Kysymys

Kuka olet ilman ajatusta että sinun pitäisi tehdä vaikutus johonkin/kehenkään? Kysyy Katie Byron.

Todella hyvä kysymys. Luultavasti meistä jokainen on oppinut hyväksynnän hakemisen pelin. On omaksuttu käsityksiä millaisina me olemme toivottuja ja kelvataan. Sille on tietenkin ne ehdot. Kunhan olen kiltti tyttö ( mitä ikinä se tarkoittaakaan), kunhan minulla on tarpeeksi valtaa, kunhan muut vaan ovat samaa mieltä kanssani, kunhan minua arvostetaan tarpeeksi, kunhan olen tarpeeksi vahva, kunhan vaan peitän heikkouteni, kunhan en vaan näyttäisi hölmöltä, kunhan vaan osaan käyttäytyä kuten minun odotetaan käyttäytyvän, kunhan olen ystävällinen, kunhan tottelen, kunhan kiellän omat tarpeeni, ja niin edelleen.

Suosittelen katsomaan rehellisesti toimintaansa ja salaisia motiivejaan. Kyllä se voi kirvellä nähdä mitä kaikkea onkaan tehnyt, sanonut, vältellyt ja kieltänyt vain yrittääkseen muovata sitä miten joku muu/muut näkevät sinut. Minua ainakin kirvelee. Sillon en tiedosta. Silloin näen vain haluamani lopputuloksen, joka ei ole edes minun hallinnassani. Se lopputulos on kuvitelma siitä että viimein kelpaisin tai että välttäisin erimielisyyden. Palkintona on ehkä hetken helpotus, joka pitkässä juoksussa alkaa muuttumaan hemmetin kovaksi darraksi ja tuottaa huonovointisuutta.

Jos rohkeasti itsessäsi näet missä kohdin motiivina on ollut vaikuttaa muiden ajatuksiin sinusta, älä tuomitse itseäsi tai syyllistä. Kiitä sen sijaan itseäsi, että uskalsit olla rehellinen ja katsoa.

Raivo Raitista päivää ;)

Minä Haisen!

Me haluaisimme luoda vaikutelman itsestämme Jonkinlaisena. Ehkä itsenäisenä, menestyneenä, henkisenä, vapaana tai mitä se pieni mieli on ikinä keksinytkään pitää arvostettavana ja turvallisena. Henkisyyteen "hurahduttua" ehkä haluaa luoda kuvan itsestään aina läsnäolevana, eteerisen liitelevänä, pelottomana tai jolle mikään ei merkitse mitään. Ehkä tosiaan itsekkin uskomme nyt olevamme tätä Jotakin. Se, mitä olemme itsessämme ja salassa, ei tyydytä meitä eikä ole tarpeeksi. Kirjat, yhteiskunta, ihmiset ympärillä ja media ovat luoneet kuvaa siitä millainen on vaikkapa onnellinen ihminen. Tai vapaa että ihminen on Tietynlainen. Me alamme haluta sitä samaa. Jos me näemme asiat pinnallisesti, me alamme haluta sitä, miltä asiat näyttävät, emmekä sitä joka on totta.

Uskalletaan unohtaa ja pudottaa näitä käsityksiä millaisena ollaan viimein riittäviä, toivottavia ja jollekkin kelpaavia. Jokainen voi tehdä tämän vain itse kohdallaan.Eikä se tottavie ole helpointa erottaa mikä on näytelmää. Me koitamme tulla Buddhaksi imitoimalla Buddhaa (tai jotain muuta).Mitä jos oikeasti uskaltaisi katsoa itse? Toki niiltä Buddhilta ja muilta voi saada hyviä suuntaviivoja joihinkin hetkiin, mutta lopulta on unohdettava nekin ja mentävä/tutkittava/tunnistettava itse.Silloin vain on sitä mitä on. Eikä ole sitä syytä puolustella tai selitellä. Sitä on mahdotonta kieltää. Jos haisen, niin sitten haisen. Voi voi :) Haju ei kuitenkaan ole ongelma, ellei mielessä ole käsitystä että "ei saisi haista" tai " kelpaan vaan kunhan tuoksun". Jos jo kerta haisee, niin sitten se on totta nyt. Ei se tarkoita ettei myöhemmin voisi käydä pesulla ja tuoksua. Mutta silloin mielen luoma leima Minä haiseva korvaantuu Minä tuoksuvalla. Haiseminen tai tuoksuminen ei koskaan voi määrittää sitä mitä todella olemme, niinkuin ei yhtään ja mikään muukaan. Mielellään sitä irroittaa niistä "negatiivisista" käsityksistään, mutta voi kuinka se mieli haluaa vaalia ihania ja positiivia kuvia itsestään. Ihan kuin voisi aina tuoksua. Minä olen yrittänyt aina " tuoksua" ( kyse on siis vertauskuvasta..). Olen koittanut kieltää ja piilottaa hajua. Olen koittanut mantrata sitä, luoda siitä käänteisiä uskomuksia ja energiahoitaa hajua :D Ja silti näköjään edelleen haisen. Mitä vähemmän teen hajusta numeroa, enkä anna sen määrittää sitä kuka olen, voin haista vapaammin. Ehkä se on muille ongelma, mutta koitan olla tekemättä siitä uutta tulkintaa että kaikki on hyvin kunhan kukaan muu ei häiriinny hajustani. Haiskaa ihmiset, omalla uniikilla hajullanne jonka vivahteet ei ole koskaan vangittavissa <3

Ps. Myöskään minä kuva siitä että minä en koskaan yritä tai erehdy antamaan itsestäni antamaan mitään kuvaa ei ole tarpeellinen.

Pysähtymisiä

Minulle itseni uuvuttaminen fyysisesti ja henkisesti on ollut tärkeä suojamekanismi. Se piti jatkuvasti liikkeessä, se vaati vetämään vielä kovempaa, enemmän ja lisää. Mikään ei sille lopulta riitä.

Ylisuorittaminen oli keino koittaa kokea olevani jotenkin vahva, pärjäävä ja edes jossain hyvä. Toisin sanottuna halusin kätkeä ja piilottaa kaiken heikkouden ja huonommuuden tunteen jota jossain kuitenkin koin. Sitä juoksee itse asettamassaan oravanpyörässä, jossa ainoa vastustaja on omat ehdollistumat ja uskomukset. Tuosta ravaamisesta pitää todella,viimeistä pisaraan myöten saada tarpeekseen jotta sieltä uskaltaa tulla pois. Tai sitten elämä järjestää tilanteen niin, että sieltä putoaa pois. " Pahin" on se vaihe, kun tiedostaa millaisen sopan on itselleen keittänyt mutta ei vielä uskalla olla syömättä sitä. Mutta tämäkin vaihe menee ohi, ellei sitä jälleen kerran sivuta ( mitä ainakin itse tein monia kertoja)

Minulle kävi niin, että oli pakko viimein pysähtyä ja kysyä mitä ihmettä olin koittanut saavuttaa ja mitä ihmettä oikein juoksin karkuun? Toipuminen ei ole ollut mikään yhden yön juttu, mutta hemmetin antoisa ja avartava matka se on ollut, kaiken joskus scheisselta tuntuvan keskellä. 

” Tietoisuus..siitä, miten olet juuttunut paikoillesi, parantaa sinut.”- Fritz Perls

Allekirjoitan.

Koko hökötys onkin ollut lahja. Tiedostamista, tunnistamista ja pelkojen läpi katsomista. Pelkoja, joita ei edes aiemmin tiedostanut omaavansa, ne oli hienosti hyllytetty piiloon alitajunnan sopukoihin. Jottei niitä olisi nähnyt, piti koko ajan tehdä, pitää itsensä kiireisenä ettei niistä pääsisi mitään tulvimaan mieleen.

Sitä pelkäsi siis omaa mieltään. Olen kiitollinen minkälaiseen myllerrykseen itsessäni olen päässyt tutustumaan. Pelkojen pihtiote voi irroita kun huomaa että sitä puristaakin itse. Kukaan muu ei voi sitä sotaa lopettaa. 

Tämä prosessi on todellakin laittanut katsomaan elämää, itseään ja ajatuksiaan suoraan silmiin. Bullshit generaattori on myös jatkuvassa käytössä, saa riittää itsensä huijaus. Paljon on muuttunut. Paljon vanhaa on pudonnut pois, niitä suojakerroksia jota joskus luulin tarvitsevani. Olen saanut tutustua siihen mikä on "aitoa" ja mikä yrittää olla aitoa.

Jossain vaiheessa matkalleni on kuitenkin ilmestynyt asia jota kutsun TaustaRauhaksi. Siinä kaikki on tervetullutta. Se on vähän kuin syvä muisto että vaikka hahmo ja ehdollistunut minä olisi miten soseessa ja hämillään, on kuitenkin osa joka on aina rauhassa. Joskus tuon Rauhan näkeminen unohtuu ja tuntuu hankalalta, mutta koen että sitä ei voi hukata. Siellä se on, koko ajan taustalla odottamassa että hahmokin huomaa sen..

Helmikuussa alkaa ryhmä kurssi Uupumuksesta toipuville. Ryhmän aikana tutkitaan mm. omia käytösmalleja, käsitystä itsestä ja elämästä sekä sitä mitä ihmettä on pohjimmiltaan pyrkinut saavuttamaan. Opetellaan tiedostamaan ja tavoittamaan se TaustaRauha, löydetään käytännön työvälineitä siihen ettei päätä enää laiteta samaan pussiin.

Vaikka aihe on hyvä ottaa tosissaan, mitä enempi kykenee suhtautumaan itseensä ja ajatuksiinsa huumorilla, sen parempi.

Jos tämä on sinua varten, tervetuloa mukaan:   http://www.eeviminkkinen.fi/tapahtumat/2013/12/3/uupumuksesta-toipuvat-tyhm?view=calendar