Ystävyys, auts ja kiitos

En muista missä olin viime ystävänpäivänä, mutta tuntuu hienolta huomata tänään miten paljon viime vuosi on opettanut minulle ystävyydestä. Erityisesti naisten välisestä ystävyydestä. 

Kaikilla meillä on omia haavojamme ystävyyden saralla. Omaan taustaan kuuluu lapsesta alkaen kolmio draamoja, ulkopuolelelle jättöjä sun muita paineita olla tietynlainen. Itselläni on toki osuus noissa touhuissa. Nämä kokemukset jätti vuosiksi uskomuksen että naisiin ei voi luottaa, naisten välinen ystävyys ei ole mahdollista. Herkkyyttä panssaroin koittamalla olla "hyvä jätkä" ja hengaamalla lähinnä poikien kanssa.

Muutama vuosi sitten naisystäviä on taas alkanut hiipua elämään, varovaisin askelin. En alkuun ole uskaltanut antaa itsestäni muuta kuin positiivista ja reipasta kuvaa. Vasta nyt huomaan miten jännittävää ystävyys on ollut. Naisilla on usein suurempi herkkyys aistia mitä pinnan alla tapahtuu, kovan jätkän pelit ei mennytkään läpi. Hyvä niin. Aina hassua, mutta olen todella pelännyt omia ystäviäni.

Viime vuoden yksi isoimmista teemoista on ollut minuna oleminen, valoineni ja varjoineni. Minuna oleminen suhteessa muihin. On meinaan helpompi näennäisesti säilyä rauhassa kun on itsekseen, kukaan ei pääse tökkimään mihinkään mikä saattaisi tehdä kipeää, mihinkään missä voisi olla aika kasvaa. 

On niin paljon helpompaa olla jossain roolissa kuin itsessään. Voi olla huolehtija, voi olla tsemppaaja, voi olla aina muka ymmärtämässä, voi olla se joka koittaa ratkaista. Entä voiko vaan olla? Suostuuko kokemaan mitä todella kokee, selittelemättä?
Se on minulle ainakin haastavaa.

Jossain kohdissa on ollut hyvä opetella pyytämään anteeksi, jossain kohdissa lakata pyytelemästä anteeksi. Tämän vuoden aikana sain kokea asioita joita ei voi kokea yksin. On itketty, naurettu, istuttu hiljaa... Jaettu. Ihmetelty. Kohdattu. Myös oltu erimieltä. Välillä tarvittu etäisyyttä. Vuosi on ollut syvälle sisuksiin menevä. Ilmassa tuoksuu kepeys. Ehkä tänä vuonna luvassa on enemmän filosofoinnin ja syvä sukellusten sijaan tanssia, leikkiä ja kaikkea "sweetness of doing nothing" osastoa. Ehkä Hymiö wink

Ystävyys ei ole helppoa. En aiemmin osannut arvostaa sitä, koska en ollut kokenut sitä. Olin kokenut jotain sinnepäin, näytelmiä ystävyydestä. Kiitos niistä kokemuksista, ne opetti erottelukykyä. Vastuunottoa. Sitä mikä ei tunnu oikealta.

Ja toki, vuoteen mahtuu yhhälailla yksinäisiä hetkiä, erillisyyden tunnetta ja vertailua. Ne on myös osa elämää, juuri niitä asioita joita voi ja ehkä kannattaakin rohkeasti jakaa ystävien kanssa.

Siispä kiitos. Kiitos. Kiitos. Joskus on pelottavaa sanoa miten paljon joku merkitsee, miten paljon tykkää. Koitan muistaa ja uskaltaa tehdä sitä enemmän livenäkin. 

Hyvää ystävän päivää <3 terveiset iglusta!

Vapaa elämä

Olen muutaman vuoden pyörinyt NLP:n parissa, tehden ohessa muutakin valmennusta ja ohjausta. Nämä vuodet ovat olleet huikean opettavia, avartavia ja mielenkiintoisia. Olen maailman kiitollisin, että joskus “sattumalta” päädyin NLP:n pariin (se on toinen tarina se, miten joskus itse päädyin kurssille, kunnon johdatusta itsestään herättäviä herätyskelloja myöten…), ja sattuipa sillä lailla hassusti, että tuolla kurssilla tapasin miehen jonka kanssa olen nyt naimisissa ja huvitukseksemme huomasimme  (heh, jo ennen kuin menimme naimisiin), että olemme syntyneet samana päivänä.

Alussa tuli humpsahdettua NLP-kuplaan. Tämä on aika tyypillistä, kun innostuu jostain. Näin voi käydä harrastuksen, ihmissuhteen, ruokavalion, minkä tahansa suhteen. Olet niin innoissasi ja liekeissä uusista oivalluksista, ettei maailmaan hetkeen paljon muuta mahdukaan. Onneksi alkuhuuman ilotulituksien jälkeen ajatuksiin mahtuu muutakin ja nähdään, että tämä ei ollutkaan kaikki kaikessa. Jatkoin siis elämän ja ihmisyyden (ja kaiken siitä väliltä) tutkimista edelleen käyden itse erilaisilla kursseilla ja lukien. Etsien. Monen monta huikeaa menetelmää on tarttunut takataskuun, mutta nyt tuntuu olevan aika päästää irti mihinkään tiettyyn menetelmään nojaamiseen. Niin paljon kuin erilaisista työkaluista tykkäänkin, niiden katsontakulma on kuitenkin aika suppea. Sydän kutsuu eteenpäin. Puhumme itsekin kursseilla siitä, miten mihinkään ei tarvitse pysähtyä. Mieli tekee mielellään sitä, joka on tuttua ja sitä jonka se “tietää”. (Todellisuudessa mitä voi tietää edes? ) Tämän sain itsekin huomata. Mieli vastustelee hyppäystä tuttuusalueensa ulkopuolelle, niin kauan kun pidän sen esittämiä uhkakuvia todellisina.

Vapaa elämä ei mahdu ideologiaan, se vaan on vapaa. Toistaiseksi ainakin tuntuu luonnolliselta ja oikealta jättää NLP-peruskurssien veto pois ja keskittyä siihen mikä nyt vetää puoleensa. Ihan vapaaseen olemiseen ja ohjaamiseen, ilman opettaja-oppilas -asetelmia. Vapaassa elämässä on enemmänkin kyse taulun tyhjentämisestä kuin sinne minkään lisäämisestä  Silti tyhjä taulu ei pois sulje mitään. Mikään muu tapa elää ei ole toista arvokkaampi. Enempikin kiinnostaa se, että onko se elämä ilon, vapauden ja intuition ohjaamaa. Pelot, epävarmuudet ja riittämättömyydet saavat meidät helposti pysähtymään. “Vapautuminen” on usein prosessi, vaikka tietysti olemme ihan joka hetki vapaita. Ego on taitava saamaan meidät kuvittelemaan olevamme erillisiä. Se on myös taitava luomaan pelkoja, riippuvuutta, ahdistusta ja tarvetta olla aina vaan parempi. Se haluaa hajoittaa ja hallita. Tiedostamisen prosessi on jokaiselle aintulaatuinen ja uniikki, jossa jossain kohdin tulee pisteeseen, jossa “kaikki aiemmin opitut asiat” tulee kyseenalaistettua tai tarkempaan tarkasteluun. Se ei tarkoita, että mitään ei voisi opetella, vaan muistuttaa siitä, että yhteenkään oppiin ei tule takertua ja nähdä että oppi ei ole sama asia kuin KOKEMUS ja ymmärrys. Kukaan ulkopuolelta ei voi “siirtää vuoria” puolestasi. Parasta siinä on tietysti se, että kun huomaat jo olevasi vapaa, kukaan ei voi myöskään sitä sinulta viedä pois. Sitä ei tarvitse ylläpitää, koittaa kontrolloida, saatikka pelätä sen katoamista. Se ei missään nimessä ole “valmiiksi tulemista”, että nyt jo tietää kaiken ja kaikki on jo nähty. Ei ole valmiiksi tulijaa. Ei ole myöskään sitä, joka on riittämätön tai kesken.

Elämän luonne on mennä eteenpäin. Lepään kyydissä ja seuraan sitä mikä tuottaa iloa, mikä resonoi ja mikä vetää puoleensa. Luotan ja astun ulos siltä alueelta, joka oli tuttua. Olen edelleen sitä mieltä, että NLP:ssä on paljon asioita jotka tukevat ns. tietoista ja vapaata elämää, mutta siellä on myös asioita, joita en näe vapaan elämän kannalta millään tavalla tarpeelliseksi. En halua tällöin opettaa “jonkun toisen suulla”. On myös luonnollisempaa pyytää kurssista vähemmän rahaa, kun ei maksa lisenssi-, sun muita maksuja. Nyt koen, että tämä päätös mahdollistaa laajemman kuvakulman ja sellaisella hinnalla, joka tuntuu oikealta pyytää. Edelleen olen sitä mieltä, että nyt kun tiedän mitä kaikkea NLP elämääni toi, olisin valmis maksamaan kurssista vaikka triplaten, mikään raha ei korvaa sen tuomaa arvoa.

NLP:n kehittäjä Richard Bandler on todennut osuvasti “Freedom is everything and love is all the rest”. Word. NLP:hen suhtaudun nyt kuin vanhana ystävänä lapsuusajoilta. Olemme molemmat muuttuneet kovasti, eikä suhteemme ole enää samanlainen kuin aiemmin. Silti, kun tapaamme, sydän täyttyy ilosta ja kiitollisuudesta, koska saan tuntea noin huikean tyypin. Kiitos <3