Todistus

Mitä jos ei tarvitsi yrittää todistella Kenellekkään mitään? Ei omaa riittävyyttään, viisauttaan, ymmärrystään, ihanuuttaan, luotettavuuttaan, seksikkyyttään, "hyvää äitiyttään" , rakastavaa puolisoa, luotettavaa ystävää, ammattitaitoaan, jatkaa listaa jollain muulla kolahtavalla. Mitä jos vaan tosiaan olisi. Just show up as you. 

Taas sain muistaa sen hassun helpottavan paradoksin, että en voi ikinä riittää, tulen olemaan ihminen. Jota joskus jännittää, jolla on huono hetki, joka reagoi, joka kompuroi, joka sylkee sammakon väärässä kohdassa, jonka on katsottava peiliin, joka ei ikinä voi tietää tarpeeksi, jota väsyttää, joka kaipaa huomiota... Vaikka se miten yrittäisi ja puskisi. Se on ihana, virheellinen, täydellinen, erehtyväinen, viaton...ihminen. Ja se juuri riittää.  

Onko elämässäsi joku asia jo ja suhteen olet ehkä huomaamattasi koittanut todistella jollekkin (ehkä itsellesi?) jotain. Minä löysin tänään tällaisen asian, jossa koitin saavuttaa omaa hyväksyntääni. Ajattelin kokeilla luopua tuosta todistelusta päiväksi. Jos se tuntuu toimivan, taidan jatkaa vähän pidempään. Tervetuloa mukaan <3

Stressi Erkki täällä hei!

Ajattelin tehdä järisyttävän tunnustuksen! Minä koen stressiä!

Ei tämä tietenkään mikään järisyttävä uutinen oikeasti ole, paitsi sille ihanalle hippula vinkula egolle joka voi olla kiinni jossain ihanassa ihmiskuvassa aina leijuvasta ja läsnäolevasta henkisestä ihmisestä (NOT) jota ei mikään hievauta. 

Ajatuksia on paljon. Huomaan hengityksen olevan pinnallisempaa. Olen herkempi äänille. Kurkkua vähän puristaa ja lihakset ovat jännittyneitä. Ärsyynnyn helpommin. Kutsun tätä stressiksi.

Olen ajatusten kanssa. Huomaan että jos en lähde niihin mukaan on hiljaisuus ja tyjhyys. Olen tunteen kanssa. Kun en kiellä sitä sekään ei haittaa. Huomaan ettei puristus kurkussa ole stressiä, se on puristus kurkussa.

Ei minulla oikeasti ole stressiä, minulla on ajatuksia jotka haluavat tulla nähdyksi.
Ajatuksia kuten "Entäjos en kerkeäkkään tarpeeksi". "Entä jos mokaan". "Minun on pakko..." Ja niin edelleen. Ajatuksia jotka koittavat uskottavilla tarinoillaan saada minut luulemaan että voin kontrolloida elämää.Ajatuksia jotka pelkäävät "kasvojen menetystä". Ajatuksia jotka haluavat tulla leikkimään paremmin tietävää.

Ajatukset itsessään ei ole ongelma.Se että uskon niihin on hahmolleni ongelmallisen tuntuista. Hahmoni haluaisi ehkä kieltää ajatukset. Se ehkä keksisi jonkun kivan henkisen rimssun miten " pitäisi" ajatella sen sijaan. Tai sitten hahmo saattaa jäädä jumiin ajatukseen olen stressaantunut. Sitten se tekee kaiken niinkuin stressaantunut tekee.

Ja toistaa saman huomenna uudelleen.
Ja sitten taas.

Sitten se ihana paradoksi näyttäytyy taas! Olen stressaantunut ja en ole stressaantunut! Molempia samalla ja ei sitten kuitenkaan kumpaakaan.Voi olla että stressaavalta tuntuvia ajatuksia tulee taas kohta. Tai voi olla että ei tule. Molemmat käy hyvin.

Kun huomaan kireyden merkkejä itsessäni, minulla on tapana kirjoittaa. Haluan tutkia mitä ehkä vastustan. Millä ajatuksillani sodin elämää vastaan. Minkä ei mielestäni "pitäisi" olla niinkuin on. Mitä roolia itsessäni koitan varjella tai ylläpitää? Mitä luulen että minun pitää, vaikka ainoa vaatija on ajatus?
Kun stressaavan ajatuksen löytää ja tunnistaa, se usein jo helpottaa. Joskus sen kanssa täytyy tehdä enemmän töitä, joskus se on kasannut ympärilleen oikein verkon liitännäis ajatuksia ja toimintoja. Tällöin niiden purkaminen  ja tiedostaminen on kärsivällistä taidetta. Ja as we know, taidetta ei tehdä pakottamalla, stressaten tai puristaen. Stressistä vapautumisestakin voi stressata. Sanomattakin on varmaan selvää, että se ei toimi. Ja silti sitäkin on pitänyt kokeilla :) Kuinkakohan paljon nuo rakkaat kantapäät oikeen jaksaa?

Leppoisaa päivää!

Linkin takaa myös huikeen hyviä vinkkejä stressinhallintaan: http://drhyman.com/blog/2013/04/26/five-ways-to-never-be-stressed-again/

Pysähtymisiä

Minulle itseni uuvuttaminen fyysisesti ja henkisesti on ollut tärkeä suojamekanismi. Se piti jatkuvasti liikkeessä, se vaati vetämään vielä kovempaa, enemmän ja lisää. Mikään ei sille lopulta riitä.

Ylisuorittaminen oli keino koittaa kokea olevani jotenkin vahva, pärjäävä ja edes jossain hyvä. Toisin sanottuna halusin kätkeä ja piilottaa kaiken heikkouden ja huonommuuden tunteen jota jossain kuitenkin koin. Sitä juoksee itse asettamassaan oravanpyörässä, jossa ainoa vastustaja on omat ehdollistumat ja uskomukset. Tuosta ravaamisesta pitää todella,viimeistä pisaraan myöten saada tarpeekseen jotta sieltä uskaltaa tulla pois. Tai sitten elämä järjestää tilanteen niin, että sieltä putoaa pois. " Pahin" on se vaihe, kun tiedostaa millaisen sopan on itselleen keittänyt mutta ei vielä uskalla olla syömättä sitä. Mutta tämäkin vaihe menee ohi, ellei sitä jälleen kerran sivuta ( mitä ainakin itse tein monia kertoja)

Minulle kävi niin, että oli pakko viimein pysähtyä ja kysyä mitä ihmettä olin koittanut saavuttaa ja mitä ihmettä oikein juoksin karkuun? Toipuminen ei ole ollut mikään yhden yön juttu, mutta hemmetin antoisa ja avartava matka se on ollut, kaiken joskus scheisselta tuntuvan keskellä. 

” Tietoisuus..siitä, miten olet juuttunut paikoillesi, parantaa sinut.”- Fritz Perls

Allekirjoitan.

Koko hökötys onkin ollut lahja. Tiedostamista, tunnistamista ja pelkojen läpi katsomista. Pelkoja, joita ei edes aiemmin tiedostanut omaavansa, ne oli hienosti hyllytetty piiloon alitajunnan sopukoihin. Jottei niitä olisi nähnyt, piti koko ajan tehdä, pitää itsensä kiireisenä ettei niistä pääsisi mitään tulvimaan mieleen.

Sitä pelkäsi siis omaa mieltään. Olen kiitollinen minkälaiseen myllerrykseen itsessäni olen päässyt tutustumaan. Pelkojen pihtiote voi irroita kun huomaa että sitä puristaakin itse. Kukaan muu ei voi sitä sotaa lopettaa. 

Tämä prosessi on todellakin laittanut katsomaan elämää, itseään ja ajatuksiaan suoraan silmiin. Bullshit generaattori on myös jatkuvassa käytössä, saa riittää itsensä huijaus. Paljon on muuttunut. Paljon vanhaa on pudonnut pois, niitä suojakerroksia jota joskus luulin tarvitsevani. Olen saanut tutustua siihen mikä on "aitoa" ja mikä yrittää olla aitoa.

Jossain vaiheessa matkalleni on kuitenkin ilmestynyt asia jota kutsun TaustaRauhaksi. Siinä kaikki on tervetullutta. Se on vähän kuin syvä muisto että vaikka hahmo ja ehdollistunut minä olisi miten soseessa ja hämillään, on kuitenkin osa joka on aina rauhassa. Joskus tuon Rauhan näkeminen unohtuu ja tuntuu hankalalta, mutta koen että sitä ei voi hukata. Siellä se on, koko ajan taustalla odottamassa että hahmokin huomaa sen..

Helmikuussa alkaa ryhmä kurssi Uupumuksesta toipuville. Ryhmän aikana tutkitaan mm. omia käytösmalleja, käsitystä itsestä ja elämästä sekä sitä mitä ihmettä on pohjimmiltaan pyrkinut saavuttamaan. Opetellaan tiedostamaan ja tavoittamaan se TaustaRauha, löydetään käytännön työvälineitä siihen ettei päätä enää laiteta samaan pussiin.

Vaikka aihe on hyvä ottaa tosissaan, mitä enempi kykenee suhtautumaan itseensä ja ajatuksiinsa huumorilla, sen parempi.

Jos tämä on sinua varten, tervetuloa mukaan:   http://www.eeviminkkinen.fi/tapahtumat/2013/12/3/uupumuksesta-toipuvat-tyhm?view=calendar

Irtipäästämistä

Kävin aamulla lenkillä ulkona. Valoisalla tutuilla teillä mieli harhaili ties missä, spekuloi täysin tarpeettomia asioita.joka välissä sai havahtua takaisin siihen hetkeen. Tulin pimeän metsän kohdalle, eteenpäin ei vaan näe . Ensin ajattelin että pysyn valoisalla, kunnes tajusin vertauskuvallisesti miten jään kiertämään kehää jos aina menen sinne minne näen ( tai luulen näkeväni). Valitsin pimeän. Mielestä putosi turha pois, oli vain seuraava askel. pimeää halutaan välttää, ja joskus sen kiertely onnistuukin pitkään. Joskus se ei vaan enää ole mahdollista ja on mentävä läpi. Mieli koittaa pelotella hiippareilla ja vaikka millä. Se tekee sen mitä se parhaiten osaa. Sen kertovat tarinat ja kauhukuvat eivät kuitenkaan ole totta NYT. Kukaan ei lupaa että vaikka en antaisikaan pelkojen vaikuttaa, mitään kamalaa ei tapahtuisi. Ei ole lupauksia mistään. Tämä muistuttaa siitä, että mikään elämässä ei lopulta ole luvattua. Edes seuraava askel. Me eletään käytännössä jatkuvasti kielekkeen reunalla, ehkä edes tietämättä sitä. Kun tajuaa olevansa reunalla, voi säikähtää. Kunnes muistaa ja tajuaa, että on ihan koko ajan lopulta ollut siellä reunalla. Ja silti se on kuitenkin kantanut tähän. Se että ei ole muuta kuin NYT konkretisoituu. Se mikä on nyt on nyt. Sitä voi pelätä, vastustella, koittaa pitää kiinni, räpiköidä, haluta jotain muuta tai vaikka kiukutella. Luultavasti välillä kaikki teemme niin. Elämän polut jotka on vaan kuljettava läpi ilman valaistusta ovat kuitenkin niitä joista monesti jälkeen päin sanotaan " sen vaan piti mennä niin". 

Omalla kohdalla ainakin olen huomannut että tällä tiellä mitä tahansa pelkoja kiertää kohtaamasta, ne löytyvät kyllä vastasta. Saan levähtää niiltä hetken, kun olenkin vielä paennut. Yleensä en oikeasti opi tai irroita ennenkuin ei ole muuta vaihtoehtoa. Minkäs jästipää itselleen voi. Miten hieno tunne onkaan se, kun viimein nostaa kädet ylös ratkaisu yrityksiltään. Toteaa että en tiedä. Ei ole hajuakaan. En tiedä miten tästä mennään läpi. Ja yhtäkkiä sekin on ok. Se on sitä mitä on nyt. 

Hienoa itsenäisyyspäivää soturit <3

Syyllistyminen ja syyllistäminen

Syyllistäminen ja syyllistyminen ovat aika voimakkaita ilmiöitä jotka voi nähdä ja havaita pienellä tarkkailulla. Kumpikaan noista ei luonnollisestikkaan ole kovin tervettä, mutta egon maailmassa nyt kauheasti mitään tervettä olekkaan. Syyllistämällä ja syyllistymällä viemme vähänkuin "omaa voimaamme" ja vastuutamme kuin vapauttammekin asioista pois. Voimmeko laittaa ketään muuta vastuuseen tunteistamme tai toiminnastamme? Mieli etsii loogisia päätelmiä ( jotka eivät sitten kuitenkaan ole niin kauhean loogisia) X -> Y. 
- Tuo teki noin ja minulle tuli paha mieli 
-Minä tein näin ja sain toruja, se tekee minusta pahan
-Hän loukkaantui kun en tehnytkään kuten hän olisi halunnut ( oli siis minun vikani että hän loukkaantui)

Ja myös

- Koska sain häneltä kehuja, olen siis hyvä ( tee lisää noin niin saat kehuja)
- Hän sanoo että jos vaan teen näin ja näin, valaistun
- Heidän mukaansa tämä on oikein... ( Joten en itse ajattele ja sysään vastuuni katsoa itse sivuun)

Molempia on tullut tehtyä, syyllistyttyä ja kuviteltua että on vastuussa toisen tunteista, kuin myös syyllistänyt jotain toista omista tunteitsaan. Täysin järjettömiä päätelmiä, joihin ajatukset ovat heittäneet vettä kiukaalle. Katkeruuden ja häpeän oravanpyörä on valmis. Nyt koitan parhaani mukaan olla menemättä noihin peleihin mukaan. Aina se ei onnistu. Nämä tapahtuu monesti, yllätys yllätys siellä tiedostamattomalla tasolla.

Tämä prosessi jota jollain itsensä ja kuvitelmiensa kanssa on käynyt on vienyt kyllä katsomaan myös omaa syyllisyyttä. Sitä missä tilanteissa on toiminut niin sokeasti pelosta käsin. Ja kyllä se on satuttanut muita. Kun katson ulkopuolisen silmin Eevin toimintaa n. 5-6 vuoden päähän, se ei todellakaan näytä kauniilta. Kyllä, minun tekoni ja valintani ovat varmasti satuttaneet joitakin. Olen myös itse kertonut tarinoita itselleni että koska XXXXX teki silloin näin, olen nyt tällainen. Nyt en näe muuta vaihtoehtoa, kuin antaa anteeksi. Päästä irti, jättää mennyt taakse ja ymmärtää että se on ohi. Voisin koko loppuelämäni sääliä itseäni kaikesta siitä mitä tämä hahmo on joskus tehnyt. Jos haluaisin katkeroitua, tekisin sen. 

Tämä oppi on ollut minulle itselle tärkeä, vaikka se ehkä radikaalilta kuulostaakin " Kukaan muu ei voi minua oikeasti satuttaa, vaan mitä itse ajattelen tapahtumasta". Kukaan muu ei voi meitä oikeasti hylätä, vaan me itse voimme senkin tehdä. Jos annamme maailman tapahtumien määrittää itsemme, olemme aika äkkiä kusessa. Toisaalta, ego nyt on kusinen ja maailman tapahtumat ovat suoraa peiliä sisäisestä maailmasta joten jump in. Ei kukaan ole luvannut että se aina kivaa olisi. Mutta myöskään kukaan muu ei voi antaa anteeksi sinulle, kuin sinä itse.Kukaan muu ei voi jatkaa elämää, kuin sinä itse.

En tarkoita tällä että ihmissuhteiden pitäisi muuttua itsekkäiksi tantereiksi, oman kokemukseni mukaan tämä ymmärrys nimenomaan vapauttaa ihmissuhteessa molemmat olemaan rehellisempiä ja aidompia. Reaktioista käsin tätä ei nää.

Ja jotta ei rupeaisi syyllistämään itseä siitä että joskus syyllistää, niin relax. Silloin riittää että näkee että Ok, nyt syyllistän toista ja sekin on ihan ok. Älä tee tästä älyllistä peliä, se vain kylmettää ja kovettaa sitä kuorta jonka oikeasti haluat sulattaa.

Anteeksi. Kiitos.

Viesti mielelle

Kirje egolle, jota ei tarvinnutkaan lähettää:

Hauku minut lyttyyn, rakastan sinua silti.
Tuomitse minut , rakastan sinua silti.
Syyllistä minua, rakastan sinua silti.
Arvostele minua, rakastan sinua silti.
Kiristä minua, rakastan sinua silti.
Tyrmää unelmani, rakastan sinua silti.
Epäile minua , rakastan sinua silti.
Älä hyväksy minua, rakastan sinua silti.
Tiedät toki paremmin miten olisi paremmin, rakastan sinua silti.
Häpeä minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla enemmän kuin olet, rakastan sinua silti.
Luule olevasi parempi, rakastan sinua silti.
Luule olevasi huonompi, rakastan sinua silti.
Takerru mihin tahdot, rakastan sinua silti
Koita roikkua missä hyvänsä, rakastan sinua silti.
Yritä kontrolloida jotain, rakastan sinua silti.
Usko sokeasti ajatuksiisi, rakastan sinua silti.
Nukahda hetkeksi, rakastan sinua silti.
Kiellä itsesi, rakastan sinua silti.
Koita pysäyttää, rakastan sinua silti.
Luo odotuksia, rakastan sinua silti.
Pelottele minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla erityinen, rakastan sinua silti.
Yritä olla elossa, rakastan sinua silti.

Maailma ja elämä tapahtuu vain mielessä. Elämä näyttäytyy edessäsi juuri sellaisena kuin sisäinen maailma näyttäytyy. Ainut vastustaja on mielesi. Ei tarvitse sotia, ei tarvitse taistella. Voi jättää taistelu tantereen ja antaa elämän astua esille piilostaan. Joka ainutlaatuinen hetki uudelleen ja uudelleen. Hereillä. Vailla käsityksiä. Uteliaana.

p.s. Mistä ihmeestä näitä sikermiä oikeen sikiää  ?

Don't hate the player, hate the game ;)

Vähänkin henkisyyteen tai elämän luonteeseen tutustunut on varmasti kuullut lauseen ” kaikki on yhtä”.Tietystikkin sanojen ja lauseiden kuvaukset ovat aina hyvin rajallisia, ja onkin jopa aika helpottavaa tajuta että yksikään lause ei voi olla täysin totta. Jos tuo lause olisi totta, se kumoaisi jo oman väittämänsä! Jokainen toteamus tai totuus sisältää kolikon molemmat puolet.

. Tuon kaltainen kuvaus olisi sellainen jonka voisin mahdollisesti allekirjoittaa vielä vuodenkin päästä.Tuo lause toisaalta olettaa että minulla on tulevaisuus jossa kykenen kirjoittamaan. Miten itsestäänselvänä pidämmekään välillä tiettyjä asioita…
Ehkä se kun tietää että mitään mitä kirjoittaa ei voi kuitenkaan olla absoluuttisen totta vapauttaakin pelaamaan sanoilla! Me ollaan saatu upeita ilmaisun välineitä, on vaan liian kireällä olevan ponnarin syytä että joskus otamme sanat hieman turhan tosissamme 

Tuo kaikki on yhtä lause on hämäsi minua pitkään. Luulin että kunhan olen tarpeeksi ryöpännyt egoani jollain tavalla voimallisesti ja yhtäkkisesti saisin tästä suoran kokemuksen. Minulla on kyllä ollut upeita svääri kokemuksia aiheesta, mutta kuten kaikki kokemukset nekin ovat ohikiitäviä. Usein näitä ykseyden kokemuksia olen saanut öisin, kun tietoinen mieli on tarpeeksi hiljaa eikä yritä jatkuvasti löytää syitä tai ennalta tuttua kaavaa. Eräänä yönä havahduin siihen että keho oli matkalla wc:hen enkä tuntenut tai huomannut mitään eroa kehon, seinän, oven kahvan tai minkään välillä. Kokemus oli henkeäsalpaavan kaunis, rakkauden täyteinen.Maailman luonnollisin. Ja pim! Se katosi. Vastaavia kokemuksia on muutamia, silloin kerta kaikkiaan kaikki näyttää ja tuntuu ihmeelliseltä, uudelta. Muovilusikasta alkaen. Karkkipaperin roska on yhtä arvokas kuin tonnin seteli. Asioilla ei ole mielen normaalisti luomia arvoja ja merkityksiä.

Kokemusta ei voi mielellä tehdä. Nuo hetket ovat olleet jotain niin päräyttävää, että niiden jälkeen on jotenkin selvää ettei tuollaista voi mielellä ” saavuttaa”. Huippukokemukset on ihania, mutta niiden jahtaus voi viedä vaan omaan vankilaansa. Nuo kokemukset ovat ehdottomasti syventyneet ymmärrystäsi siitä että kaikki on yhtä, mutta koenko todella 24:7 näin? No en todellakaan.Itsekkyyteni suorastaan haisee 
Jos siis sanon että kaikki on yhtä, perustuuko tuo siihen mitä olen lukenut ja siihen mitä haluan uskoa?( suloista ja tekee varmasti hyvää) Vai perustanko tuon sanomisen nyt johonkin muistikuvaan ? Kuten tiedetään, muistikuvamme ovat melkoisen vääristyneitä.. Emme tosiaan näe elämää niinkuin se on, vaan millaisten lasien ( uskomusten, arvojen, kulttuurin, yhteisesti sovittujen sääntöjen jaottelun mukaaan) läpi sitä katsomme. Elämää on tietysti kivempi katsoa vaaleanpunaisten kuin mustien linssien läpi ( molempia on kokeiltu). Vapautta etsivälle ei enää linssit riitä. Nyt halutaan nähdä suoraan, ilman uskomusten suodattamaa kehikkoa.
Se on sekä vapauttavaa mutta myös raakaa nähdä mitä jos lakkaa uskomasta mielensä luomiin merkityksiin? Ei mielelle ole kivaa kun sen illuusiot poksahtelevat puhki, mutta kun ne ovat poksuneet, mikä enää poksuisi? Voi kokea rauhaa vaikka mitä tapahtuisi. Ne napit joihin aiemmin joku viaton tapahtuma sohaisi eivät reagoikkaan enää.Sitä voi hienosti esittää ettei satu, mutta valehtelee vain itselleen. Jos vielä sattuu ja reagoi, niin tekee sitten sen rehellisesti.

Kaikki on yhtä. Mitä se tarkoittaa suoralla kokemuksella? En voi perustella tätä sillä että kaikki on energiaa, ja 99,9% atomien ja molekyylien sisällä on tyhjää. Ihmis kehossakin. Ei ole mitään erillistä yksikköä joka ohjaa kaikkea. Jotain täällä silti on. Joku käsittämätön mysteeri liikuttaa tätä kaikkea.
Ei ole erillistä minua, ei ole erillistä sinua. Kaikki on samaa. Kaikissa meissä näyttää toimivan jatkuvasti automaatiolla mitä hienojakoisempia prosesseja, alkaen solujen uusiutumisesta kykyyn tiedostaa olemassa olo.

Kaikki on samaa. Kaikki on yhtä aukeaa ” minulle” kun huomaan että minää siinä muodossa , erillisenä kontrolloijana tai hallitsijana ei ole.Silloin ei ole muitakaan. Näen toki erilaisilta näyttäviä muotoja, ihmisiä, lintuja, puita, busseja, katukivetystä… Jokainen näyttelee rooliaan täydellisesti, jokainen on osa kokonaisuutta.Jos ketään ei ole, miten kaikki voi olla yhtä?
Kaikki on samaa.Jos ymmärrän tämän älyllisesti se vapauttaa jättäen hieman kylmäksi.No mitäs nyt?

Kun näen tämän sydän auki, se saa kyyneleet silmiin. Mitään erillistä ei ole ja silti saamme olla kokemassa tätä huikeaa peliä! Pelistä voi viimein ottaa kaiken irti, ja katsoa miten kauniin raadollisesti luonto hoitaa kaiken itsestään. Se ei tee sitä tasaisesti, vaan pienien tai suurien katastrofien kautta. Eikö ole kesälle pieni katastrofi luopua syksyn tullen lehdistään? Tuskin puu määrittelee luontoon kuuluvia muutoksia mitenkään. Se vain antaa itsensä tälle kaikelle <3

Mieleen tulee vanha sanonta ” don’t hate the player, hate the game” .
Ei ole pelaajaa, on vain peli. Täydellinen peli.

Ympäri mennään yhteen tullaan

Neiti x kokee mustasukkaisuutta ja reagoi tähän kyttäämällä salaa puolisonsa viestejä. Hän myös saattaa koittaa tehdä toisen tahallaan mustasukkaiseksi.

Tällaisessa tilanteessa pelataan ihmisyyden peliä melko tiedostamattomana, ajatukset ja tunteet tuntuvat omilta, tosilta eikä niitä juurikaan kyseenalaisteta. Kipu pisteitä painellaan ja kipua halutaan välttää viimeiseen asti, vaikka sitten kepuli konstein.Ehkä ripustaudutaan tai vedetään kylmä kuori ” en ainakaan tartte sua” peli päälle.
Chek! Tarina on kuvitteellinen, mutta omalla tavallani olen tuossa samassa jamassa ollut.Huomaathan että tarkoitus ei ole sormi heristellen osoitella että ” tuollainen on väärin tai itsekästä”. Sitä ei tarvitse määritellä mitenkään.

Neiti Y taas huomaa mustasukkaiset ajatukset, ja koittaa järkeillä ne pois. Ei minulla ole oikeutta ajatella näin! Kyllä minulla on opittavaa luottamisessa! Tuo on vain egoni joka koittaa ripustautua. Puolisolle ajatuksia ei myönnetä, pelkona että puoliso pitäisi tyhmänä tai riippana. Näytellään kypsää ja henkistä. Tapu tapu :)

Chek.

Neiti b tiedostaa ajatuksen mustasukkaisuudesta. ” Hän” huomaa ja todistaa sen. Antaa lipua ohi, ei kerro siitä lisää tarinoita tai lähde lietsomaan. Kokee tunteen rehellisesti. Ymmärtää että tunteet ja ajatukset eivät kerro mistään todellisesta, eivätkä näin saa reagoimaan. Ei selittele itselleen vaan tunnustaa että nyt näköjään tuli tuollainen ajatus. Jos tunne nousi, hän voi rehellisesti kertoa siitä kumppanilleen, odottamatta toiselta mitään. Hän ei määritä sitä ” egon” ajatukseksi. Hän ei löydä egoa, vaikka onkin kuullut ja joskus uskonutkin ajatuksiinsa siitä. Hän ei leimaa ajatusta pahaksi. Se vain on.
Ymmärtää että sellaisesta jota ei olekkaan ei tarvitse päästä eroon.

Se, joka huomaa neutraalisti ei ole enää se minä joksi itseämme luulimme, rajoineen ja tarinoineen.
Sitä voi kuvailla vaikka millä sanoilla , eikä yksikään kerro siitä todella mitään.

Matka todistamiseen ja neutraaliuteen käy uskoakseni kevyen tai joskus rankan dramaturgian kautta. Ensin ei tiedosta juuri ollenkaan. Sitten tiedostaa yhtäkkiä ja kuvittelee että se mitä tiedostetaan on väärää tai pahaa. Ja sitten vaan tiedostaa, ilman vastustelua tai pyristelyä. Näyttelemättä ” kypsempää” ja ” aikuisempaa” itselleen.

Sitten voi tulla sellainen hetki, että rehellisesti mitään tunnereaktiota ei nousekkaan. Ei tarvitse yrittää ” leikkiä neutraalia” , sillä asia on neutraali. On jopa vähän ihmeissään ja ehkä vähän nipistää itseään että hei haloo? Mutta ei silti mitään. Sitä vaan tuntee ja tietää ettei voi kontrolloida tai hallita elämää. Tällaiseen ei tarvitse pyrkiä. Jos se tulee, voit olla varma että se tulee itsestään. Riittää että olet rehellinen siitä mitä koet, selittelemättä, vastustelematta, yrittämättä muuttaa. Voit huomata että kokemus ei kerro todellisuudesta mitään. Mikä lahja.

Kiitos rakkaat ihmiset ja ystävät jotka olette olleet rehellisiä, silloinkin kun se on asettanut teidät ( kuvitteelliseen) uhkaan omasta hyväksyttävyydestänne. Kiitos.

Yksinkertaista

Laittelen sillon tällöin lyhyempiä pätkiä ( tai no kaipa nekin venähtävät vähän pidemmiksi pätkiksi) Facebook sivuille, jos haluat seurata niitä käy tykkäämässä täällä: https://www.facebook.com/HenkinenHyvinvointi

Maailman yksinkertaisinta sanoa:

Hyväksy Kaikki.

Käytännössä ja elävässä elämässä vaatii hieman harjoittelua, rehellisyyttä itselleen ja rohkeutta katsoa todella mitä vastustelee tai vielä välttelee.

Kaiken hyväksyminen ei tarkoita kynnysmatoksi ryhtymistä, kenenkään miellyttämistä, paikalleen jämähtämistä tai kylmyyttä. Mieli pelaa pleasure/pain peliään loputtomiin ja syöttää päähämme erilaisia kuvia ja tarinoita siitä millaisia meidän tulisi olla/minkälainen jonkun muun pitäisi olla/ mitä pitää välttää ja niin edelleen. Me emme ole yksikään mielen luoma kuva tai tarina.

Kaiken hyväksyntä tarkoittaa kuitenkin myös tarinan, egon ja persoonankin hyväksymistä. Ei vain oman perseen hyväksymistä, vaan jokaisen muunkin. Tarve muuttaa MITÄÄN alkaa haihtua. Kaikki on ja saa olla, voi mikä rakkaus. Voi miten täydellinen peli!

Itse esimerkiksi olen kokenut olevani täysin riittämätön. Riittämättömyyden tuska on ollut sydäntä riipivä. Mitä mieli tekee? No tietenkin koittaa olla riittävä. Mutta ei se koskaan riittänyt, kuin korkeintaan hetkeksi. Sama riittämättömyys jota pakoilin ties millä suorittamisella, väkisin yrittämällä ja kehittämällä itseäni se siellä sisällä huuteli.Koitin pitää tuota kamalaa tunnetta poissa ties millä konteilla, ja uskotella itselleni olevani riittävä. Kunnes päätin hyväksyä täysin riittämättömyyden.Tottakai Eevi on riittämätön! Ilman angstia, ilman pelkoa, ilman negatiivista latausta. Vaan vapaasti. Eeviksi kutsumani kuva itsestäni ei ole todellinen, se ei voi ikinä riittää, ja kaikki sen yritykset olla riittävä ovat vain vahvistaneet sen totaalista kykenemättömyyttä hallita mitään. Mikä vapaus. Keskellä riitämättömyyttä, kaikki Riittää. On vain rakkaus ja lempeys sitäkin vikisevää ääntä kohtaan joka välillä koittaa kolkutella ovelle ” Muistatko minut? Etkö vielä voisi uskoa minuun ?”. Tuo ääni ei ole paha, siitäkään ei tarvitse päästä eroon.Pelolla ja vastustelulla vain kerromme mille tahansa asialle että sillä olisi jotain merkitystä. Sillä ei ole <3

Kuinka olla oma itsensä

Kuinka olla oma itsensä? Tämä kysymys tulee aika ajoin vastaan. Miten olla mahdollisimman helposti oma itsensä? Kuinka olisi helppo olla muiden seurassa rentona? Tässäpä siitä pientä pohdintaa.

Kuinka siis olla oma itsensä?

Unohtamalla itsensä. Unohda pyrkiä olla jotain tai mitään. Unohda mihin tämän pitää johtaa tai millainen mielesi haluaisi sinun olevan. Et ole käyttäytymisesi et ole kahlittuna mihinkään tiettyyn malliin. Ole tai ole  jos olet todella läsnä, unohdat itsesi ja aikeesi. Kun mieli ei pyri mihinkään tai välttämään mitään, se on rento. Se on aito. Unohda ne mallit  joita on kenties oppinut siitä millainen kuva tulisi luoda. Sinun ei tarvitse tehdä mitään ollaksesi riittävä.Riität kyllä jo. Mielen voi olla vaikea tämä tajuta, jos se on kovin ehdollistunut vanhentuneisiin käsityksiin. Mieli usein pelkää että jos hyväksyisi jo itsensä että seuraisi joku totaali pysähtyminen. Se pelkää että jos nautit olostasi ilman mitään syytä että se tarkottaisi vastuuttomuutta. Entä jos ei kuitenkaan?

Olen ollut kiinni ties millaisissa käsityksissä siinä millainen kuva itsestä pitäisi luoda. On aika raskasta loppuviimein koittaa olla jotain  mitä jos vaan antaisi olla ja olisi itse rehellinen. Kun olet itsellesi rehellinen, olet aito eikä ole tarvetta miettiä aina vaan minua, minua ja minua. Ja voit rakastaa sitäkin osaa itsessäsi joka haluaisi olla jotain. Nää sen läpi lempeydellä.

Kun annat itsellesi luvan olla kaikkea ja ei mitään, hyväksyt myös muut. Tuominta ja arvottaminen lakkaa, kun mieli ei ole kiinni fantasioissaan  Jäljelle jää vapaus ja keveys, jotka virtaavat itsestään.

Kun menet kohtaamisiin vapaana lopputuloksesta viet mukanasi energian joka on helppo.Sinun on helppo olla ja seurassasi on helppo olla, kun voi olla.sitä mitä juuri silloin on. Ja seuraavassa hetkessä on taas lupa olla uusi.

Missä on se oma itse joka sinun pitäisi olla? Se ainoastaa mielessä. Kun lakkaat yrittämästä olla mielikuva tai ihanne, teet ja olet luonnostasi virtaava ja vapaa. Se johtaa käytännössä väistämättä siihen että olet yksinkertaisesti onnellinen olematta mitään, ja juuri siksi voit saada ihan kaiken.

Just Ny

Elämään voi todella rakastua joka hetki uudelleen, kun kaikkea katsoo tuorein silmin ja tuomitsematta, vertaamatta mihinkään menneeseen taikka käsityksiin siitä miten ” asioiden pitäisi olla”. Olemisen hyväksyvä rauha on sinulla matkassasi ihan koko ajan. Mieli ja sen ehdollistumat voi olla kovin tiukassa, mutta voit seurata sitäkin tarkkailijan asemasta, arvostelematta. Tai sitten vain annat olla ja nautit kyydistä Kokeile tänään nähdä “vanhat tutut” ihmiset ilman käsitteitä tai ennakko oletuksia. Ennen kaikkea itsesi. Sinä olet taas uusi.

Villi elo

Mistä lie näitä tekstejä tulee  . En tiedä kirjoitinko tämän itselleni, vai jollekkin muulle mutta tällainen nyt näkyi tulevan ulos. Toim. huom. Egon tekee mieli sanoa että kirjoita nyt sitten tuohon perään että tarkoitus ei ole antaa sellaista viestiä että olisin itse joku ainaisen rakkauden valtaama  Näin se ego näyttää taas toimivan. Nyt sitä pelotti että joku pitäisi minua ylimielisenä tai ärsyttävänä. Kun katson tuota ajatusta olemisesta käsin, en osaa pelätä. Kun kaikki on yhtä, ongelmat katoaa. Ristiriidat on vain mielessä. Ajatus itsessään ei voi satuttaa, vaan se mitä ajattelen ajatuksesta joka itsessään on viaton ja näkymätön. Joo.

Pelko takertuu, siinä missä rakkaus avartaa.
Pelko epäröi, siinä missä rakkaus luottaa.
Pelko peilaa menneeseen, rakkaus katsoo tätä hetkeä avoimena.
Pelko vaatii ja haluaa, rakkaus virtaa ja vastaanottaa.
Pelko haluaa enemmän, rakkaus tietää että saaminen ja antaminen on sama asia.
Pelko on äänekäs, rakkaus iloitsee hiljaisuudessa.
Pelko puolustaa, rakkaus hyväksyy.
Pelko arvostelee, rakkaus antaa anteeksi.

Kun tiedostaa mistä käsin kokee, voi valita. Ja se mitä valitset on aina ookoo ja hyväksyttävää. Ainoa tehtävä on tiedostaa. Ei voi ” muuttaa” sitä mitä ei tiedosta. Kun tiedostat, voit hypätä siihen ettet todella tiedä. Älä koita tietää enemmän, tiedä vähemmän! Mitä vähemmän tiedät miten asioiden pitäisi olla tai mennä, sen vapaampi olet. Luota että sinua ohjataan kyllä. Ainoa ongelmasi on muistaa , että ei ole ongelmia. Mielen tehtävä on ratkaista haasteita ja etsiä vaaroja. Tunne miten mieli toimii ja ylitä se.Astu ulos niistä rajoista jotka eivät koskaan olleet edes todelllisia. Mikään todellinen ei katoa, jos lakkaat uskomasta siihen. Jos lakkaa uskomasta ajatuksiin ja emotioiden kertomiin reaktioihin, voit vapaasti kokea kaiken kiitollisena. Kun lakkaat uskomasta tarinoihin itsestäsi ja mahdollisuuksistasi ei jää mitään. Se joka jää on tyhjyys, elämä, oleminen joka tanssii olemuksessasi.Luominen tapahtuu rakkaudesta ja vapaudesta, ei pelosta ja pakosta. Sinulla ei ole mitään muuta hetkeä kuin nyt. Elämän tehtäväsi on elää juuri NYT.

Meditaatiosta osa 1

Millaisia ajatuksia ja mielikuvia meditointi herättää? Joskus menneisyydessä pidin sitä jonain todella omituisena asiana, joka tapahtuu vain intiassa. Olin kovin levoton nuorena, tarvitsi lähes aina olla jotain tekemistä. Harvoin todella vain olin.

Uskaltauduin kokeilemaan meditointia ekoja kertoja vajaa kymmenen vuotta sitten. Ensimmäiset kerrat ( kuten aina  ) olivat melkoista hapuilua. ” Mitä ihmettä teen jos olen vaan hiljaa?” ” Mikä ihme tän jutun idea on?” ” Ei kyllä tunnu yhtään rentouttavalta ainakaan” jne. Oli hurja pysäytys kun huomasi millaisessa ajatusten tulvassa sitä olikaan. Mieli hulisi kuin irtipäässyt apina. En kuollaksenikaan muista mihin mahdoin tuolloin meditoinnilla edes pyrkiä. Luulin että meditaatio on tila jossa ei ole ajatuksia. Vähämpä tiesin! Ajatuksia todellakin oli  Olin vakaasti pitänyt mielipiteitäni, ajatuksiani ja käsityksiä tosina. Lähdin mielen selostajan mukaan ja olin kova analysoimaan, vaikka ja mitä. Ei ole ikävä noita aikoja  Toki mieli edelleenkin pulputtaa, mutta en vaan jaksa antaa ajatuksille kovin paljoa enää painoarvoa. Toisaalta rakastan ajattelua, mitä kaikkea hullun hauskaa ajatuksilla voikaan luoda, leikitellä ja visioida. Mutta silti, suurempi syvyys ja vapaus näyttäisi olevan jossain ihan muualla kuin ajattelussa. Joskus pelkäsin muiden ajatuksia itsestäni. Silloin en tietenkään tajunnut, että se mitä pelkäsin muiden ajattelevan oli jotain jota koitin kätkeä ja kieltää itseltäni. Eikai kukaan ajattele että olen nuori ja naiivi? Eikai kukaan näe että olen epävarma? En halua että kukaan pitää minua itsekkäänä, jne. Huh mikä määrä energiaa kuluu roolien näyttelemiseen. Tuolloin en tietenkään edes tiedostanut näytteleväni 

Meditoinnin jatkuessa rupesi tiedostamaan miten kaikki tuntui pyörivän vaan minun, minun, minun ja minun ympärillä. Jossain kohdin heräsi mielessä kysymys että kuka ihme oikeen edes olen? Välillä mieleen nousi kipeitä muistoja, välillä mieleen nousi ideoita ja jotain jota pitäisi olla enemmän. Aloin huomaamaan että mieli tosiaan on harvemmin läsnä, päin vastoin. Aloin huomaamaan miten se kaikki, jota olin aiemmin pitänyt totena alkoikin tuntua epätodelta. Oli muitakin tapoja, jotka eivät olleet koskaan aiemmin tulleet mieleenkään. Aloin olla yhä avoimempi, uteliaampi ja kiinnostuneempi elämää kohtaan. Huomasin, että mieli ei voi elämän ihmeitä täydellisesti käsittää. Se voi vaan kuvata jotain, mutta kuvatessaan se jo vääristää. Huomasin intuition kehittyvän, ja pieniä ihmeitä tuntui muutenkin tapahtuvan ympärillä jatkuvasti. Aina meditointikaan ei ole mitään helpointa. Joskus on hankala antaa kokemuksen olla juuri sellainen kuin se on, koittamatta muuttaa sitä. Meditointi on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun sillä ei pyritä mihinkään. Jep. Homma vähän kusahtaa jo alkuunsa, jos koittaa saavuttaa jonkun tietyn tilan.

Olen tehnyt meditoidessa varmaan kaikki ” perinteiset”. Koitin tehdä sitä mielellä. On eroa oletko siinä sydämmellä hyväksyen, vai mielellä pyrkien, vastustaen ja selostaen. On ilo saada ohjata meditaatio ryhmiä. Ryhmässä on voimaa. On äärettömän kaunista hiljentyä yhdessä. Ja jos naurattaa, voi nauraa. Jos yskittää, voi yskiä. Ei se ole niin vakavaa. EatPrayLove leffassa sanotaan ihanasti ” meditoi niin että maksasikin hymyilee”. Meditaatiossa kaikki saa olla niinkuin on. Jos maksa ei hymyile, niin kiehukoon vaikka sitten.Meditaatio on myös sisäisen maailman havainnoimista, joka minulla on nostanut tietoisuuteen monia kovin vinksahtaneita ja vääristyneitä käsityksiä ja harhoja. Kun joku tälläinen tulee tietoisuuteen, sen voi kohdata, kyseenalaistaa ja nähdä läpi. Se ei saa enää tarttumapintaa. Odotan ilolla tulevia meditaatio teema iltoja, joista  lisää informaatiota halukkaille täältä:http://www.henkinenhyvinvointi.fi/?page_id=2333

Meditaatio ei kuitenkaan ole vain hetki silmät kiinni, se on jotain jota voi tehdä bussipysäkillä, kaupan jonossa, kuunnellessa ystävää. Meditaatiota ei tehdä, siinä ollaan. Läsnä. Siinä. Tulkitsematta, analysoimatta. Antamalla kaiken olla juuri niinkuin on.

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta ” koska ne olisivat fiksuja” ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen? Maailmassa on niin käsittämättömän paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta joka saakelin kattilaa tuskin tarvitsee olla hämmentämässä. ” Minun tulisi saavuttaa jotain” – on aika hurjan iso uskomus. Onko se aivan varmasti totta?  Toki unelmiaan kannattaa kuunnella, mutta ei se juttu ole siellä jossain sitten, vaan se on juuri tässä ja nyt! Kannustan jokaista jolla on tulevaisuuden unelmia kysymään itseltään: mitä uskot sinulla olevan sitten enemmän/paremmin/helpompaa? Ulkoisilla asioilla ei ole merkitystä, sisäisellä kokemuksella on. Jos vastaus olisi rahaa, tarkottaisitko turvallisuutta ja mahdollisuuksia?  Estääkö jokin kokemasta hyvää oloa ennen kuin olet unelmassasi? Ulkoinen maailma on heijastus sisäisestä kokemuksesta. Voitko nauttia matkasta, riippumatta lopputuloksesta?Ainut mitä meidän ”täytyy” juuri nyt tässä elämässä tehdä, on olla kaikessa rauhassa juuri sitä mitä olemme – ja mehän olemme ihania olentoja, joissa virtaa ilo, onni ja rakkaus. Huomasi sitä tai ei.

Viime viikolla oli palaveri koskien tätä ” unelmaa”. Menin avoinna, jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä ” fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita”. Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että “kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee”. Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista  Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.

Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.

Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan  Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään ” rooli” ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.

Hyvä-Hyvä Hyväksyntä!

Yksi yleisisimpiä henkisiä “ohjeita” on hyväksy kaikki sellaisenaan kuin se on ja ilmenee.Käsittämtättömän yksinkertaista, ehkä siksi juuri välillä niin hankalaa. Olemme melkoisen ehdollistettuja tavoittelemaan aina jotain, onnea, hyvää oloa, menestystä, parempaa kuntoa, rahaa, kaikki kelpaa. Sen sijaan että kysyisi miten voisi tulla vapaammaksi ja onnellisemmaksi, voisi tutkia sitä, mitä jatkuvasti tekee kun ei huomaa taustalla olevinta syvintä olemista. Silloin jollain tavalla vastustelee ja kieltää sitä, mikä on.

” Voikun tässä hetkessä olisi vielä lisäksi x”.  

 ”Voikun ei sataisi”

“Haluan olla iloisempi”

“En saisi kokea surua”

“Hän ei saisi käyttäytyä noin”, yms. 

 Kaikki yllä olevat ovat esimerkkejä vastustamisesta. Tästä ei pidä päästä eroon, huomaaminen riittää aivan hyvin. Muutenhan sitä vastustelee vastustamista, kieltää kieltämisen. Just be with it.

Miksi sitten ajoittain ( toiset enemmän, toiset vähemmän) koemme tyytymättömyyttä, stressiä tai jotain muuta tunnetta joka ikäväksi määritellään? En todellakaan tiedä, mutta helpommalla näyttäisi pääsevän kun ei käytä aikaansa minkään vastustamiseen. On yleistä että haluamme äkkiä päästä eroon “ikävistä” fiiliksistä, tai sitten emme kestä tylsyyttä, yksinkertaisuutta ja etsimme jatkuvasti viihdykettä tai ärsykkeitä vaikkapa televisiota tuijottamalla, facebookissa roikkumalla, syömällä , juomalla, jollain.
Miten hankalaa voikaan olla vain olla hetken, ilman mitään suoritettavaa tehtävää?
Minua kutsuttiin nuorempana levottomaksi sieluksi, oli lähes mahdotonta vain olla. Koin myös myöhemmin voimakkaasti merkitystä vain tekemisen kautta. Pää oli täynnä sinne kehkeytyneitä syy-seuraus suhteita – jotka olivat kaikki puhdasta potaskaa.
Aiemmin pidin sitä hyvänä asiana. Kuvittelin että vierivä kivi ei sammaloidu ja niin edelleen.
Elämä kuitenkin heittää eteen tilaisuuksia stopata, vaikka väkisin jollei muuten itse tajua. Nämä stopit on parhaimmillaan mahdollisuuksia päivittää oman sisäisen kompassinsa näyttämiä suuntia. Kuitenkaan arvostelematta mitään aiempaa. Mikään aiempi ei ole huono tai väärin. Ei voisi olla siinä missä on nyt ilman aiempia kokemuksiaan. Temppu onkin siinä että päästää aiemmista kokemuksista irti, sillä ne meni jo. Helpommin sanottu kuitenkin kuin tehty. Se ei ole temppu ollenkaan, saati mielen hallussa. Mieli koittaa tästäkin tehdä itselleen säännön " Kunhan vaan päästän irti niin helpottaa". 

On kuitenkin varmaan 99,9% asioita, joiden kanssa on täysin ok koko ajan. Vai vastusteleeko sitä vaikka ruuansulatustaan? Taivaan tähtiä? Jalkapöytäänsä? Alppeja? Ne ovat ja sillä selvä. Vastusteleeko talvi kevään tuloa? Ei. Se vaan tapahtuu.
Voisiko olla että 99% kärsimyksistämme ( stressit , pelot,yms) katoaisivat, jollemme taistelisi niitä vastaan emmekä antaisi niille sen kummempia merkityksiä? Antaisikin vain pelon olla. Ehkä jopa koittaisi kasvattaa sitä, vieden kerrankin loppuun asti. Ehkä pelollekin voi olla kiitollinen?
Sen sijaan että tunnetta tai ajatusta määrittelisi hyväksi tai huonoksi, suhtautuisikin siihen suurella uteliaisuudella. Wow, mitä tapahtuu?

Mieli koittaa tarttua kiinni hyviinkin kokemuksiin. Se pelkää menettävänsä, miettii miten jonkun “tilan” voisi ylläpitää, miten tämän voisi tehdä paremmaksi, miten saada tätä lisää. Lisää! Enemmän! Tästäkään ei tule koittaa päästä eroon, vaan hyväksyä nekin ajatukset ja nähdä niiden läpi.

Mieltä pääasiassa motivoi kaksi asiaa:
- Välttää epämukavuutta, pelkoa ja kärsimystä
- Saada enemmän hyvää oloa, parempaa, lisää ,hohdokkaampaa ja niin edelleen.

Tarvitseeko tämä hetki ja läsnäolo motiivia? Ei. Se saa olla ihan rauhassa sellainen kun on. Molemmat näistä motiiveista lähtevät unesta, eivät vapaudesta.Vapaudessa on kaikki juuri niinkuin on. Olimme juuri reissussa Portugalissa, ja kävelimme n. 500m korkeudessa, ajoittain todella kapeissa paikoissa, joissa ei todellakaan ollut kaiteita. Yksikin horjahdus olisi ollut hengenvaarallinen. Sieltä kun olisi pudonnut, se olisi ollut adios amigos! Fyysistä pelkoa oli upeaa kokea! Sen rinnalla mikään kuviteltu stressi, pelko tai märehteminen tuntuu lähinnä sketsiltä.Vahvin vietti ihmisellä on hengissä säilyminen.Ihminen ei ole kuitenkaan vain kehonsa, mielensä tai tunteensa.Mitä pelättävää on edes kuolemassa , jos ei voi olla varma että elämä edes päättyy ruumiin kuolemaan?Sen näkee sitten.Perjaatteessa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä hetki.Hyväksyntä ei tietenkään ole passiivista ovimatoksi heittäytymistä, se on uhriutta sitten se. Hyväksyntä on sitä että rakastaa myös pelkoa, ja kaikkia ilmeniviä ajatuksia ja tunteita- sekoittamatta niitä itseensä. Ja taas seuraavaa hetkeä uudelleen.