Elämä on luontodokumentti


Muistan miten junnuna helposti jämähti kiinni telkkariin kun sieltä tuli Avara luonto. Milloin mistäkin varaani savannista tai nelijalkaisesta kalasta. Olihan ne eläimet kiehtovia myöskin, mutta hei let's talk about that selostaja mies! Se oli sen koko ohjelman KermaKuorrutus. Kyllästymättömän uteliaana ja loputtomalla mielenkiinnolla hän jaksoi kuvailla eläinten avaraa luontoa.Joka ei hirveästi aina muuten näyttäisi kovinkaanpoikkeavan ihmisen luonnosta."Valkohäntäpeuran hienovaraisen aggressiivinen parittelu yritys säikäyttää kojootin". "Säilyäkseen hengissä sisilisko piiloutuu esittämään kuollutta". Jne.
Itsensä tunteminen ( tai sen tunteminen mikä ei ole) vaatii rehellisyyttä. Se vaatii myös sitä että hahmoaan toimintoineen voi katsos samaistumatta siihen. Ilman niitä kuuluisia mielipiteitä, toiveiden taikka kieltojen sumentamia laseja. Tällaisen kuvakulman löytäminen ei ole aina helppoa. Ego ärähtää tällaisesta ja rupeaa teeskentelemään ulkopuolista tarkkailijaa. Tunnistan sen (silloin kun tunnistan) tunteesta että jotain pitäisi ratkaista, jonkin pitäisi olla toisin. Tunnistan sen myös siitä että se mielellään dissaa/nostaa hahmoani, tai jonkun muun hahmoa. En nyt sotke tätä enää sillä kuka tarkkailee tarkkailijaa vai onko edes mitään muuta kuin tarkkailu itse. Sillä ei luontodokumentin kannalta mitään väliä. Luonnossa tapahtuu mitä tapahtuu.Ei syyllisiä, ei syyllistyviä. Vain luonto itse.

Tausta rauhasta tarkkailu on neutraalia. Voisi myös sanoa, että siinä ei ole sitä tarkkailijaa, jonka mielipiteitten läpi katsoisi. Se ei tarkoita etteikö ne mielipiteet joskus tulevaisuudessa tulisi kutsumattomina vieraina osingoille.Siksi tarvitaan egoa, olemaan itse itseään ovelampi.

Ja tässä vaiheessa astuu luontodokumentin selostaja kuvaan. Kokeile vaikka yhden päivän katsoa elämääsi, niin että tuo luontodokumentin puolueeton selostaja tekee huomioita elämästäsi.Se on loputtoman avarakatseinen. Se ei koita muuttaa mitä se näkee, eikä jätä mitään mitä itse ei haluaisi nähdä näkemättä.
Löysin itsestäni lahnan, hylkeen, leijonan, käärmeen ja koiranpennunkin. Lisäksi mulla oli hemmetin hauskaa! Luonto opettaa, vai oliko se Siperia sittenkin..
 
eläin.jpg

Sweet spots

Ah kuinka herkullista! Ihminen on jännä olio. Ja mikä on vielä jännempää, on se mieli jonka asetukset ja ohjelmointi tuntuu pyrkivän toimivan niin kovin loogisesti ja järjestelmällisesti. Mutta ei sitten kuitenkaan ole todellisuuden kanssa missään tekemisissä. Aina välillä sanon leikkimielisesti kursseillakin, että meidät on vähän kuin “massa hypnotisoitu” elämään ja uskomaan monenlaisia asioita mm. itsestämme ja elämästä itsestään. Ja arvaappa kuka on se taitavin hypnotisoija? Omat ajatuksesi. Tai kenties se , että pidämme niitä niin auliisti tosina. Tai voiko niitä edes omiksi ajatuksiksi kutsua, se voisi olla mielenkiintoista tutkittavaa myös..Kenen ajatus on se että pitää tehdä enemmän riittääkseen? Kenen ajatus on se että vaikkapa et voisi elää onnellisena jo nyt? Kenen käsitys on se miltä sinun pitäisi näyttää? Syyllistä on turha etsiä. Tuomitseminen on yksi egon käyttämä väline. Tuomitsemisen tuomitseminen myös. Rakkaus vain huomaa ja havaitsee.

Mieli on kollektiivinen. Ei ole minun ajatuksia, ei ole sinun ajatuksia. On vain ajatuksia. Mitä ajatuksia sitten poimimme? Se riippuu paljonkin mm. tunnetiloistamme, uskomuksistamme ja ehdollistumistamme. Ajatuksista syntyy uskomuksia helposti jos niihin liittyy voimakkaita tunnetiloja ja ne toistuvat. Näin rakentuvat sekä positiiviset että negatiivisetkin uskomukset. Tai todellisuudessahan ei ole mitään ” positiivista tai negatiivista”, asiat vain on neutraaleja. Mieli antaa merkitykset.

Jotkut uskomukset ovat niin syvällä mielen sopukoissa, että niitä voi olla hankala tiedostaa. Niitten ohjailemana on kenties elänyt vuosikymmeniä, joten niitä voisi kutsua vähän kuin perus asetuksiksi.Yhtä itsestään selviksi kuin se , että minulla on nenä. Olen varmaan moneen kertaan aiemminkin sanonut että elämä itsessään on paras opettaja. Millaisia kaavoja siellä ehkä toistuu? Ne ovat hyviä paikkoja tulla tietoisiksi jostain omista mahdollisesti kovin alkukantaisista asetuksistaan. Ja jos haluaa olla todella vapaa, se on sitten all the way Mieli osaa kyllä takertua ja väistellä kohtaamasta kipeämpiä paikkoja oikein taitavasti.

Voi sitä iloa (lopulta) kun pääsi löytämään yhden hyvin kimurantisti piiloutuneen mallin. Tarve miellyttää, ja tarve olla hyväksytty. Ei siinä mitään, mutta kun se vaan vie ihan turhaa energiaa. Miten tämä näkyi? Aiemmin useammalla tavalla, joista on jo paljon kuoriutunut pois. Nyt viimeisempänä huomasin, että minulla on ollut taipumus haluta “auttaa kaikkea ja kaikkia”. Ja ihankuin joku tarvitsisi apuani  Tästä on seurannut se, että olen kokenut velvollisuudekseni tsempata, auttaa ja jopa joskus tehdä muiden puolesta. Parhaimmillaan rakkaus ja auttaminen on täysin pyytteetöntä, mutta silloin  siinä ei ole egon tarpeet olla mukana. Egon pahin pelko tässä tapauksessa on ollut se , että en ole riittävä jos…En ole rakkauden arvoinen jos… Siellä on tällöin ehtoja ja rajoja ja turhia paineita. Poks.  Näistä malleista voi tulla hyvin tietoiseksi ihan tarkkailemalla NEUTRAALISTI ( tuomitsematta tai arvostelematta) omia motiivejaan ja mallejaan. Ihana piirre on tässä se, että tiedostaminen ja rehellisyys riittää. Sokeimpia kohtiaan on joskus vaikea nähdä. Ja voi sitä iloa kun tajuaa, että ei tarvitse. Se on kaikki harhaa.

Voi kumpa me kaikki tajuttaisiin, että me ei olla ne mielen kertomat tarinat. Kuinka ihanaa elämä on , kun se saa olla mitä se on. Ilman tarinoita. Ne kipeimmät paikat on usein niitä herkullisimpia sweet spotteja, jotka voi nähdä hyväksynnän ja rakkauden valossa. Ne voi valaista.

 

Mieletön mieli

Olen tälläinen huithapeli. En voisi koskaan olla yrittäjä. Olen ruma ja epäonnistunut. Kykenen tienaamaan max tämän ja tuon verran rahaa. En kuitenkaan oppisi sitä. Muut pitävät minua tyhmänä jos sanon näin. Minun tulee liikkua tällä tavalla. Hänen ei pitäisi toimia noin. Minun on oltava kiltti jotta olen turvassa. On vaarallista antaa oman tahdon kuulua. Minut hylätään jos sitä ja tätä. Raha on turvallisuus. Olen vastuussa muiden onnellisuudesta. Kunnioitus on ansaittava, Olen vahva jos toimin näin. Voin arvostaa itseäni jos saan kiitosta. Haluan sitä tätä ja tuota . En halua että käy näin, koska pelkään että muserrun.Olen erilainen, Olen erillinen.Jne, jne. Ja vino pino lisää potaskaa. Siinä pintaraapaisu joistakin helmi uskomuksista jotka joskus tuntuivat niin kovin tosilta.

Yhteiskunta, media, kulttuuri ja historiakin ovat omiaan luomaan erilaisia käsityksiä , kuin kirjoittamattomia käyttäytymis sääntöjä tai kuvitelmia siihen mihin olisi hyvä pyrkiä.Unohtamatta niitä suloisia ja niin kovin rakkaita uskomuksia joita olemme oppineet mallista lapsena suodattimien ollessa kovin herkillä. Perheeltä, lähipiiriltä, ja aiemmista kokemuksista. Ketään ei ole syyttäminen näiden synnystä. Se on jopa aika kaunista ja inhimillistä millaisia väärinkäsityksiä olemme täynnä. Kokemuksista voi toki ottaa oppia, mutta menneeen ei todellakaan tarvitse määrittää tulevaisuutta mitenkään.Todellisuudessa se ei edes kykene niin tekemään, sillä mennyttä ja tulevaisuutta ei ole. Se on vain mieli joka joko vertaa mennesseen, tai takertuu tulevaan. Emme koskaan kertakaikkiaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, joten miksi käyttää aikaa sen jatkuvaan märehtimiseen ja suunnitteluun? Se ei tietenkään tarkoita että mitään ei voisi suunnitella. Mutta useimmilla meistä mieli tosiaan käy kuumana ja suorastaan räjähdys alttiina, jos emme lainkaan tiedosta tuota apinamieltä selostuksineen päivineen valheeksi.
Kokeile huviksesi vaikka yhden päivän ajan toimia ” ajatus vahtina”. Vähän kuin olisit vahtikoira ( ei vihainen ) , ja tarkastelisit jokaisen pihapiiriisi tulevan muukalaisen. Muukalaiset ovat ajatuksia , jotka tupsahtavat tietoisuuteesi, tai yllätys yllätys jopa tiedostamattomuuteesi.

Monen monituista kertaa päivän aikana olemme ” autopilotilla” ja yhtäkkiä sitä voi havahtua ikäänkuin takaisin tähän hetkeen. Mieli pyöritteli juuri jotain, joka ei millään tavalla ollut oleellista juuri nyt. Monet tällaisista ajatuksista ovat täysin ” neutraaleja” ja harmittomia, mutta ne ovat hyviä osoittamaan mielen luonnetta: se joko muistelee jotain mennyttä, tai suunnittelee jo tulevaa.Keho voi olla vaikka liikenne valoissa, mutta mieli on tekemässä kauppalistaa. Keho voi olla vaikka ruokailemassa, mutta mieli voi visioida tulevaa esiintymistä. Mieli on siinä mielessä kimurantti juttu, että sillä on tapana vääristellä asioita. Sen lisäksi se yleistää ja poisjättää paljon informaatiota.Suurentelee asioita, tai vastaavasti pienentelee ja kenties vähättelee. Mielen ja ajatusten antamaan informaatioon ei vaan kertakaikkiaan kannata sokeasti uskoa. Todellinen näkökyky tulee ihan muualta kuin silmien välityksellä.

Mieltä kannattaa kokemukseni mukaan tutkia , mutta mahdollisimman neutraalisti.Kun tuntee valhekuvan toimintaa, on mahdollista ns. ” ylittää mieli”eikä ajatutua sen vietäväksi. Missä se mieli edes on? Voiko sitä koskea? Entä nähdä? Haistaa? Kollektiivinen mieli pitää sisällään paljon enemmän, kuin tietoinen mieli voi huomata. Siksi myös kysymys ” Onko tämä edes minun ajatukseni?” voi olla välillä ihan tarpeen. Se ei ole henkilökohtaista, ellet tee siitä sellaista.

Mieltä voi käyttää sitä kuin hyödyllistä työvälinettä, ja sen jälkeen laskea sen työkalu pakkiin odottamaan ja elää läsnäolevassa hetkessä.On turhaa lähteä sotaan mieltä vastaan, kuin myös tehdä siitä jotain kaikkivoipaa jumalaa. Ajatukselle voi todeta ” huomasin sinut, kiitos” ja olla taas suorassa kokemuksessa, ilman tulkintaa. Ei mikään helpoin nakki tänä päivänä! Huomaan itse yhä uudelleen ja uudelleen miten yksinkertainen mieli loppupeleissä on. Se koittaa luoda matemaattisia kaavoja ja x=y suhteita perustuen mielikuviin ja käsityksiin. Jos huomaa jotain voimakkaita tai vaikka heikompiakin tuntemuksia vaikka kiukusta, ärsytyksestä, pettymyksestä, surusta, stressistä, tai liudasta muita ” kireyttä” aiheuttavista fiiliksistä voi olla melkoisen varma että taustalla on joku mojoVa uskomus tai kuvitelma joko siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi tapahtua, tai mitä ei saisi tapahtua. Sen sijaan että nuo tunteet kokisi ikävinä, ne voi todellakin ottaa vastaan uteliaasti. Niistä ei todellakaan kannata koittaa päästä eroon, jos voi mielummin kysyä ” mikä uskomus tämän takana on”? Ja vapautua siitä. Tai voihan ne uskomukset pitääkkin. Se vaan näyttäisi olevan mahdotonta alkaa uskomaan uudelleen joulupukkiinkaan, kun sen on kerran todennut satuhahmoksi. Omasta kokemuksesta voi sanoa vaihdelleeni vähän kuin kahden maailman välillä. Sitä on saanut varmaan sen 10 00 kertaa kysyä ” Olenko mielummin peloissani vai vapaa?”. Vaikka mieli vastaisi että no vapaa tietenkin, joku vanha ehdollistuma on silti saanut lähtemään samaistumaan huoliin. Onneksi nämä hetket ovat yhä lyhyempiä ja harvinaisempia, ainakin näillä näkymin 

Isoin uskomus joka minullakin ( ja varmaan jokaisella on ainakin jollain tasolla ollut) on ollut ja johon välillä putoan edelleen jos unohdun mielen maailmaan on se että olisi joku erillinen minä.
Se minä koostuu vääristetyistä käsityksistä, kokemuksista ja tarinoista joita mieli uskoo todeksi.
Tänään aamulla ollessani kävelyllä huomasin ajatuksen ” Voi miten ihanaa olla läsnä, anna minun olla läsnä jatkossakin”. Kunnes tajusin jo tuon ajatuksen rajallisuuden. Ei ”minä” voi mitenkään olla läsnä! Minää ei ole, minä perustuu menneeseen tai tuleviin haaveisiin, se ei mitenkään voi olla läsnä. Se joka on, jumala, rakkaus, elämä tai voihan sitä vaikka kissan pennuksikin nimittää on aina läsnä. Se ei ole mielikuva, menneisyyden muisto, eikä sen myöskään nojaa tulevaisuuteen. Se vaan on. Läsnäoloa ei tarvitse etsiä, se on kyllä paikalla. Kurkista vain.

Mielihyvän ja ilon välinen ero on myös helppo bongata. Ilo ei tarvitse syytä, se on vaan olemisessa. Se ei johdu mistään ulkoisesta, eikä sen koomin mistään saavutuksesta. Mielihyvä on mielen tuntemus jolloin mieli on hetken aikaa onnistunut täyttämään yhtä pyrkimystään: välttää kärsimystä tai saavuttaa jotain. Kuten useimmat meistä tietävät, mielelle ei lopulta riitä mikään. Voi olla varma, että se keksii huolia, tai jotain muuta ristiriitaa ennemmin tai myöhemmin. Onneksi mielelle voi hymyillä. Se ei halua pahaa, se vaan pelkää. Tämä on helppo havaita, jos kykenet tarkastelemaan ajatuksia vain ohi lipuvana virtana. Aikaa jää kummasti oleelliselle. Elämälle itselleen. Ja kaikki tarvittava tulee kyllä tehtyä. Tekee sen , mitä tekee niin täysillä. Ei ole järkeä maata sohvalla ja potea omaa tuntoa siitä että ei ole lenkillä. Lenkillä on myöskään turha miettiä tulevaa työpäivää. Anna aistien herätä. Huomaa mitkä tutinat voi saada vaikka siitä että laittaa sukan jalkaan, kun sen tekee täydesti. On jo sinällään ihme, että meillä ihmisillä on jalat, me kyetään liikkumaan ja jopa puhumaan. Aistit voi turruttaa pelkillä ulkoisilla ärsykkeillä, mutta aika äkkiä voi huomata olevansa sisältä myös aika turta. Ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Antaudu elämälle ja katso sydämmellä.