tekee kaikkensa jotta samaistuisi syyllisyyteen, häpeään , konrtolliin. Ja pim, kun huomaa että kaikista kipeimmätkin hetket ovat osa tätä mysteeriä, ne haluaakin viimein kohdata täysin. Kiitos, en enää pelkää sinua! Tarinasi ehkä vielä satuttavat, varsinkin kun hierrät haavaan etanolia mutta tiedän jo ettei tuo ole todellista. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta antaakin sen vain olla. Nostaa kätensä ilmaan ja antautuu = antaa tuntua. Kokonaan.

En tiedä voiko todella olla vapaa käymättä läpi tietynlaista ” dark (k)night of soul” meininkiä. Vapaudessa kaikki tulee nähdyksi. Se kaikki, jota mieli on koittanut pitää piilossa. Se on palvellut aikansa. Ei ole oikoteitä, on vain ainutlaatuisia polkuja. Syvä erillisyyden kipukaan ei ole kuin tietoisuus polttamassa etsintää loppuun. Joten ei hätää, olemme ihan joka hetki juuri siellä missä kuuluukin. Oli sitten henkisen kasvun tavoittelija, tai täyttä vapautta kohti matkaaja. Persoonan voi kasvattaa henkiseen huippuunsa, ja kokea silti erillisyyttä. Se on ihan ok. Monen kohdalla tämä kuuluu ” suunnitelmaan” ja juoneen. Ei voi mennä väärin. Siinä se kosminen vitsikin on. Chill out!!!

“Life itself is the greatest act of unconditional love. It gives itself for free and asks nothing in return.” Jeff Foster

Kuinka olla oma itsensä

Kuinka olla oma itsensä? Tämä kysymys tulee aika ajoin vastaan. Miten olla mahdollisimman helposti oma itsensä? Kuinka olisi helppo olla muiden seurassa rentona? Tässäpä siitä pientä pohdintaa.

Kuinka siis olla oma itsensä?

Unohtamalla itsensä. Unohda pyrkiä olla jotain tai mitään. Unohda mihin tämän pitää johtaa tai millainen mielesi haluaisi sinun olevan. Et ole käyttäytymisesi et ole kahlittuna mihinkään tiettyyn malliin. Ole tai ole  jos olet todella läsnä, unohdat itsesi ja aikeesi. Kun mieli ei pyri mihinkään tai välttämään mitään, se on rento. Se on aito. Unohda ne mallit  joita on kenties oppinut siitä millainen kuva tulisi luoda. Sinun ei tarvitse tehdä mitään ollaksesi riittävä.Riität kyllä jo. Mielen voi olla vaikea tämä tajuta, jos se on kovin ehdollistunut vanhentuneisiin käsityksiin. Mieli usein pelkää että jos hyväksyisi jo itsensä että seuraisi joku totaali pysähtyminen. Se pelkää että jos nautit olostasi ilman mitään syytä että se tarkottaisi vastuuttomuutta. Entä jos ei kuitenkaan?

Olen ollut kiinni ties millaisissa käsityksissä siinä millainen kuva itsestä pitäisi luoda. On aika raskasta loppuviimein koittaa olla jotain  mitä jos vaan antaisi olla ja olisi itse rehellinen. Kun olet itsellesi rehellinen, olet aito eikä ole tarvetta miettiä aina vaan minua, minua ja minua. Ja voit rakastaa sitäkin osaa itsessäsi joka haluaisi olla jotain. Nää sen läpi lempeydellä.

Kun annat itsellesi luvan olla kaikkea ja ei mitään, hyväksyt myös muut. Tuominta ja arvottaminen lakkaa, kun mieli ei ole kiinni fantasioissaan  Jäljelle jää vapaus ja keveys, jotka virtaavat itsestään.

Kun menet kohtaamisiin vapaana lopputuloksesta viet mukanasi energian joka on helppo.Sinun on helppo olla ja seurassasi on helppo olla, kun voi olla.sitä mitä juuri silloin on. Ja seuraavassa hetkessä on taas lupa olla uusi.

Missä on se oma itse joka sinun pitäisi olla? Se ainoastaa mielessä. Kun lakkaat yrittämästä olla mielikuva tai ihanne, teet ja olet luonnostasi virtaava ja vapaa. Se johtaa käytännössä väistämättä siihen että olet yksinkertaisesti onnellinen olematta mitään, ja juuri siksi voit saada ihan kaiken.

Sweet spots

Ah kuinka herkullista! Ihminen on jännä olio. Ja mikä on vielä jännempää, on se mieli jonka asetukset ja ohjelmointi tuntuu pyrkivän toimivan niin kovin loogisesti ja järjestelmällisesti. Mutta ei sitten kuitenkaan ole todellisuuden kanssa missään tekemisissä. Aina välillä sanon leikkimielisesti kursseillakin, että meidät on vähän kuin “massa hypnotisoitu” elämään ja uskomaan monenlaisia asioita mm. itsestämme ja elämästä itsestään. Ja arvaappa kuka on se taitavin hypnotisoija? Omat ajatuksesi. Tai kenties se , että pidämme niitä niin auliisti tosina. Tai voiko niitä edes omiksi ajatuksiksi kutsua, se voisi olla mielenkiintoista tutkittavaa myös..Kenen ajatus on se että pitää tehdä enemmän riittääkseen? Kenen ajatus on se että vaikkapa et voisi elää onnellisena jo nyt? Kenen käsitys on se miltä sinun pitäisi näyttää? Syyllistä on turha etsiä. Tuomitseminen on yksi egon käyttämä väline. Tuomitsemisen tuomitseminen myös. Rakkaus vain huomaa ja havaitsee.

Mieli on kollektiivinen. Ei ole minun ajatuksia, ei ole sinun ajatuksia. On vain ajatuksia. Mitä ajatuksia sitten poimimme? Se riippuu paljonkin mm. tunnetiloistamme, uskomuksistamme ja ehdollistumistamme. Ajatuksista syntyy uskomuksia helposti jos niihin liittyy voimakkaita tunnetiloja ja ne toistuvat. Näin rakentuvat sekä positiiviset että negatiivisetkin uskomukset. Tai todellisuudessahan ei ole mitään ” positiivista tai negatiivista”, asiat vain on neutraaleja. Mieli antaa merkitykset.

Jotkut uskomukset ovat niin syvällä mielen sopukoissa, että niitä voi olla hankala tiedostaa. Niitten ohjailemana on kenties elänyt vuosikymmeniä, joten niitä voisi kutsua vähän kuin perus asetuksiksi.Yhtä itsestään selviksi kuin se , että minulla on nenä. Olen varmaan moneen kertaan aiemminkin sanonut että elämä itsessään on paras opettaja. Millaisia kaavoja siellä ehkä toistuu? Ne ovat hyviä paikkoja tulla tietoisiksi jostain omista mahdollisesti kovin alkukantaisista asetuksistaan. Ja jos haluaa olla todella vapaa, se on sitten all the way Mieli osaa kyllä takertua ja väistellä kohtaamasta kipeämpiä paikkoja oikein taitavasti.

Voi sitä iloa (lopulta) kun pääsi löytämään yhden hyvin kimurantisti piiloutuneen mallin. Tarve miellyttää, ja tarve olla hyväksytty. Ei siinä mitään, mutta kun se vaan vie ihan turhaa energiaa. Miten tämä näkyi? Aiemmin useammalla tavalla, joista on jo paljon kuoriutunut pois. Nyt viimeisempänä huomasin, että minulla on ollut taipumus haluta “auttaa kaikkea ja kaikkia”. Ja ihankuin joku tarvitsisi apuani  Tästä on seurannut se, että olen kokenut velvollisuudekseni tsempata, auttaa ja jopa joskus tehdä muiden puolesta. Parhaimmillaan rakkaus ja auttaminen on täysin pyytteetöntä, mutta silloin  siinä ei ole egon tarpeet olla mukana. Egon pahin pelko tässä tapauksessa on ollut se , että en ole riittävä jos…En ole rakkauden arvoinen jos… Siellä on tällöin ehtoja ja rajoja ja turhia paineita. Poks.  Näistä malleista voi tulla hyvin tietoiseksi ihan tarkkailemalla NEUTRAALISTI ( tuomitsematta tai arvostelematta) omia motiivejaan ja mallejaan. Ihana piirre on tässä se, että tiedostaminen ja rehellisyys riittää. Sokeimpia kohtiaan on joskus vaikea nähdä. Ja voi sitä iloa kun tajuaa, että ei tarvitse. Se on kaikki harhaa.

Voi kumpa me kaikki tajuttaisiin, että me ei olla ne mielen kertomat tarinat. Kuinka ihanaa elämä on , kun se saa olla mitä se on. Ilman tarinoita. Ne kipeimmät paikat on usein niitä herkullisimpia sweet spotteja, jotka voi nähdä hyväksynnän ja rakkauden valossa. Ne voi valaista.

Kuka Siellä?

Eckahart Tolle kertoi huikeassa ja monen monen monen elämän muuttaneessa kirjassaan läsnäolon voimassa miten hän oli kokenut ” heräämisen” pysähdyttyään ajatuksen ” En kestä itseäni ” äärelle. Hän oli oivaltanut että “minä”on vähän kuin jakaantunut kahtia, jos on joku minä , joka ei voi kestää toista itseään. Eckhart tolle puhuu paljon mm. valeminästä ja olemisesta. Oleminen vaan on, sillä on aina rauha sen kanssa mikä on läsnä. Huomaan usein oivaltavani parhaiten kysymysten kautta. En pyri etsimään vastausta, vaan enemmänkin tunnustelemaan ja maistelemaan kysymystä leikitellen. Silloin siis jos koen jotain ” ristiriitaa” tai vanhoja ehdollistumia, en ole jatkuvassa kyselyiässä  Kuka ohjaa, pelko ja valeitse, vai oleminen? Olemisen ei sitä tosin tarvitse edes kysyä 

Kuka on se joka pettyy kun asiat eivät menekkään niin kuin olisi halunnut?
Mielen osa joka on kiinnittynyt tulevaan.

Kuka on se joka toruu ja tuomitsee?
Mielen osa joka vertaa menneisiin käsityksiin.

Kuka on se joka haaveilee saavutuksista, asemista ja menestyksestä?
Mielen osa joka pelkää pysähtymistä ja takertuu tulevaan.

Kuka on se joka ajattelee ” tämän pitäisi olla toisin” tai ” näin ei saisi tapahtua”?
Mielen osa joka vastustaa todellisuutta ja rakastaa mielikuviaan.

Kuka koittaa kontroilloida ja hallita?
Mielen osa joka pelkää antautua elämälle ja luottaa.Se luulee voivansa hallinnalla saada turvaa ja järjestystä.

Kuka jahtaa ainaa parempaa, enemmän ja hohdokkaampaa?
Mielen osa joka joka uskoo riittämättömyyteensä.

Kuka on se joka kieltää itseltään kauneuden, ilon ja virtaavuuden?
Mielen osa joka uskoo että rakkaudella ja vastaanottamisella on rajansa.

Kuka on se joka tietää ”miten tuon vain tulisi tehdä”?
Mielen osa joka on luonut matemaattisen kaavan menneisyyteen ja käsityksiin perustuen.

Kuka on se joka on huolissaan menettämisestä ja hylkäämisestä?Kuka on se joka koittaa hallita tulevaisuutta?
Se osa mieltä, joka kertoo tarinoita.

Mikä on se joka on vapaa?
Se joka voi katsella tuota kaikkea palkitsematta, tuomitsematta, kieltämättä, paheksumatta, hylkimättä, tietämättä , arvostelematta. Uudelleen nyt. Ja taas nyt.
Se joka ei kohtaa elämää menneestä käsin tämän hetken ihmettä. Se joka ei ole aivojensa huijattavissa. Vapaus ei ole mitään, ja se on kaikkialla. Sen ei tarvitse päästä eroon mielestä. Sen ei tarvitse muuttaa mitään. Sen ei tarvitse lakata ajattelemista. Se voi vaan katsella sitä kaikkea neutraalisti, kietoutuen läsnäoloon.

Sen joka on vapaa ei tarvitse turruttaa, syyllistää, pelotella. Se tanssii tyhjyyden kanssa.
Se näkee sydämmellä, ei silmillä.

” Dancing with emptiness”. – Adyashanti

Mieletön mieli

Olen tälläinen huithapeli. En voisi koskaan olla yrittäjä. Olen ruma ja epäonnistunut. Kykenen tienaamaan max tämän ja tuon verran rahaa. En kuitenkaan oppisi sitä. Muut pitävät minua tyhmänä jos sanon näin. Minun tulee liikkua tällä tavalla. Hänen ei pitäisi toimia noin. Minun on oltava kiltti jotta olen turvassa. On vaarallista antaa oman tahdon kuulua. Minut hylätään jos sitä ja tätä. Raha on turvallisuus. Olen vastuussa muiden onnellisuudesta. Kunnioitus on ansaittava, Olen vahva jos toimin näin. Voin arvostaa itseäni jos saan kiitosta. Haluan sitä tätä ja tuota . En halua että käy näin, koska pelkään että muserrun.Olen erilainen, Olen erillinen.Jne, jne. Ja vino pino lisää potaskaa. Siinä pintaraapaisu joistakin helmi uskomuksista jotka joskus tuntuivat niin kovin tosilta.

Yhteiskunta, media, kulttuuri ja historiakin ovat omiaan luomaan erilaisia käsityksiä , kuin kirjoittamattomia käyttäytymis sääntöjä tai kuvitelmia siihen mihin olisi hyvä pyrkiä.Unohtamatta niitä suloisia ja niin kovin rakkaita uskomuksia joita olemme oppineet mallista lapsena suodattimien ollessa kovin herkillä. Perheeltä, lähipiiriltä, ja aiemmista kokemuksista. Ketään ei ole syyttäminen näiden synnystä. Se on jopa aika kaunista ja inhimillistä millaisia väärinkäsityksiä olemme täynnä. Kokemuksista voi toki ottaa oppia, mutta menneeen ei todellakaan tarvitse määrittää tulevaisuutta mitenkään.Todellisuudessa se ei edes kykene niin tekemään, sillä mennyttä ja tulevaisuutta ei ole. Se on vain mieli joka joko vertaa mennesseen, tai takertuu tulevaan. Emme koskaan kertakaikkiaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten miksi käyttää aikaa sen jatkuvaan märehtimiseen ja suunnitteluun? Se ei tietenkään tarkoita että mitään ei voisi suunnitella. Mutta useimmilla meistä mieli tosiaan käy kuumana ja suorastaan räjähdys alttiina, jos emme lainkaan tiedosta tuota apinamieltä selostuksineen päivineen valheeksi.
Kokeile huviksesi vaikka yhden päivän ajan toimia ” ajatus vahtina”. Vähän kuin olisit vahtikoira ( ei vihainen ) , ja tarkastelisit jokaisen pihapiiriisi tulevan muukalaisen. Muukalaiset ovat ajatuksia , jotka tupsahtavat tietoisuuteesi, tai yllätys yllätys jopa tiedostamattomuuteesi.

Monen monituista kertaa päivän aikana olemme ” autopilotilla” ja yhtäkkiä sitä voi havahtua ikäänkuin takaisin tähän hetkeen. Mieli pyöritteli juuri jotain, joka ei millään tavalla ollut oleellista juuri nyt. Monet tällaisista ajatuksista ovat täysin ” neutraaleja” ja harmittomia, mutta ne ovat hyviä osoittamaan mielen luonnetta: se joko muistelee jotain mennyttä, tai suunnittelee jo tulevaa.Keho voi olla vaikka liikenne valoissa, mutta mieli on tekemässä kauppalistaa. Keho voi olla vaikka ruokailemassa, mutta mieli voi visioida tulevaa esiintymistä. Mieli on siinä mielessä kimurantti juttu, että sillä on tapana vääristellä asioita. Sen lisäksi se yleistää ja poisjättää paljon informaatiota.Suurentelee asioita, tai vastaavasti pienentelee ja kenties vähättelee. Mielen ja ajatusten antamaan informaatioon ei vaan kertakaikkiaan kannata sokeasti uskoa. Todellinen näkökyky tulee ihan muualta kuin silmien välityksellä.

Mieltä kannattaa kokemukseni mukaan tutkia , mutta mahdollisimman neutraalisti.Kun tuntee valhekuvan toimintaa, on mahdollista ns. ” ylittää mieli”eikä ajatutua sen vietäväksi. Missä se mieli edes on? Voiko sitä koskea? Entä nähdä? Haistaa? Kollektiivinen mieli pitää sisällään paljon enemmän, kuin tietoinen mieli voi huomata. Siksi myös kysymys ” Onko tämä edes minun ajatukseni?” voi olla välillä ihan tarpeen. Se ei ole henkilökohtaista, ellet tee siitä sellaista.

Mieltä voi käyttää sitä kuin hyödyllistä työvälinettä, ja sen jälkeen laskea sen työkalu pakkiin odottamaan ja elää läsnäolevassa hetkessä.On turhaa lähteä sotaan mieltä vastaan, kuin myös tehdä siitä jotain kaikkivoipaa jumalaa. Ajatukselle voi todeta ” huomasin sinut, kiitos” ja olla taas suorassa kokemuksessa, ilman tulkintaa. Ei mikään helpoin nakki tänä päivänä! Huomaan itse yhä uudelleen ja uudelleen miten yksinkertainen mieli loppupeleissä on. Se koittaa luoda matemaattisia kaavoja ja x=y suhteita perustuen mielikuviin ja käsityksiin. Jos huomaa jotain voimakkaita tai vaikka heikompiakin tuntemuksia vaikka kiukusta, ärsytyksestä, pettymyksestä, surusta, stressistä, tai liudasta muita ” kireyttä” aiheuttavista fiiliksistä voi olla melkoisen varma että taustalla on joku mojoVa uskomus tai kuvitelma joko siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi tapahtua, tai mitä ei saisi tapahtua. Sen sijaan että nuo tunteet kokisi ikävinä, ne voi todellakin ottaa vastaan uteliaasti. Niistä ei todellakaan kannata koittaa päästä eroon, jos voi mielummin kysyä ” mikä uskomus tämän takana on”? Ja vapautua siitä. Tai voihan ne uskomukset pitääkkin. Se vaan näyttäisi olevan mahdotonta alkaa uskomaan uudelleen joulupukkiinkaan, kun sen on kerran todennut satuhahmoksi. Omasta kokemuksesta voi sanoa vaihdelleeni vähän kuin kahden maailman välillä. Sitä on saanut varmaan sen 10 00 kertaa kysyä ” Olenko mielummin peloissani vai vapaa?”. Vaikka mieli vastaisi että no vapaa tietenkin, joku vanha ehdollistuma on silti saanut lähtemään samaistumaan huoliin. Onneksi nämä hetket ovat yhä lyhyempiä ja harvinaisempia, ainakin näillä näkymin 

Isoin uskomus joka minullakin ( ja varmaan jokaisella on ainakin jollain tasolla ollut) on ollut ja johon välillä putoan edelleen jos unohdun mielen maailmaan on se että olisi joku erillinen minä.
Se minä koostuu vääristetyistä käsityksistä, kokemuksista ja tarinoista joita mieli uskoo todeksi.
Tänään aamulla ollessani kävelyllä huomasin ajatuksen ” Voi miten ihanaa olla läsnä, anna minun olla läsnä jatkossakin”. Kunnes tajusin jo tuon ajatuksen rajallisuuden. Ei ”minä” voi mitenkään olla läsnä! Minää ei ole, minä perustuu menneeseen tai tuleviin haaveisiin, se ei mitenkään voi olla läsnä. Se joka on, jumala, rakkaus, elämä tai voihan sitä vaikka kissan pennuksikin nimittää on aina läsnä. Se ei ole mielikuva, menneisyyden muisto, eikä sen myöskään nojaa tulevaisuuteen. Se vaan on. Läsnäoloa ei tarvitse etsiä, se on kyllä paikalla. Kurkista vain.

Mielihyvän ja ilon välinen ero on myös helppo bongata. Ilo ei tarvitse syytä, se on vaan olemisessa. Se ei johdu mistään ulkoisesta, eikä sen koomin mistään saavutuksesta. Mielihyvä on mielen tuntemus jolloin mieli on hetken aikaa onnistunut täyttämään yhtä pyrkimystään: välttää kärsimystä tai saavuttaa jotain. Kuten useimmat meistä tietävät, mielelle ei lopulta riitä mikään. Voi olla varma, että se keksii huolia, tai jotain muuta ristiriitaa ennemmin tai myöhemmin. Onneksi mielelle voi hymyillä. Se ei halua pahaa, se vaan pelkää. Tämä on helppo havaita, jos kykenet tarkastelemaan ajatuksia vain ohi lipuvana virtana. Aikaa jää kummasti oleelliselle. Elämälle itselleen. Ja kaikki tarvittava tulee kyllä tehtyä. Tekee sen , mitä tekee niin täysillä. Ei ole järkeä maata sohvalla ja potea omaa tuntoa siitä että ei ole lenkillä. Lenkillä on myöskään turha miettiä tulevaa työpäivää. Anna aistien herätä. Huomaa mitkä tutinat voi saada vaikka siitä että laittaa sukan jalkaan, kun sen tekee täydesti. On jo sinällään ihme, että meillä ihmisillä on jalat, me kyetään liikkumaan ja jopa puhumaan. Aistit voi turruttaa pelkillä ulkoisilla ärsykkeillä, mutta aika äkkiä voi huomata olevansa sisältä myös aika turta. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Antaudu elämälle ja katso sydämmellä.

Ihana haluttomuus ja toivottomuus

Aiemmin sana toivottomuus ja haluttomuus särähtivät korvaani pelottavina ja passivisina. Hui, olisi kamalaa jos toivo katoaisi ja olisi haluton! Mitä iloa olisi elämässä jollei halua mitään? Mieli elää kahdesta polttovoimasta: kärsimyksen välttämisestä ( lue myös menetyksen pelkona) ja enemmän haluamisesta. Mielelle ajatus ” kehitys loppuu tyytyväisyyteen” ruokkii sitä että on aina jossain enemmän, parempaa, tavoiteltavampaa, jne.Toisin sanottuna, mieli on harvemmin tyytyväinen, kuin korkeintaan hetken.

Nyt koen haluttomuuden ihanana, vapauttavana ja täydellisenä. Haluttomuus on sitä että kaikki juuri nyt on kovin ihanaa sellaisenaan. Ei, säätilan ei tarvitsisi olla parempi. Ei, hänen ei olisi pitänyt puhua minulle ystävällisemmin. Ei, työ asiat eivät voisi olla mitenkään muuten kuin ne ovat. Ei, minun ei pitäisi voittaa lotossa. Ei, minkään muunkaan ei pitäisi olla toisin. Tämä antaa vapauden elämälle näyttää useimmiten satoja kertoja päivässä, että kaikki tuntuu menevän kevyesti virran mukana, useimmiten paremmin kuin olisi osannut edes kuvitella. Sitä huomaa paljon enemmän, kuin ei mene pelkässä autopilotti putkessa. Haluttomuus ja toivottomuus ei kuitenkaan kiellä itseltään mitään. Kukaan ei ole sen ” pyhempi” tai parempi tyytymällä vähään. On tasan lupa vastaanottaa ja sallia itselleen runsautta ja niin hurjan ihania juttuja joita mieli ei edes ehkä ymmärrä.

Jep jep. Lakkaa jo jahtaamasta häntääs ja tuoksuttele ruusuja välillä 

Toki ajatuksia haluamisesta tulee. Ajatuksia tulee kaikesta mahdollisesta muustakin. Mieli on aika viihdyttävä radio. Tänään se keksi että pitäisi kiinteytyä vähän vatsasta. Seuraavaksi sen teki mieli cokista ( jota en ole juonut aikoihin). Hetken se halusi upeaa ”parantavat kädet” patsasta. Kohta se suunnitteli opiskelevansa kiinalaista lääketiedettä. Halut on hauska huomata ja antaa lipua ohitse, tarrautumatta. Se ei tarkoita etten koskaan tarttuisi haluihin, tai tekisi mitään. ”Asioiden” energia ratkaisee. Joissain se on kristallinkirkasta ja selkeää, joissakin sumuista ja tahmeaa. Easy does it! Seuraa sitä mikä tuottaa iloa, joka on hauskaa ja käy kuin itsestään. Helppous ei tietenkään tarkoita sitä että vaivaa ei tulisi nähdä. Vaiva vaan ei tunnu vaivalta. Uskomuksiaan siitä mikä on vaikeaa voi myös tarkastella. Onko se nyt ihan varmasti totta? Vai kenties selitys sille ettei uskalla kokeilla? Jos huomaan malttamattomuutta , en yleensä tartu siihen. Olen työasioissa ollut aiemmin nopeasti innostuvaa sorttia, ja halunnut saada kaiken valmiiksi äkkiä. Nyt mukaan on tullut täysin uudenlainen rauha, ainakin toistaiseksi siltä näyttää  Asiat saavat tapahtua kuin itsestään, ilman puskemista.Se on ihanaa. Vähemmän on enemmän. Ja se että arvostaa joka ikistä hetkeä, niitäkin joissa tosiaan joutuu sen kuuluisan tuttuus alueen ulkopuolelle ja aivot huutaa hoosiannaa. Hetken.

Unelmissa ja haluissa on samanlainen ominaisuus kun huumeilla, toleranssi kasvaa.
Joskus hikisellä 89 vuosimallin ladalla ajaminen oli huikeinta ikinä. Kohta siihen sitten turtuu, ja alkaa saamaan kiksinsä vähän uudemmasta audista. Audi saa kohta kuitenkin väistyä bemarin tieltä, sporttimallin tietenkin. Sama pätee muihinkin asiayhteyksiin. Koteihin, matkusteluun, kokemuksiin, ihmissuhteisiin, työhön, menestykseen, what ever.
Aiemmin tätä ajatteli ehkä kehityksenä, nyt näen sen enemmänkin mielen turtumisena. Ympäristö ei voi koskaan luoda sisäistä kokemusta, period. Sitä voi ego olla ehkä pienen hetken bileissä saavuttaessaan jotain jota se kuvittele tarvitsevansa voidakseen kokea vaikkapa arvostusta, turvaa, onnea, hyväksyntää, tai mitä nyt ikinä salaa tavoittelikin.Bemareissa, hienoissa titteleissä ja saavutuksissa ei tietenkään ole mitään pahaa. Niitä vain on turha sotkea onnellisuuteen ja tasapainoon.On paradoksi, kun ei oikeastaan tarvitse mitään, voi todella saada kaiken. On hienoa että mm. vetovoiman laista on puhuttu viimevuosina enemmän. En itse usko että vedämme puoleemme sen mitä ajattelemme, vaan sen “mitä värähtelemme” ja mitä tarvitsemme. Kun ei tarvitse mitään, voi saada kaiken.Edelleen jaksan joka ikinen päivä olla ihmeissäni ja onnessani niit että sain todella kohdata rakkaan sielunkumppanini tässä elämässä ja että saamme elää yhdessä. Sekin pääsi tapahtumaan, kun ironista kyllä, sillä ei ollut enää merkitystä.

Haluja voi olla hyvä katsoa silmästä silmään. Mitä todella uskon saavuttavani tällä? Tekeekö se minut ihan 100% varmasti onnelliseksi? Millä perusteella? Uneksimme myös että saavutukset tuovat helpotuksen, joka on pysyvää. Että vaikka raha takaisi sen että ei enää koskaan tarvitsisi murehtia. Ihan kaikki, kokemukset, omaisuus, tunnetilat ja saavutukset ovat ohikiitäviä. ” Ja he elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka” – tuntuu olevan päätepiste mitä mieli etsii. Rauhaa.
Mieli pelkää että elämä pysähtyy jos yhtäkkiä hyväksyy kaiken, eikä halua enää muuta kuin se mikä on. Se luulee, että se mikä on on jotain joka edes voisi pysähtyä. Elämä on jatkuvassa liikkeessä, ainoa hetki mikä on, on aina nyt. Haluamalla ajattelee nyt hetkessä jotain, joka siitä puuttuu tai jotain mikä siitä ei saisi kadota. Molemmissa tapauksissa vastustaa sitä , joka jo on. On paljon, paljon helpompaa vain rakastaa sitä joka on varmasti nyt totta. Astuin viime viikolla jään läpi niin että kenkä kastui huolellisesti jäävedellä. Ensimmäinen reaktio oli yllättäen nauru. Vai että tällänen kylmä kylpy, ajattelin varmaan jotain turhaa josta minut oli hyvä herättää. Hyväksyntä ei myöskään ole selittelyä, eikä mihinkään tuudittautumista. Se ei ole itsensä kusettamista rakkauden nimissä( Kokeiltu on…). Toivottomuus ei tietenkään ole epätoivoa. Epätoivo on fantasointia ”väärään suuntaan”. Se on sen KUVITTELUA mikä kaikki voi mennä pieleen, ja yleensä vielä todella dramaattisesti väritettynä. Fakta on se, että vaikka miten pähkäilisimme haaveilisimme tai pelkäisimme, me emme kertakaikkiaan voi tietää mitä tapahtuu muualla kuin tässä hetkessä. Elämä on ihmeellinen, se on toiminut ja virrannut aina itsestään. Sitä voi nauttia täysin uusilla tavoilla vaikka hampaiden harjaamisesta, kahvin tuoksusta, läheisen äänestä, siltä miltä auringon paiste tuntuu poskea vastaan. Miten käsittämättömän hyvältä voi pelkkä hengittäminenkin tuntua. Kokeile. Se on vaivatonta, luonnollista.Kenenkään onni ei myös ole meiltä pois. Sinunkaan onni ei voi olla muilta pois.

Lopuksi vielä. Tietysti elämme erilaisissa vaiheissa ja elämän tilanteissa. Koska näyttää siltä että ollaan maanpäällisiä olentoja, meillä on verot maksettavana ja niin päin pois. Perus ” selviytymisestä” ja rahasta on myös lukuisia uskomuksia, joiden vankina on itsekkin kerennyt olemaan ja onneksi vapautumaan. Muutoksia ei koskaan uskalla alkaa tekemään jos odottaa aina vain ” parempia aikoja”. Kirjoittelen tästä varmasti lisää vielä tulevaisuudessa. Rakas mieheni on paras esimerkki siitä miten aivan hullusta tilanteesta voi todellakin “nousta”. Silloin tuskin oli ekana mielessä ” empä nyt halua mitään”. Jostain syystä näyttää siltä, että meidän jopa tulee saada kokea mielen ja egon rakentamista huippuunsa, ennenkuin siitä voi vapautua. Jokainen on hyväksytty ja arvokas, riippumatta siitä missä kohdin polullaan on. Se on siihen hetkeen juuri oikea paikka kuitenkin.