Two sides of the story

Elämä on parhaimmillaan virtaa. Ja se virtaa muuten silloinkin kun tuntuu että on jotenkin ” tukossa”. Egoa tuskin on mahdollisinta nähdä läpi yhdessä silmänräpäyksessä. Lempeys voi olla hyvä matkaopas. Mielen tehtävä on vastata mm. siitä että toimintakyky säilyy. Kaikista kivuliaimpia pisteitä se suojelee kuin uskollinen vahtikoira. Kuorista ja rooleista luopuminen tapahtuu uniikilla tavalla ja sitä tahtia kuin tapahtuu. Ei sitä tarvitse huolia tai pelätä, kaikki menee juuri kuten kuuluukin. Välillä hengittäen sisään, välillä ulos.Välillä hengitys saattaa jopa hetkeksi salpautua.

Hiljaisuudessa on äärettömän kaunis voima. Hiljaisuudella en tarkoita äänettömyyttä, vaan enemmänkin sen kaltaista tilaa, joka on ennen kuin mieli on tehnyt tulkintansa havainnoistaan. Hiljaisuus on liikettä, välillä paikallaan oloa. Sillä ei ole sääntöjä, ei ehdottomuuksia.

Sanat ovat kovin rajallisia kuvaamaan todellisuutta, kuten myös siitä tekemämme tulkinnat. Sen vuoksi kirjoittaminenkin on välillä tuntunut haastavalta, miten kuvailla jotain jota on mahdotonta kuvata, ilman että se luo vastakkainasettelua. Mitä edes tarvitsisi kuvata   Kieli on itsessään dualistista, siinä on aina hyvä-paha, ylhäällä-alhaalla, oikea-väärä, vahva-heikko asetelmat mukana. Ja se on ihan jees.Mutta jos haluaa ymmärtää elämää syvällisemmin jonka voisi toisaalta ilmaista myös niin että olla tietämättä sitä mitä luuli ymmärtävänsä, on sukellettava sanojen ja ajatusten taakse. Ajatukset luultavasti tekevät sen mitä ne parhaiten osaavat: ovat asiasta jotain mieltä. Mielelle tietämättömyys voi olla kovin pelottavaa. Mitä me todella voimme edes koskaan varmasti tietää ? Olemmeko todellisuudessa koskaan tienneet mitään? Olisiko siitä niin varma, jos on oma pää panttina ja ase ohimolla?

Elämän käsikirjoitus ei ole aina sama, mitä erillinen itse haluaa. Ja se on osa tätä peliä  Miksi koittaa hallita jotain, jota ei kerta kaikkiaan kykene hallitsemaan? Miksi käyttää aikaansa pelkäämään mitä saattaa käydä kun voi irroittaa turvavyönsä ja nauttia pompuista? Mieli sanoo että se on vastuutonta. Se on sen yksi tärkeä pelottelu keino, hyvänä ystävänään mm. häpeä, paremmuuden ja huonommuuden tunteet sekä syyllisyys. Ja entä jos noissa tunteissa ei olekkaan mitään negatiivista? Vain ajatus jostain kokemuksesta voi olla ” negatiivinen vai positiivinen”. Riippuen siitä vastustaako, vai hyväksyykö. Ja saa tottakai vastustaa! Ei vastustamista tarvitse vastustaa. Jos vastustat, niin hyväksy se sitten ensi alkuun.

Keskittymällä pelkkään positiivisuuteen ja kieltämällä ( monesti kovin tiedostamatta) kaiken “epämukavan” kerryttää herkästi paljon hämmennystä ja riittämättömyyden energiaa.Mitä jos ei tarvitsisi pelätä yhtään tunnetta, eikä yhtään ajatusta? Mitä jos ei koittaisi päästä eroon mistään tunteesta, vaan tekisi niiden kanssa rauhan? Ei merikään koita päästä eroon aalloista. Meri voi yhtä hyvin olla tänään tyyni, huomenna myrskyisempi. Ajatukset, tunteet ja kokemukset ovat yksittäisiä aaltoja elämän meressä. Mikään ei niistä ole toista oikeampi, parempi, huonompi tai kauniimpi. Ne ovat. Ne ovat yhteinäinen kokonaisuus jota voi kutsua mereksi. Josta yksikään aalto ei ole erillinen.

Viime viikot ovat olleet huikeaa aaltojen tykitystä. Jokainen aalto saa olla, tai se saa olla myös olematta. Mielelle se on joskus kovin kivuliasta, sen hetken kun se uskoo tarinaansa. Monet tarinat ovat olleet kenties parikymmentä vuotta systeemissä pyöriviä malleja, joissa on ollut melkoinen tunnelataus mukana. Vahva tunnesidos, mutta todellisuus arvo lööppien tasolla. Jaksan yllättyä varmaan yhä uudelleen ja uudelleen miten paljon tiedostamaton mieli kätkeekään sisälleen.  Ja silti näissä ei ole mitään negatiivista tai väärää. Sekään ei auta hokea : “olen ihan ok tämän kanssa! ” jos todellisuudessa kokee hämmennystä. Mieli on taitava hämäämään ja huijaamaan jopa nojaten “henkisiin” ajatuksiin. Minun pitäisi vaan antaa anteeksi, yms. Entä jos sisimmissään onkin pettynyt ja vihainen? Kannattaako noiden tunteiden upea energia vielä kerran lytätä, ja kohdata sitten joskus? Ei. Tunteet voi kokea, ja anteeksi anto tapahtuu itsestään, kun se tapahtuu.

“Anna itsesi aina tuntea sitä, mitä kulloinkin rehellisesti tunnet. Tunteittesi torjuminen on aina keino pitää niistä kiinni, se ei ole tapa vapautua niistä, eikä ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä minkään tunteen takia. Tunteet eivät ole tosiasioita. Niillä ei ole kerrassaan mitään vaikutusta totuuteen. Tunteet ainoastaan osoittavat sen, millaisia uskomuksia niiden takana on. Miten muuten sinä voisit tehdä tyhjäksi “väärät” uskomukset, kuin katsomalla niitä? Ja kaikki negatiiviset tunteet ovat merkkinä niistä vääristä uskomuksista, jotka ovat esteitä rauhalle. Tunteet ovat ystäviä.” -Liz Cronkhit

Inhimilliset ihmissuhteet

Ihmissuhteet teemana kaikissa kasvoissaan ovat pompsahdelleet vastaan niin sanotusti joka tuutista,että ehkä niistä voisi kirjoittaa sanaisen.

Eiköhän jokaisella ole kokemusta ihmissuhde draamoista ja peleistä. Eiköhän myös aikalailla jokainen ole joskus maalannut toisesta haavekuvia ja odottanut toisen jollain mystisellä tavalla tuottavan onnea ja helpotusta. Ehkä kaikki meistä ovat tarvinneet kokemuksia siitä mitä on ripustautua ja mitä on jos joku ripustautuu. Voi tietysti myös lähteä leikkimään ” en tarvitse ketään” peliä uhmakkaasti vaikka todellisuudessa haluaa vain välttää kipua eikä vaikkapa tämän vuoksi päästä ketään oikeasti lähelle. Esteenä lähelle päästämiselle voi olla sekin, että antaa itsestään ulospäin vain sellaista kuvaa kun odottaa toisen kaipaavan. Ei se ole läheisyyttä, se on teesekentelyä.Tätä ei jälleen kerran tarvitse ajatella soo soo sormipystyssä teeskentelynä, vaan enemmänkin hyvin yleisenä taipumuksena joillakin persoonilla välttää pelkoa hylätyksi tulemisesta.Ihmisillä on jokaisella omat selviytymisstrategiansa, niitä voisi verrata myös fyysisiin hätätila reagointeihin. Taistele, jähmety tai pakene. Ole siinä sitten läsnä tai tiedosta jos muinainen selviytymisvietti iskee kehiin  Näiden tiedostaminen vaikka jälkeenkin päin voi auttaa vapautumaan siitä että ns. seuraavalla kerralla ei tarvitsekkaan reagoida alkeellisten mallien mukaan kuin petoeläin.

Kulissit kunnossa suhde on myös hieno kokemus. Paperilla kaikki on hyvin ja perhepotrettikin on oikein edustava mutta miksi sisällä on tyhjää? No ehkä se elämä vain on tällaista? Tai ehkä kuitenkin saan tuon toisen jotenkin muuttumaan minun mieleni mukaiseksi? Ihmissuhteissa on pitkälti kyse suhtestamme itseemme.Ihmissuhteen molempien osapuolien halutessa olla rehellisiä (vaikka se sattuisi ja välillä se sattuukin, kuitenkaan tyrmäämättä tai hyökkäämättä) on suhde mitä ainutlaatuisin paikka kasvaa. Tai no joo, kuoria sekä avautua. Ja antaa toisen tehdä samoin. Yrittämättä pelastaa, muuttaa, tai mitään muutakaan.
Leikkimättä itse ” minä tiedän nämä jutut ja olen aina oikeassa peliä” vaan olemalla läsnä. Itselleen ja toiselle.

Uskaltamalla tunnistaa rajojaan ja toisen rajoja.Ja olla karkaamatta tai menemättä piiloon. Ja taas antaa toisen olla. Ketään ei tarvitse nostaa, voi istua vieressä.
Sekoittamatta itseään pelko pohjaisiin reaktioihin. Olla näyttelemättä ” kaikki on hyvin” jos oikeasti kokee jotain muuta. Myöntymällä huomaamaan milloin on itse aika katsoa peiliin.Hyväksyen nostaa peili toisen eteen.
Nähden että toinen ei ole hänestä luomasi tarina.
Uskaltaa katsoa kuoren taakse itseltäsi ja toiselta.
Ottaa vastaan kiitollisuudella paikat tiedostaa ja vapautua vanhoista ohjelmoinneistaan.
Uskallusta katsoa tuoreesti, sydän avoinna.

Vaikka olen ollut elämässäni lukuisissa ihmissuhteissa, koen että olen ensimmäistä kertaa saanut olla Ihminen suhteessa. En tarkoita vaan parisuhdetta, vaan ihan joka ainotta suhdetta.

Vanha viisaus sanoo että jos joku kertoo olevansa valaistunut, kysy hänen puolisoltaan ja läheisiltään  eikö olisi jo korkea aika unohtaa mielikuvat täydellisestä om mani padme hum olennosta ja muistaa että vaikka ihminen olisi millaisessa asemassa, hän on ihminen. Asema ei kerro siitä mitään.

En tiedä loppuuko ihmisyyteen liittyvät kommervenkit koskaan täysin, mutta koen että niiden katsontakulma voi muuttua täysin. Ne on lahja, ne on siunaus. Tai sitten voi muuttaa tietysti vuorille ulvomaan täyden kuun aikaan ja sekin on ihan ok.

Kiitos ihanat ihmiset elämässä! Kiitos erityisesti ne, jotka ovat laittaneet tämän hahmon venymään ja ratkeamaan liitoksistaan. Kiitos pelikaverit, elämä on hiton lyhyt joten fuck sake eiköhän ole aika lakata suojelemasta pelkojaan ja antautua elämään. Kyllä se välillä sattuu, voi voi <3

Don't hate the player, hate the game ;)

Vähänkin henkisyyteen tai elämän luonteeseen tutustunut on varmasti kuullut lauseen ” kaikki on yhtä”.Tietystikkin sanojen ja lauseiden kuvaukset ovat aina hyvin rajallisia, ja onkin jopa aika helpottavaa tajuta että yksikään lause ei voi olla täysin totta. Jos tuo lause olisi totta, se kumoaisi jo oman väittämänsä! Jokainen toteamus tai totuus sisältää kolikon molemmat puolet.

. Tuon kaltainen kuvaus olisi sellainen jonka voisin mahdollisesti allekirjoittaa vielä vuodenkin päästä.Tuo lause toisaalta olettaa että minulla on tulevaisuus jossa kykenen kirjoittamaan. Miten itsestäänselvänä pidämmekään välillä tiettyjä asioita…
Ehkä se kun tietää että mitään mitä kirjoittaa ei voi kuitenkaan olla absoluuttisen totta vapauttaakin pelaamaan sanoilla! Me ollaan saatu upeita ilmaisun välineitä, on vaan liian kireällä olevan ponnarin syytä että joskus otamme sanat hieman turhan tosissamme 

Tuo kaikki on yhtä lause on hämäsi minua pitkään. Luulin että kunhan olen tarpeeksi ryöpännyt egoani jollain tavalla voimallisesti ja yhtäkkisesti saisin tästä suoran kokemuksen. Minulla on kyllä ollut upeita svääri kokemuksia aiheesta, mutta kuten kaikki kokemukset nekin ovat ohikiitäviä. Usein näitä ykseyden kokemuksia olen saanut öisin, kun tietoinen mieli on tarpeeksi hiljaa eikä yritä jatkuvasti löytää syitä tai ennalta tuttua kaavaa. Eräänä yönä havahduin siihen että keho oli matkalla wc:hen enkä tuntenut tai huomannut mitään eroa kehon, seinän, oven kahvan tai minkään välillä. Kokemus oli henkeäsalpaavan kaunis, rakkauden täyteinen.Maailman luonnollisin. Ja pim! Se katosi. Vastaavia kokemuksia on muutamia, silloin kerta kaikkiaan kaikki näyttää ja tuntuu ihmeelliseltä, uudelta. Muovilusikasta alkaen. Karkkipaperin roska on yhtä arvokas kuin tonnin seteli. Asioilla ei ole mielen normaalisti luomia arvoja ja merkityksiä.

Kokemusta ei voi mielellä tehdä. Nuo hetket ovat olleet jotain niin päräyttävää, että niiden jälkeen on jotenkin selvää ettei tuollaista voi mielellä ” saavuttaa”. Huippukokemukset on ihania, mutta niiden jahtaus voi viedä vaan omaan vankilaansa. Nuo kokemukset ovat ehdottomasti syventyneet ymmärrystäsi siitä että kaikki on yhtä, mutta koenko todella 24:7 näin? No en todellakaan.Itsekkyyteni suorastaan haisee 
Jos siis sanon että kaikki on yhtä, perustuuko tuo siihen mitä olen lukenut ja siihen mitä haluan uskoa?( suloista ja tekee varmasti hyvää) Vai perustanko tuon sanomisen nyt johonkin muistikuvaan ? Kuten tiedetään, muistikuvamme ovat melkoisen vääristyneitä.. Emme tosiaan näe elämää niinkuin se on, vaan millaisten lasien ( uskomusten, arvojen, kulttuurin, yhteisesti sovittujen sääntöjen jaottelun mukaaan) läpi sitä katsomme. Elämää on tietysti kivempi katsoa vaaleanpunaisten kuin mustien linssien läpi ( molempia on kokeiltu). Vapautta etsivälle ei enää linssit riitä. Nyt halutaan nähdä suoraan, ilman uskomusten suodattamaa kehikkoa.
Se on sekä vapauttavaa mutta myös raakaa nähdä mitä jos lakkaa uskomasta mielensä luomiin merkityksiin? Ei mielelle ole kivaa kun sen illuusiot poksahtelevat puhki, mutta kun ne ovat poksuneet, mikä enää poksuisi? Voi kokea rauhaa vaikka mitä tapahtuisi. Ne napit joihin aiemmin joku viaton tapahtuma sohaisi eivät reagoikkaan enää.Sitä voi hienosti esittää ettei satu, mutta valehtelee vain itselleen. Jos vielä sattuu ja reagoi, niin tekee sitten sen rehellisesti.

Kaikki on yhtä. Mitä se tarkoittaa suoralla kokemuksella? En voi perustella tätä sillä että kaikki on energiaa, ja 99,9% atomien ja molekyylien sisällä on tyhjää. Ihmis kehossakin. Ei ole mitään erillistä yksikköä joka ohjaa kaikkea. Jotain täällä silti on. Joku käsittämätön mysteeri liikuttaa tätä kaikkea.
Ei ole erillistä minua, ei ole erillistä sinua. Kaikki on samaa. Kaikissa meissä näyttää toimivan jatkuvasti automaatiolla mitä hienojakoisempia prosesseja, alkaen solujen uusiutumisesta kykyyn tiedostaa olemassa olo.

Kaikki on samaa. Kaikki on yhtä aukeaa ” minulle” kun huomaan että minää siinä muodossa , erillisenä kontrolloijana tai hallitsijana ei ole.Silloin ei ole muitakaan. Näen toki erilaisilta näyttäviä muotoja, ihmisiä, lintuja, puita, busseja, katukivetystä… Jokainen näyttelee rooliaan täydellisesti, jokainen on osa kokonaisuutta.Jos ketään ei ole, miten kaikki voi olla yhtä?
Kaikki on samaa.Jos ymmärrän tämän älyllisesti se vapauttaa jättäen hieman kylmäksi.No mitäs nyt?

Kun näen tämän sydän auki, se saa kyyneleet silmiin. Mitään erillistä ei ole ja silti saamme olla kokemassa tätä huikeaa peliä! Pelistä voi viimein ottaa kaiken irti, ja katsoa miten kauniin raadollisesti luonto hoitaa kaiken itsestään. Se ei tee sitä tasaisesti, vaan pienien tai suurien katastrofien kautta. Eikö ole kesälle pieni katastrofi luopua syksyn tullen lehdistään? Tuskin puu määrittelee luontoon kuuluvia muutoksia mitenkään. Se vain antaa itsensä tälle kaikelle <3

Mieleen tulee vanha sanonta ” don’t hate the player, hate the game” .
Ei ole pelaajaa, on vain peli. Täydellinen peli.

Push the button!

Viimeisten viikkojen teemana on kaiken muun ihmeellisen ja ihanan elämän ohella ollut näköjään syyllisyydestä  vapautuminen. Elämä on tarjoillut oikein herkuttelen tilaisuuksia nähdä niitä syyllisyyden rippeitä joita vielä kannan/ kannoin mukanani. Voi miten sitä luuli tietoisesti että on jo niin sujut joidenkin asioiden kanssa. Mutta kappas kepposta,  kun ulkopuolelta tulee ärsyke joka nostattaa syyllisyyden äänet paiskomaan korvien juureen, huomaan että jotain irtipäästettävää ja anteeksi annettavaa on vielä. Egon vanhat kepulikonstit tulivat peliin mukaan tilanteissa, joissa se koki että se on muille velkaa ja vastuussa muiden hyvästä olosta. Myöskin se halusi välttää sitä, ettei se ainakaan tuota kenellekkään pahaa mieltä. Aikamoinen kantamus , jos ajattelee että olisi todellisuudessa vastuussa muiden kokemuksista  Ei kai sitä kerkeäsi muuta tekemään kun lipomaan takapuolia ympäriinsä, ettei vaan kukaan tykkää kyttyrää  Ja vielä kun tietää, että jokainen tunne on ihan ok. Sitä voi maailman ääriin osoittaa ympäristöä, muita ihmisiä tai tilannetta joka aiheuttaa mielen mielestä vastustusta, mutta se ei vaan muuta mitään.Ja muistutan lempeästi itseänikin siitä, että todellakin olen joskus itse jaksanut valittaa ja odottaa jotain maagista pelastusta ulkopuolelta.

Syyllisyyden tunteet nousivat muutamasta tilanteesta, joissa henkilöillä oli ollut odotuksia kohdistuen minuun ja siihen kuinka minun tulisi toimia ( kuitenkaan kertomatta niistä). Egon selviytymis straegia puski päälle ja kuuntelin välillä huvittuneena ja välillä täysin samaistuen sen selityksiä joissa se välillä latisti minua ja koki riittämättömyyttä- välillä taas suorastaan arvosteli syyttäjiä ja koitti etsiä heidän kipukohtiaan joihin voisi iskeä hampaansa. Pyörä lähti pyörimään-mutta siihen ei toden teolla tarvitse reagoida  Tuntuu kuin vuosien karma olisi katkaistu. Osaan olla melkoinen herkkis ja olen kokenut elämässä valtavasti surua jos olen kokenut tuottavani jollekkin pettymyksen. Todellisuudessa kukaan muu kuin ihmisen mieli ei voi tuottaa pettymystä. Meillä on monilla todella sekava uskomus järjestelmä, joka on luotu keppi ja porkkana menetelmällä. Vuosia pelkäsin niin paljon tuottavani pettymyksiä, etten uskaltanut kuulla sydäntä ja sitä mitä se koki oikeaksi. Aina välillä huomaan edelleenkin että tietoisuuteen nousee jokin hyvin piiloutunut käsitys. Tällä kertaa se oli jotain tämän tyylistä: Olen vastuussa muiden tunteista. Järjellä olen tiennyt jo pitkään ettei näin mitenkään voi olla. Kuitenkin reaktio pukkasi päälle, joten tutkittavaa ja auottavaa löytyi. Ja ah miten vapaa olo on nyt  Sain antaa anteeksi. Itselleni ja muille. Nähdä myös ne omat jäykkyyteni. Muistaa taas entistä kirkkaammin että vain pelko takertuu ja luo odotuksia. Rakkaus avartaa ja vapauttaa.

On rikkaus voida tulla tietoiseksi kenties vuosia lymyillestä käsityksistä , jotka ovat vaikuttaneet alitajuisesti siihen mikä on mm. tässä elämässä tuntunut mahdolliselta. Tietoisuuden valo ei kestä sitä mikä ei ole totta. Kuka lie sanoikaan, ettei ole pahoja tai tyhmiä ihmisiä, on vain tiedostamattomia. Se taitaa pitää niin kutinsa. Voi millaisessa unessa sitä on ollutkaan joskus vaatiessaan ihmissuhteelta helpotusta. Rakkaus elää vapaudessa. Ja aidossa arvostuksessa. Ei siinä harhassa, joka perustuu aina siihen pieneen minään joka on täynnä kuvitelmia , muista ja itsestään.

Aiemmin olisin ehkä koittanut jäädyttää tilanteen, mutta enää ei näytä muuta tulevan sisältä kuin rakkautta. Mieli pyristeli hetkensä, mutta kun sitä ei ruoki se hiljenee. Ja jos älämölö alkaa, senkus tarkkailee sitäkin hyväksyen. Se mikä ei ole totta, ei voi satuttaa.Voi aina valita uskooko ajatuksiaan, jos tiedostaa. Voi aina todeta että ainoa asia joka lopulta tuottaa surua/kärsimystä/what ever on sen vastaan taistelminen joka on todellista. Kuinka ihanaa ja kaunista onkaan taas antautua elämälle. Melkeen joka kerta, kun kohtaamme voimakkaita tuntemuksia, takana on uskomus siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi olla enemmän, yms. On niin vapauttavaa irroittaa ja ottaa se vastaan mikä on kiitollisena.

Jokapäiväinen morsiammemme

 Tuli viikonloppuna vastaan polttareita viettävä tuleva morsian, joka kyseli elämänohjeita vastaantulijoilta, kirjoittaen niitä ylös kauniiseen valkoiseen vihkoonsa.Ensimmäinen ajatus mikä päähän pälkähti oli että älä nyt hemmetti muilta kysy ohjeita, vaan luota itseesi! Mutta vastasin kuitenkin jotain. On jotenkin hemmetin helppoa jos tosiaan luottaa ( tai enemmänkin voisi sanoa että tietää) että kaikki on aina juuri niinkuin kuuluukin olla. Elämä kantaa kyllä. Ei aina ehkä sillä tavalla mitä mieli haluaisi, mutta se kantaa kyllä. Menimme itseasiassa mieheni kanssa vuosi sitten naimisiin, ja päätimme leikkimielisesti yhdessä että jokainen päivä meillä on mahdollisuus rakastua toisiimme uudelleen. Ei käy muuten elämä tylsäksi 

Me ollaan jokainen omalla polullamme juuri siinä missä nyt kuuluukin. Jos siellä polulla on jotain jonka mieli kokee haasteeksi, se on luultavasti joku asia joka on nyt koettava. Se on kaunis mahdollisuus. Sydämessä voi olla rauha vaikka ympärillä tapahtuisi mitä. Jos se ei siellä ole, sitä on turha teeskennellä. Sen sijaan voi kokea vapaasti ja REHELLISESTI sen mitä kokee. On rohkeaa, vapauttavaa ja kaunista tarkastella niitä omia ” kipeimpiä” kohtia lämmöllä. Ahaa, nyt tuo kokee mustasukkaisuutta! Okei, nyt tuo hahmo tuntee tarvetta selitellä! Jaahas, nyt hän näköjään häpeää.Sinä et ole tuo hahmo. Yhdestäkään tunteesta ei tarvitse päästä eroon. Riittää, että todistat. Tee se neutraalisti, syyllistämättä tai arvostelematta. Se ei ole aina helpointa, mutta senkin voi hyväksyä että se mielen osa , joka et ole kokee sen vaikeaksi. Anna sitten vaan olla vaikeata, kerrankin täysillä!

Monet meistä on kerenneet keräämään melkoisen määrän ” tunnekuonaa” – jos emme ole kokeneet tunteita täysin. Siinä vaiheessa, kun ei enää halua kerryttää sisälleen mitään eikä kieltää mitään, voi vanhat kuonat alkaa kuin puhdistua. Samalla tavalla kun ravinnon suhteen. Jos sitä syö vuosia ” tukkivaa” ruokaa, kun ruokavalio puhdistuu pääsee kehoon kertyneet kuonat liikkeelle. Näin myös mielen ja tunteiden detoxin suhteen. Sitä ei tarvitse säikähtää, jos näin käy. Polkuja on niin monia. Uskalla vain kokea ne tunteet pois. Itselleni tähän on toiminut oikein hyvin vain se että kiitän tunteesta, totean ehkä että nyt saat kerrankin tulla täysin ja koen sinut pois. Sitten vain tunnustelen miten tunne jyllää hetken kehossa ja katoaa usein varsin nopeasti, kun en ala ajattelemaan siitä mitään sen kummempaa. Nyt ihan viimeaikoina on löytynyt ihan ikiaikasia tunteita ja muistoja jotka on nyt saanut kokea ja muuttaa niissä olleen energian. Tai antaa sen energian muuntua läpikatsomisen kautta. Ja kaikkialla näen vain itseäni! Alitajunta tallentaa jokaisen kokemamme asian. Se muistaa niin paljon enemmän kuin tietonen mieli kykenee edes rekisteröimään. Kuinka vapauttavaa on ollut palata juurille, viimeinkin kokea hämmennystä aiemmin aiheuttaneita olotiloja. Löytyi mm. uskomuksia siitä että ” minun pitää välttää konflikteja” , ” en ole toivottu tähän maailmaan”, ” en saa aiheuttaa kenellekään vaivaa” ja ”minun pitää olla kontrollissa”. Näitä ei tarvitse muuttaa, ne vain yksinkertaisesti muuntuvat rakkauden valossa. Ei voi tietää ennenkuin tietää. Että ei ole paljookaan tiedettävää 

Lähti näemmä teksti vähän harhailemaan.Sellaista se elämäkin välillä on. Kaikki ei mene aina niin järjestelmällisesti kuin mieli haluaisi. Nytkin mielen jäänteet höpisee että ethän sä voi tollasta julkasta, eihän tosta saa kukaan mitään selvää. Sitä mielen höpinää voi kuitenkin seurata vierestä ja vaikka tehdä sen kanssa sovun paiskaamalla kättä päälle. Minkäs ihmeen takia sitä jaksaisi enää ajatuksia pelätä?

Tässä kuitenkin ne ” ohjeet” joita tuolle tulevalle morsmaikulle siinä hetkessä suolsin:

Rakastu siihen kumppaniisi ( voit lukea tämän myös omana itsenäsi) joka päivä ja hetki uudelleen. Vertaamatta menneeseen, ripustautumatta omiin ” tuon pitäisi olla tuollainen” ajatuksiin. Katso ja koe rakkaus joka päivä tuoreena.

Vieläkin tärkeämpi, älä usko minun tai kenenkään muun ohjeita , vaan kysy rohkeasti siltä sydämeltä jonka rakkaus on rajaton. Ja uskalla luottaa siihen. Se ei arvota tai tuomitse, kanna kaunaa , syyllistä ,ei alistu, puolustele tai hyökkää. Ole rehellinen itsellesi.Uskalla elää sinun näköistä elämää, joka on ilon ja aitouden siivittämä.