Syitä suorittamisen takana

Suorittaminen on asia jolle tulemme helposti sokeiksi - siitä tulee uusi normaali.

Pintatasolla saatamme vaikka uskoa että "Näin nyt vaan kuuluu elää"  ja "Mistä mä muuten rahaa saan". Vaikka nämä ovatkin tärkeitä kysymyksiä, todelliset syyt suorittamiselle löytyvät syvempää. Pintatason haasteiden ratkaisu yritykset saattavat jopa vaan pitää suorittamisen mallia yllä.

Tiedän, miten todelta paine ja pelko tuntuu joka saa suorittamaan. Se tuntuu todella elämän ja kuoleman kysymykseltä. En halua lainkaan väittää, että tämän teeman kanssa työskentely olisi helppoa. Vähän vaan kato hidastat elämää ja silleen.

Menee usein ojasta allikkoon jos emme tiedosta syitä miksi alunalkajamme aloimme suorittamaan. Koska sitähän se on, selviytymiskeino. Selviytymiskeinot ovat ihmispsyykelle erittäin tärkeitä. Niille ei kannata olla vihainen vaan muistaa, että niiden takana on jokin haava ja kipu.

Alla muutama esimerkki todellisista syistä suorittamisen takana. Nämä ovat niitä joidenka työstäminen ja tutkiminen myötätunnolla ja turvassa voi olla hyvinkin tärkeää ja aidosti eheyttävää.

 Vaikeus luottaa itseen ja muihin

 - En luota ihmisiin joten pakenen omaan maailmaani

-En luota elämään, addiktio on paras ystäväni johon uskon voivani luottaa

- En uskalla tehdä valintoja tai päätöksiä, addiktioni pitää minut paikallaan

-On helpompaa luottaa addiktioni sääntöihin kun luottaa kehenkään muuhun

- Jos olen "tavallinen" minut torjutaan/hylätään

'Vaikeus kohdata ja ilmaista tunteita

- En tiedä kuinka kohdata ahdistusta/vihaa/turhautumista joten uuvutan itseäni työllä /kuritan kehoani/tms.

- Nielen helposti tunteeni ja mielipiteeni

-En kestä konflikteja tai erimielisyyksiä, katoan omaan addiktio maailmaani

-Kontrollointi tuo tunteen että hallitsen tunteeni

Tavoitekeskeisyys

-Sisäinen paine "tehdä kovaa".

-Tunne että on puristettava, vähempi ei tunnu missään,

-Ainoastaan kovan itsekurin kautta tulee tuloksia - ajattelu

- Kaipaisin ja haluaisin jotain ihan muuta, mutta käytän addiktiota  esteenä

-Kontrollointi on todellinen saavutus. "Mind over Matter".

Halu olla Erityinen

-Saan kehuja/huomiota tekemisestäni/kehostani ja aikaansaamisestani.

-Minun kurinalaisuutta ihaillaan ja kadehditaan

-Saan huomiota ja huolenpitoa

-Tämä asia saa minut jotenkin eroamaan muista

-En tiedä kuka olisin tai mitä tekisin ilman tätä

-Tämä on ainoa asia jossa voin olla erityinen

Vaatii valtavaa rohkeutta tunnustaa näitä itselleen.

Joka kerta jos huomaat suorittavasi- voit pysähtyä kysymään miltä minusta nyt todella tuntuu ja harjoitella tekemään sille tilaa.

Seuraavassa uutiskirjeessä keskitytään enemmän siihen, kuinka näitä malleja voi lähteä tiedostamisen jälkeen työstämään.

(Ei läheskään…) Aikuinen Nainen

Naiseus. Todellisuudessa niin hemmetin helppoa ja yksinkertaista mutta käytännössä itselleni ainakin välillä kovin hankalaa. Havahduin muutama vuosi sitten huomaamaan millainen oli käsitykseni naisesta "huolehtiva, auttava, pärjäävä". Kuulostaa aika raskaalta elää vain noita kuvitelmiaan täyttäen. Nainen ja nautinto? Nainen ja oma tahto? Nainen ja vastaanottaminen? Nämä asiat ovat olleet ja ovat edelleen opettelussa.Olen myös oppinut mallin jossa kaiken tekemisen pitää olla jotenkin "hyödyllistä". On ollut vahva tarve olla "kunnollinen".Koska en kertakaikkiaan osannut istua ja mahtua kunnollisen tytön rooliin tietämällä tai olemalla koulussa hyvä tein kehosta paikan joka piti koittaa hallita täydellisesti. Sain tai keho sai huomiota ulkopuolelta joten taisin erehtyä luulemaan että jos vaan keho on tarpeeksi jotain niin sitten kelpaan ehkä muutenkin. Kasvatin kehosta suojakuoren, menin piiloon sen taakse. Aika äkkiä elämä on tällöin vain konemaiseta ja väritöntä. Ei tunnu paljon miltään, eikä liikkumisen ilosta ole enää tietoakaan. Yhtäkkiä koko elämä alkoi olla suoritus jossa sisimpään ei ole enää yhteyttä. Kuten muutkin illuusiot, tämäkin onneksi pääsi romahtamaan., vaikka se joka on kutsu elämään ensin näyttääkin kuolemalta.Henkinen toipuminen on kestänyt ylä ja alamäkineen reilun viisi vuotta. Vanhat mallit ovat hemmetin tiukassa, niiden suhteen saa olla todella valppaana.&nbsp;<br><br>Sain tästä varsin hauskan esimerkin tänä aamuna.Olin nähnyt unta jossa olin viettänyt kesän katsoen vain Sopranos sarjaa ja kokien elämää. Herätessäni olo oli syyllinen ja häpeilevä, hätäinen. Olin hädissäni siitä että olin Unessa ollut tekemättä mitään hyödyllistä ja olin nyt vähintäänkin pilannut koko elämäni laiskuudelllani. Ok,viesti tuli perille&nbsp;&nbsp;<br><br>Ja on itseasiassa aivan totta että minussa on olemassa laiska puoleni. Minussa olen olemassa kaikki se jota olen kieltänyt. Se kaikki pääsee pirskahtelemaan esiin kun en niin kauheasti yritä. Joskus se pirskahtaa kyyneleitä, joskus sponttaanina sammakko hyppelynä. Huomaan että en oikeastaan ole yhtään se joka koitin niin kauan olla.Oli ihan kiva tutustua siihenkin jääkalikkaan, mutta nyt se saa sulaa mielummin. Ja ihan vaan vitt#illakseni unelleni teen tänään jotain totaalisen hyödytöntä ja syön jäätelöä perään.<br><br>Itsensä hyväksyminen ei ole tietenkään vain naisten haaste, luulen sen koskevan ihan meitä jokaista.&nbsp;<br><br>Hienoa naistenpäivää <3

Pysähtymisiä

Minulle itseni uuvuttaminen fyysisesti ja henkisesti on ollut tärkeä suojamekanismi. Se piti jatkuvasti liikkeessä, se vaati vetämään vielä kovempaa, enemmän ja lisää. Mikään ei sille lopulta riitä.

Ylisuorittaminen oli keino koittaa kokea olevani jotenkin vahva, pärjäävä ja edes jossain hyvä. Toisin sanottuna halusin kätkeä ja piilottaa kaiken heikkouden ja huonommuuden tunteen jota jossain kuitenkin koin. Sitä juoksee itse asettamassaan oravanpyörässä, jossa ainoa vastustaja on omat ehdollistumat ja uskomukset. Tuosta ravaamisesta pitää todella,viimeistä pisaraan myöten saada tarpeekseen jotta sieltä uskaltaa tulla pois. Tai sitten elämä järjestää tilanteen niin, että sieltä putoaa pois. " Pahin" on se vaihe, kun tiedostaa millaisen sopan on itselleen keittänyt mutta ei vielä uskalla olla syömättä sitä. Mutta tämäkin vaihe menee ohi, ellei sitä jälleen kerran sivuta ( mitä ainakin itse tein monia kertoja)

Minulle kävi niin, että oli pakko viimein pysähtyä ja kysyä mitä ihmettä olin koittanut saavuttaa ja mitä ihmettä oikein juoksin karkuun? Toipuminen ei ole ollut mikään yhden yön juttu, mutta hemmetin antoisa ja avartava matka se on ollut, kaiken joskus scheisselta tuntuvan keskellä. 

” Tietoisuus..siitä, miten olet juuttunut paikoillesi, parantaa sinut.”- Fritz Perls

Allekirjoitan.

Koko hökötys onkin ollut lahja. Tiedostamista, tunnistamista ja pelkojen läpi katsomista. Pelkoja, joita ei edes aiemmin tiedostanut omaavansa, ne oli hienosti hyllytetty piiloon alitajunnan sopukoihin. Jottei niitä olisi nähnyt, piti koko ajan tehdä, pitää itsensä kiireisenä ettei niistä pääsisi mitään tulvimaan mieleen.

Sitä pelkäsi siis omaa mieltään. Olen kiitollinen minkälaiseen myllerrykseen itsessäni olen päässyt tutustumaan. Pelkojen pihtiote voi irroita kun huomaa että sitä puristaakin itse. Kukaan muu ei voi sitä sotaa lopettaa. 

Tämä prosessi on todellakin laittanut katsomaan elämää, itseään ja ajatuksiaan suoraan silmiin. Bullshit generaattori on myös jatkuvassa käytössä, saa riittää itsensä huijaus. Paljon on muuttunut. Paljon vanhaa on pudonnut pois, niitä suojakerroksia jota joskus luulin tarvitsevani. Olen saanut tutustua siihen mikä on "aitoa" ja mikä yrittää olla aitoa.

Jossain vaiheessa matkalleni on kuitenkin ilmestynyt asia jota kutsun TaustaRauhaksi. Siinä kaikki on tervetullutta. Se on vähän kuin syvä muisto että vaikka hahmo ja ehdollistunut minä olisi miten soseessa ja hämillään, on kuitenkin osa joka on aina rauhassa. Joskus tuon Rauhan näkeminen unohtuu ja tuntuu hankalalta, mutta koen että sitä ei voi hukata. Siellä se on, koko ajan taustalla odottamassa että hahmokin huomaa sen..

Helmikuussa alkaa ryhmä kurssi Uupumuksesta toipuville. Ryhmän aikana tutkitaan mm. omia käytösmalleja, käsitystä itsestä ja elämästä sekä sitä mitä ihmettä on pohjimmiltaan pyrkinut saavuttamaan. Opetellaan tiedostamaan ja tavoittamaan se TaustaRauha, löydetään käytännön työvälineitä siihen ettei päätä enää laiteta samaan pussiin.

Vaikka aihe on hyvä ottaa tosissaan, mitä enempi kykenee suhtautumaan itseensä ja ajatuksiinsa huumorilla, sen parempi.

Jos tämä on sinua varten, tervetuloa mukaan:   http://www.eeviminkkinen.fi/tapahtumat/2013/12/3/uupumuksesta-toipuvat-tyhm?view=calendar

Juokse Juokse!

… Tai mitä jos irroitat ja luotat?  Eihän se voi olla niin helppoa, vastustelee mieli. Se , joka on pelokas. Se joka ei ole paha, se ei ole edes todellinen. Se on kuin uhmaikäinen joka kiukulla katsoo kuinka paljon sitä todella rakastetaan.

Juokse, juokse! Kiiruhda, hop hop! Huutaa mieli. Suunnittele, visioi, kontrolloi. Saa aikaan! Luo uutta. Nyt nyt, hop hop.Syke nousee, sydän pampattaa. Into on kova, mutta sydän huomaa sen olevan hiukan liian kova. Täysin jäsentymätön, liikaa kaasua pohjassa. Kyyti on huteraa ja kenguru bensaista. Silti kaasu jalkaa painaisi.

Sydän huutaa että hiljennä. Luota. Pysähdy! PYSÄHDY. Ei lähdetä tälle kierrokselle enää. Innostus ja visiointi on ihanaa, mutta silloin kun se lähtee rauhasta. Vaikka on vain tämä hetki, tämä voi nyt odottaa. Voi tunnistaa mielen jo niin tutuiksi käyneet merkit: innostuksen ja unelmien kautta viedä taas uneen, joka vie tästä hetkestä ja rauhasta pois. Mielen täytyy koittaa tehdä, sillä on kiire. Se on kiinni lopputuloksessa. Se odottaa palkinnoksi iloa – sitten joskus.

Kun sydän on asialla, ei ole aikaa. Se lakkaa olemasta. Elämä alkaa näyttämään merkkejä siitä, että jokin suurempi tuntuu suojelevan kaikkea. Kaikki tapahtuu helpommin, kevyemmin ja värikkäämmin kuin mieli olisi osannut edes suunnitella. Energia joka kiristää ja rajoittaa jää pois. Energia joka nostattaa vahvistuu. Ihmsiä, tilaisuuksia ja ” sattumia” alkaa pompsahdella kuin sieniä sateella.

Luotan ja päästän taas kerran irti. Muistan että elämä liikkuu usein sykleissä. Mieli haluaa kovempaa ja enemmän, vaikka sydän tietää että nyt on aika istahtaa kivelle ja katsella joutsenia. Miten ne ovatkaan virrassa. Niillä on aika kaikkea tarpeeksi. Kuten meillä muillakin. Vain pelko ja ajatukset voivat saada uskomaan että olisi jotenkin ” väärässä” paikassa. Huomaan että muutokset puskevat usein pienen tai joskus aivan jäätävän turhautumisen kanssa. Mihin olinkaan taas kerennyt tottua ja rantautua? On silloin kysyttävä. Vain menneisyys ja sen kiinnikkeet pitävät kiinni. Vain ajatukset ja kuvitelmat siitä mitä pitäisi olla. On ollut hassu tapa vähetellä ja suorastaan hävetä joitain aiempia vaiheita omalla polulla. Niistä kasvaa usein irti kasvukipujen kanssa. Lähtee lentoon pesästä, vaikkei siivet ihan vielä kanna. Ei tiedä , mitä on todella lentää. Tietää, ettei voi oppia lentämään askel kerrallaan tai suunnitellusti. Se vaan tapahtuu. Ja ne siivet kantaa.

Jos saisin tänään vain yhden sanan, se olisi LUOTTAMUS.

Kiitos <3