Milloin riittää? Kerro kerro kuvastin.

Veikkaan että kaikilla meillä on jonkunlainen kokemus siitä että olemme tuottaneet jollekkin toiselle pettymyksen. Tietenkään Me emme sitä oikeasti tee. Mutta meillä on kokemusta siitä että emme ole onnistuneet täyttämään jonkun/joidenkin muitten odotuksia,toiveita, standardeja.

Ehkä meitä on syytetty kovaäänisesti, tai katsottu paheksuen. Ehkä meille on suoraan sanottu että tuo ei kelpaa. Ei riitä.. Voi miten kivuliasta voikaan olla kokemus josta on tehty tulkinta "En ollutkaan tarpeeksi". Tuo kokemus ja ajatus voi olla erityisesti pienenä mukelona niin kivulias, että tehdään sitten kaikkemme jotta olisimme "tarpeeksi". Joskaan emme tiedä mitä tuo tarpeeksi sitten on. Ja kenen mielestä tarpeeksi? Ei ole mahdollista olla tarpeeksi, jos sitä miettii muiden mielipiteiden kautta.Ei ole mahdollista riittää! Mikä helpotus! 

Tarkoitus ei ole nyt osoittaa niitä syyttävällä sormella jotka odottivat meiltä muuta tai ihan toista joka oli meille itselle luontevaa. Heillä on heidän käsityksensä ja se on ihan ok. Se on omalla vastuullani jos koitan mahtua muiden käsityksiin silläkin uhalla että särjen sillä sydämeni. On minun tehtäväni tutkia omaa käsitystäni mikä on riittävää ja tarpeeksi, ja mistä ihmeestä olen sen oppinut.

Itse koin tuottaneeni niin paljon pettymyksiä ihmisille että 10-vuotta sitten päätin tiedostamattani että en enää koskaan sitä kestä. Niimpä koitin tulla täydelliseksi. Koitin tulla täydelliseksi työntekijäksi, täydelliseksi opisekelijaksi, täydelliseksi tyttäreksi, täydelliseksi kansalaiseksi, täydelliseksi ihmiseksi. Arvaat varmaan että epäonnistuin ja kovaa? Koitin mahtua muiden käsityksiin siitä minkälainen minun tulisi olla. Samalla "minä" katosin. Kaikista tärkeintä oli kelvata, hinnalla millä hyvänsä. Enkä tietenkään kelvannut. Itselleni varsinkaan. 

Oman polun kulkeminen, vaikka se ei aina muita mielyttäisikään vaatii kyllä rohkeutta. Ja sen muistamista uudelleen ja uudelleen. Armollisuutta ja nöyryyttä. Sen anteeksi antamista että joskus se unohtuu. Tiedätkö mitä siitä seuraa kun uskaltaa kulkea omaa polkuaan? Tai uskaltaa olla sinut sen polun kanssa jolla elämä sinun hahmoasi kuljettaa? Siitä seuraa se, että ihan jokaisen muunkin polku on täydellinen. Vaikka ne "muut" eivät tekisi sitä me mielessämme toivomme. Me annamme myös muiden olla sitä mitä he milloinkin ovat. Me annamme heille luvan muuttua. Me emme enää koita mielellä heitä hallita. Silloin me näemme sen Jumalan/Elämän/Tyhjyyden tanssin KAIKESSA ja KAIKISSA.

Mikä on sinulle tarpeeksi? 

Millaisia standardeja mielessä on sille mikä on tarpeeksi?

Mistä nämä standardit olet oppinut? Oletko itse 100% varma että ne ovat totta?

Voit halutessasi tutkia vastauksia itsessäsi. Mitään oikeaa vastausta ei ole. Tutki rehellisesti. Mielellä voi olla kiusaus mennä selityksiin kuten " No hei jos kaikki on jo tarpeeksi niin millä me saadaan nälänhätä loppumaan" "Ja jos kaikki vaan heittäytyisi olemaan itselleen tarpeeksi niin sittenhän seuraisi sitä ja tätä". Selityksiin meneminen ja tulevaisuuteen ennustaminen on hyvä tapa välttää omalla kohdallaan katsomista. Välttää voi tietysti niin pitkään kuin haluaa. Spekuloidakin voi niin pitkään kun haluaa. 

Oli miten oli, se on tässä tapauksessa nyt tarpeeksi ja riittävää.

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta ” koska ne olisivat fiksuja” ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen? Maailmassa on niin käsittämättömän paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta joka saakelin kattilaa tuskin tarvitsee olla hämmentämässä. ” Minun tulisi saavuttaa jotain” – on aika hurjan iso uskomus. Onko se aivan varmasti totta?  Toki unelmiaan kannattaa kuunnella, mutta ei se juttu ole siellä jossain sitten, vaan se on juuri tässä ja nyt! Kannustan jokaista jolla on tulevaisuuden unelmia kysymään itseltään: mitä uskot sinulla olevan sitten enemmän/paremmin/helpompaa? Ulkoisilla asioilla ei ole merkitystä, sisäisellä kokemuksella on. Jos vastaus olisi rahaa, tarkottaisitko turvallisuutta ja mahdollisuuksia?  Estääkö jokin kokemasta hyvää oloa ennen kuin olet unelmassasi? Ulkoinen maailma on heijastus sisäisestä kokemuksesta. Voitko nauttia matkasta, riippumatta lopputuloksesta?Ainut mitä meidän ”täytyy” juuri nyt tässä elämässä tehdä, on olla kaikessa rauhassa juuri sitä mitä olemme – ja mehän olemme ihania olentoja, joissa virtaa ilo, onni ja rakkaus. Huomasi sitä tai ei.

Viime viikolla oli palaveri koskien tätä ” unelmaa”. Menin avoinna, jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä ” fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita”. Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että “kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee”. Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista  Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.

Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.

Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan  Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään ” rooli” ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.