"Hyvä jätkä"

Jossain vaiheessa matkaa opin että on suotavaa olla ”hyvä jätkä”. Hyvä jätkä joustaa, on avoin, suvaitseva ah ainavain ja on muutenkin kaikilla mahdollisilla tavoilla helppo. Ei vaivaksi, ei ”hankala”.
Hyvän jätkän suusta voi kuulla usein ”ei mua varten tarvitse” ja ”mulle käy hei kaikki”.

Kysymys kuuluukin, onko hyvä jätkä oikeasti niin hemmetin lepposa, chilli ja mukava kun haluaa esittää olevansa? Voiko olla että hyvän jätkän rooli onkin ollut joskus tärkeä selviytymiskeino elämässä, jonka avulla on oppinut saamaan hyväksyntää? Ihminen usein alitajuisesti pyörii kahden kysymyksen ympärillä:
Miten kelpaan, miten minua rakastetaan ja miten vältän torjutuksi/hylätyksi tulon?
Minulle yksi viheliäs vastaus on ollut juurikin tuo Hyvän Jätkän leikki.

Kiitos vaan hyvä jätkä, tarvitsin sinua joskus mutta roolivaatteesi alkavat jo roikkua, en mahdu teihin enää. Minussa on rohkeutta omaan ääneen, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Minussa on rohkeutta olla myös rosoinen, tarvitseva, rajoja vetävä. Sitä paremmaksi Naiseksi muutun itselleni, kun en enää yritä kaikille muille olla easybeasy.

Hyvä jätkä on saanut minut sanomaan kyllä silloin kun tarkoitan ei ja ei sillon kun tarkoitan kyllä. Hyvä Jätkä vastaa ohjelmoinnin mukaan, mikä nyt ikinä vähiten uhkaakaan hyvän jätkän leiman menetystä.
Ajattele miten makea seikkailu katsoa millaisia rajoja voi rikkoa jos ei aina yritäkkään olla mahdollisimman vähäksi vaivaksi. 

On ihmisiä joiden on hyvä harjoitella toisten huomioimista ja tilan jakamista, ja on hyviä jätkiä joiden on hyvä opetella itsensä huomioimista. Minussa on molemmat. Hyvä jätkä ja itsekäs mulkku. en usko että on mitään ainaista sääntöä jonka mukaan toimia, vaan kussakin hetkessä kuulostella mitä minulta nyt tarvitaan? Rajoja vai rajoista luopumista?

Kuvassa esimerkki antautumisesta by eräs zen mestari

Hömppä, hassu ja kömpelö

Välillä hävettää miten sokea, nolo ja hömppä onkaan ollut. Niin kuin tiedetään häpeän tai syyllisyyden verkkoihin ei kannata uiskennella. Haavojaan pitää ehkä hetki nuolla, mutta sitten move on.  Halaukset ja yläfemmat ihanille lajitovereille!!!!

Harjoitus:
Kirjoita itsellesi kirje. Se voi olla juuri niin lyhyt tai pitkä kuin luonnolliselta tuntuu. Kirjeen teema on “Minulla on lupa olla erehtyväinen ja oppia”.
Vaikka tekisi mieli luistaa tästä, älä luista. Kirjoita se ihan oikeasti ja säästä itsellesi. Voit kaivaa kirjeen esiin jonain hetkenä matkallasi jos kaipaat muistutusta siitä että sinulla on lupa olla inhimillinen. 

“Eevi rakas, voisitko antaa itsellesi vähän armoa? Huomaatko miten kovasti alennat itseäsi? On ihan ookoo erehtyä. Kaikki me erehdymme joskus, jopa useita kertoja päivässä. On ihan ookoo jos epäonnistuminen tuntuu ikävältä, sitten voit kokea sen tunteen pois. Mutta älä rakas ystävä kaivaudu sinne syyllisyyden ja häpeän kuoppaan elämää piiloon. Sinusta katoaa syke ja elämä kun alat varomaan ettet vaan mokaa. Mikä on niin kamala jos mokaat? Se tunne. Sinä ystäväni pelkäät tunnetta. Tunteeseen ei voi kuolla. Sen tunteen ei tarvitse määrittää sitä mitä voit jatkossa tehdä. Entä jos nekin asiat joita pidit virheinä olivatkin tärkeä osa polkuasi? Eikö vain että opit niistäkin jotain? Oppiminen ja kasvaminen ei käy niin että me saamme kirkkaampia kruunuja ja hienoja henkisiä kokemuksia. Se on joskus sitä että mattoja vedetään alta, mutta sieltäkin löytyy lahja. Sinun ei tarvitse esittää reippaampaa, mutta älä ystävä rakas enää suojaa itseäsi elämältä. Sinulla on myös ihania ihmisiä ympärillä jotka ovat kanssasi silloinkin kun räkä valuu ja et tiedä miten päin olla. Jas en ystävän voi löytää itsestäsikin”.