Kivun sietoa

Mietiskelin tuossa aamu töpöttelyllä henkistä kivunsieto kykyä. Jos juostaan aina "äkkiä olo helpommaksi keinolla millä hyvänsä ja kunhan se on minun mieleni mukaista" vietin perässä, saa ennenpitkää huomata juoksevansa kehää jossa edellisten kierrosten jalanjälet ennustavat tulevaa. Sitä "puske kovempaa" tahtolihasta käyttääkin nyt sen kivun sietoon, joka on mielessä. Vanhoja ehdollistumia, pelkoja. Jokin osa itsessä tietää että vanhat urat ei enää kulje. Mutta minne sitten mennä? Ai ei mennä? Pitääkö tosiaan pysähtyä? Kipu syntyy mielelle tunteesta etten hallitse tätä. Pelosta sitä tuntematonta kohtaan jota ei tiedä. 

Mutta onko tulevasta oikeasti koskaan tiennyt? Meillä on tietysti kuvitelmanme ja suunnitelmamme turvaa tuomassa, ja saa tietysti ollakkin.
Vanha viisaus vanhasta on uskallettava päästää irti ennenkuin uutta voi tulla tilalle on monet kerrat näyttänyt pitävän kutinsa. Siinä välissä on kuitenkin tyhjiö. No mans land. Tämä kohta kysyy sitä kivun sietoa. Sille antautumista ja suostumista sille ettei tiedä. Mitä enempi näitä kokemuksia on elämässä saanut, niitä ei pelkää samalla tavalla ainakaan.ajatukset ja tunteet voi hyvin vastustella, mutta niitä vastaan ei näe tarpeelliseksi aloittaa sotaa. Ymmärtää jo, että ajatukset ja tunteet tulee ja menee, ne eivät kerro todellisuudesta. 

Oman elämän eläminen vaatii kivun sietoa. Se ei aina ole mukavaa. Tiedostamisen tie ei ole mukavuudenhaluiselle. Tosin jossain kohtaa voi käydä niin että se mukavuudenhaluisinkin vedetään elämän toimesta mukaan. Kyllä se on tietysti vapauttavaa ja helpottavaakin, mutta helpotuksen haku edellä toimimatonta. Kohtaanko nyt oikeasti kaikki kasvoni vai syönkö sittenkin suklaata? Ja edes sen kohtaamisen ei täydy olla raakaa js kivuluasta, mutta se on tehtävä. Olen niin monta kertaa valinnut tutut suojakeinoni kuin katsonut tilannetta silmiin. Kaikki meistä on.

Henkiseen kivun sietoon minulle yksi toimiva tapa on vain olla ja hengittää. Ehkä jopa pyydän tunnetta tulemaan kaikella voimallaan. Mutta ajatteluun en suostu lähtemään mukaan. Mieli saa jauhaa selityksiään ja ratkaisuyrityksiään,mutta en lähde mukaan vaan huomaan ne. Olen siinä niin kauan kuin tunne haluaa olla. Muutama vuosi sitten istuin pakkasessa vartin. Se oli pieni summa siitä että kipua olisi vielä välttänyt.

Kärsimykseen liittyy toki myös paljon turhaa ihailua siinä missä välttämistäkin. Vanha kunnon pidän huolta omista asioistani voi olla ihan fiksu valinta. Sitäkään kun ei tartte tehdä silleen jääkylmästi, vaan senkin voi tehdä kunnioittaen. Vaikka me yhtä ja samaa ollaankin, mitä me ollaan muiden asioista sanomaan? Minulla on oma perse pestävänä, pesehän sinäkin omasi ;) ? Kukkahatuissa on aina niin turvallista ja mukavaa puuttua toisten elämään.
Toki vieressä voidaan olla, mutta jälleen kerran ketään muuta ei voi eikä tarvitse pelastaa, kantaa, vapahtaa tai armahtaa. Ainakaan just sillä tavalla mitä mieli ehkä haluaisi. "Jos se vaan tajuaisi sitä ja tätä". 
Minä en tiedä mikä on kenellekin parhaaksi.
Minä en varsinkaan tiedä aina mikä on itselleni parhaaksi. Ja se on ihan parasta se!

 

Unia

Unet tuntuvat joskus todella todelliselta, olen monet kerrat mm. Herännyt siihen että itken tai vastaavasti olen maailman onnellisin jostain unessa tapahtuneesta asiasta. Viime yön unessa yksi peloistani tapahtui ( jonka luulin jo selättäneeni, mutta se pirulainen rakentaa itsensä uudelleen jos annan sille pikkusormen). Unessa näin selkeästi miten en koskaan pelkää sitä mitä luulen pelkääväni. Itse tapahtumat eivät olleet niin pelottavia, kuin siihen liittämäni tunteet ja tarinat. " jos noin käy, kuolen häpeään" , yms. Pelot haluavat myös varmistella että minulla säilyy valheelliset identiteetit. Olin ihan uponneena uneen, kunnes keskellä unta muistin, että voin kokea rauhaa keskellä surua. Siirryin unihahmosta katsomoon. Se ei muuttanut sitä mitä unessa tapahtui, mutta se muutti miten tilanteen koin. Oli hieno kokea että unesta voi havahtua hereille. Pelko on tosiaan vaan mielessä, ja tekee kyllä kaikkensa ollakseen mahdollisimman uskottava ja iskeäkseen juuri sinne herkimpiin paikkoihin. Pitää olla vihollistaan ovelampi. Mikä olisikaan ovelampaa, kuin lakata taistelemasta harhoja vastaan. 

Kerrottakoon vielä että tämä pelko oli tiedostamaton varmaan 20 vuotta. Se oli hienosti rakentanut suojakerroisia ja naamioita päälleen. Piti pitää itsensä kiireisenä ja muistaa turruttaa olo ettei vaan muistaisi katsoa tuota silmiin. Nyt se on saanut tulla näkyväksi, kun suojamuurien kantaminen on käynyt niin raskaaksi että niiden on murennuttava. Voi kun kaikki pelot olisikin kadonnut niin että hoen vain " tämä ei ole totta" mantraa. Tarttumapinta peloista näyttäisi katoavan vasta kun sen on todella luissa ja ytimissään todennut harhaksi. Hienoa päivää kaikille rohkeille sotureille , meissä joka ainoassa on paljon enemmän voimaa mitä uskoisimme.Sen pääsemme monesti todistamaan juuri silloin kun tajuamme luovuttaa kontrolloinnista ja mielen tarpeesta hallita sitä mysteeriä jota ei voi tietää.

Mirror mirror

Makea peli tämä elämä! Se tosiaan projisoi ympärilleen sen mitä emme itsessämme näe, tai mitä itsessämme haluamme kieltää. Kun tämän muistaa, jokaisesta hetkestä ja jokaisesta vastaan tulijasta tulee opettaja ja " vapauttaja" . Teoriana tämä on ehkä söpö ja naiviikin, mutta kannattaa todella katsoa ja tutkia voiko todella olla näin. 

Esim. Olin tilanteessa jossa kohtasin vastustelua ja arvostelua. Pieni pelokas ego tietysti kokee tälläisissa tilanteissa itsensä ja hyväkyttävyytensä uhatuksi. Sille on tärkeää kalastaa kokemusta omasta rakastettavuudestaan jostain ulkopuolelta. Tämä tilanne näytti jälleen kerran, että on turhaa odottaa hyväksyntää keneltäkään muulta. Lisäksi se näytti sen, että kukaan ei oikeasti ärsytä ketään, vaikka AJATUKSEMME saattavat kertoa jotain ihan muuta. Itse henkilö ei koskaan ärsytä, vaan ajatuksemme ja mielikuvamme henkilöstä. Tämä henkilö muistutti minua myös niistä hetkistä kun olen itse vastustellut ja arvostellut muita jostain. Kun näen itsessäni " vastustelijan" , minun ei tarvitse vastustaa sitä että toinen vastustaa.

Vastaavasti olen saattanut kokea huonommuutta tai kiusaantua jos projisoin johonkin henkilöön jotain "positiivista" jota en itsessäni näe tai kiellän sen itseltäni. 
Ystävä voi vaikkapa ärsyttää, jos hänessä näkee itsenäisyyden ja terveen itsekunnioituksen jota vailla itse kokee olevansa. 

Kysymyksiä jotka voivat olla avuksi vastaavissa tilanteissa: 

Mitä kuvaa itsestäni tämä tilanne ( kuvitteellisesti) uhkaa?

Löydänkö tässä samankaltaisuutta itseni kanssa?

Mitä kuvaa itsestäni haluan varjella?

Milloin olen itse toiminut noin?

Voinko antaa itselleni sen, mitä toiselta etsin? 
( Jos vaikka etsii muualta kunnioitusta, tms.)

Push the button!

Viimeisten viikkojen teemana on kaiken muun ihmeellisen ja ihanan elämän ohella ollut näköjään syyllisyydestä  vapautuminen. Elämä on tarjoillut oikein herkuttelen tilaisuuksia nähdä niitä syyllisyyden rippeitä joita vielä kannan/ kannoin mukanani. Voi miten sitä luuli tietoisesti että on jo niin sujut joidenkin asioiden kanssa. Mutta kappas kepposta,  kun ulkopuolelta tulee ärsyke joka nostattaa syyllisyyden äänet paiskomaan korvien juureen, huomaan että jotain irtipäästettävää ja anteeksi annettavaa on vielä. Egon vanhat kepulikonstit tulivat peliin mukaan tilanteissa, joissa se koki että se on muille velkaa ja vastuussa muiden hyvästä olosta. Myöskin se halusi välttää sitä, ettei se ainakaan tuota kenellekkään pahaa mieltä. Aikamoinen kantamus , jos ajattelee että olisi todellisuudessa vastuussa muiden kokemuksista  Ei kai sitä kerkeäsi muuta tekemään kun lipomaan takapuolia ympäriinsä, ettei vaan kukaan tykkää kyttyrää  Ja vielä kun tietää, että jokainen tunne on ihan ok. Sitä voi maailman ääriin osoittaa ympäristöä, muita ihmisiä tai tilannetta joka aiheuttaa mielen mielestä vastustusta, mutta se ei vaan muuta mitään.Ja muistutan lempeästi itseänikin siitä, että todellakin olen joskus itse jaksanut valittaa ja odottaa jotain maagista pelastusta ulkopuolelta.

Syyllisyyden tunteet nousivat muutamasta tilanteesta, joissa henkilöillä oli ollut odotuksia kohdistuen minuun ja siihen kuinka minun tulisi toimia ( kuitenkaan kertomatta niistä). Egon selviytymis straegia puski päälle ja kuuntelin välillä huvittuneena ja välillä täysin samaistuen sen selityksiä joissa se välillä latisti minua ja koki riittämättömyyttä- välillä taas suorastaan arvosteli syyttäjiä ja koitti etsiä heidän kipukohtiaan joihin voisi iskeä hampaansa. Pyörä lähti pyörimään-mutta siihen ei toden teolla tarvitse reagoida  Tuntuu kuin vuosien karma olisi katkaistu. Osaan olla melkoinen herkkis ja olen kokenut elämässä valtavasti surua jos olen kokenut tuottavani jollekkin pettymyksen. Todellisuudessa kukaan muu kuin ihmisen mieli ei voi tuottaa pettymystä. Meillä on monilla todella sekava uskomus järjestelmä, joka on luotu keppi ja porkkana menetelmällä. Vuosia pelkäsin niin paljon tuottavani pettymyksiä, etten uskaltanut kuulla sydäntä ja sitä mitä se koki oikeaksi. Aina välillä huomaan edelleenkin että tietoisuuteen nousee jokin hyvin piiloutunut käsitys. Tällä kertaa se oli jotain tämän tyylistä: Olen vastuussa muiden tunteista. Järjellä olen tiennyt jo pitkään ettei näin mitenkään voi olla. Kuitenkin reaktio pukkasi päälle, joten tutkittavaa ja auottavaa löytyi. Ja ah miten vapaa olo on nyt  Sain antaa anteeksi. Itselleni ja muille. Nähdä myös ne omat jäykkyyteni. Muistaa taas entistä kirkkaammin että vain pelko takertuu ja luo odotuksia. Rakkaus avartaa ja vapauttaa.

On rikkaus voida tulla tietoiseksi kenties vuosia lymyillestä käsityksistä , jotka ovat vaikuttaneet alitajuisesti siihen mikä on mm. tässä elämässä tuntunut mahdolliselta. Tietoisuuden valo ei kestä sitä mikä ei ole totta. Kuka lie sanoikaan, ettei ole pahoja tai tyhmiä ihmisiä, on vain tiedostamattomia. Se taitaa pitää niin kutinsa. Voi millaisessa unessa sitä on ollutkaan joskus vaatiessaan ihmissuhteelta helpotusta. Rakkaus elää vapaudessa. Ja aidossa arvostuksessa. Ei siinä harhassa, joka perustuu aina siihen pieneen minään joka on täynnä kuvitelmia , muista ja itsestään.

Aiemmin olisin ehkä koittanut jäädyttää tilanteen, mutta enää ei näytä muuta tulevan sisältä kuin rakkautta. Mieli pyristeli hetkensä, mutta kun sitä ei ruoki se hiljenee. Ja jos älämölö alkaa, senkus tarkkailee sitäkin hyväksyen. Se mikä ei ole totta, ei voi satuttaa.Voi aina valita uskooko ajatuksiaan, jos tiedostaa. Voi aina todeta että ainoa asia joka lopulta tuottaa surua/kärsimystä/what ever on sen vastaan taistelminen joka on todellista. Kuinka ihanaa ja kaunista onkaan taas antautua elämälle. Melkeen joka kerta, kun kohtaamme voimakkaita tuntemuksia, takana on uskomus siitä minkä pitäisi olla toisin, mitä pitäisi olla enemmän, yms. On niin vapauttavaa irroittaa ja ottaa se vastaan mikä on kiitollisena.

Mielen matematikkaa

Muistan kun lapsena täytettiin erilaisia ” kaveri kirjoja”. Niihin vastattiin muunmuassa kysymyksiin kuten  mikä sinusta tulee isona ja mikä on lempiaineesi koulussa. Lapsesta alkaen , erityisesti kun opimme puhutun kielen alamme luomaan sitä minä kuvaa. Kuvaa itsestämme. Kimppu käsityksiä. Toiset ehkä positiivisia, toiset sitten taas kaikkea muuta. Tällainen minä olen. Tuollainen olet sinä. Erillisyys ja erityisyys tulee mukaan kuvioihin. Voi sitä ensimmäisen uhmaiän tuskaa kun lapsi alkaa kokemaan olevansa erillinen muusta. Rajoja kokeillaan, oma tahto alkaa voimistumaan ja ego alkaa tekemään vähän kuin matemaattisia kaavoja elämästä. ( Toim. huom. tämä ei ole egon dissausta  )

Esim.

Kun itken minua lohdutetaan ( itkemällä saan siis huomiota)

Jos kiukuttelen minua torutaan ( kiukuttelu on siis kiellettyä ja ” huono asia”)

Jos olen kiltisti , minut palkitaan ( Palkinto pitää ansaita)

Mitä enemmän teen sen parempia lopputuloksia saan ( NOOOOT)

Näitä erilaisia syy seuraus suhteita luodaan myös suhteessa muihin ihmisiin. Äidin seurassa käyttäydyn näin, isä odottaa minulta sitä, veljelle ei voi sanoa noin, yms. Kaikki nuo rakennetut tulkinnat ovat mielen yrityksiä ja keinoja ymmärtää. Mielen keinoja luoda turvallisuutta. Mieli kokee olevansa turvassa kun se ” tietää”. Mieli rakastaa illuusiota siitä että se on kontrollissa( Se ei ole). Elämä itse on kaikkea muuta kuin matemaattista kaavaa  Entä jos menneisyyteen perustuvat tulkinnat vääristävätkin rankasti kokemaamme elämää? Kuinka tietoinen olet niistä tulkinnoista joita olet elämästä, itsestäsi ja vaikka ihmissuhteista tehnyt? Pienenä lapsena suodattimemme ovat kovin herkillä. Meidän kuuluukin kokea mitä on erillisyys, jotta voimme palata takaisin kotiin, todella. Hämmennyksissämme alamme kasvattamaan yllemme kuoria, kuin suojaamaan todellista itseämme. Tunteet ovat energiaa, ajatukset ovat energiaa. Ne voivat tukkiutua jos hämmennyksissämme kätkömme niitä. Yksi minulle tuttu turvamekanismi on ollut ” mukavana tyttönä oleminen”. Olin alkanut uskomaan että kaikkia konflikteja on vältettävä, ja kunhan vaan miellytän muita niin olen turvassa. Päätösten teko, oman äänen ja tahdon kuuntelu oli vaikeaa, sillä olisinhan saattanut tuottaa jollekkin pettymyksen  Oh my god, mielen jutuissa ei sitten ole mitään logiikkaa, vaikka looginen se juuri pyrkii olemaan. Mieli on mieletön työkalu, kunhan ei hämäänny luulemaan sitä todeksi tai pitämään sitä itsenään.

Sitä voi elää koko elämänsä unessa. Tai sitten elämä tuo eteen tilanteita joissa maailma alkaa mennä uusiksi. Käsitykset elämästä heittävät voltin. En olekkaan tämä keho! En olekkaan ajatukseni! En ole tunteeni! Alkaa puhdistus, ja vapautuminen kuorista, illuusioista ja harhoista. Jollekkin se voi käydä nopeasti, jollekkin nopeammin.En tiedä voiko tämä tapahtua ilman prosessia. Omalla kohdalla purkutyöt ja sisäsiivous on ainakin vaatinut aikaa. Askel kerrallaan, luottaen että saa juuri ne opit jotka sillä hetkellä ovat ajankohtaisia. Vapautuminen on sekä vapauttavaa ja käsittämättömän ihanaa, että kivuliastakin. Kun pysähtyy ja hiljenee, voi nähdä itsessään ne puolet ja asiat joita niin aktiivisesti vältti kohtaamasta. Ne surut jotka on pidetty sisällä saavatkin pulpahtaa ulos. Se ei kuitenkaan ole samanlaista surua kuin ennen. Sen puhdistavan voiman voi tuntea. Se jyllää hetken systeemissä, juhlien kuin ilosta “kiitos että uskalsit viimein antaa minun ilmetä” ja katoaa sitten. Tällöin ei oman kokemuksen mukaan todellakaan kannata päästä esiin nousevasta olosta päästä eroon. Sitä voi kiittää, olla lähtemättä miettimään syitä ja antaa ajatusten siitä vain olla ja kadota. Hyväksyä se täysin. Istua sen kanssa alas, kerrankin rauhassa ja hengittää. Nähdä sen kauneus, kun pudottaa kilpiä jotka joskus olivat tärkeitä suojelijoita, joita ei enään vai pitää matkassaan. Elämä kuiskii eteenpäin! Luota silloin.

Kuka olet kun olet luonnollinen?

Silloin et edes ole. Silloin et huomaa itseäsi! Kaikki vain tapahtuu kuin kauniin tanssin lailla. Ilman mitään erillistä tekijää, puskemista tai yrittämistä.

Tiedät että olet valo olento, kokemassa ihmisyyttä. Luonnollisuudessa ei tarvitse piileksiä, yrittää vakuuttaa, ei tarvitse puolustautua tai peittää. Et ole mitään kiinteää, aina samanlaista, vaan olet joka hetki uusi sekä elossa!

On osuvasti sanottu että ainoa vakio elämässä on muutos. Lisäisin vielä, että ihmiselämässä. Se mikä on ja pysyy, on rakkaus. Josta ihan jokainen meistä on kotoisin. Se koti kulkee meillä kyllä matkassamme joka hetki, emme ole siitä erillään. Ei täysikasvuinen kukkakaan arvostele vielä nupullaan olevaa kasvia, eihän siis mekään erehdytä kuvittelemaan olevamme ketään muuta huonompia tai parempia. Kun kohtelee muita, kohtelee itseään. Varotaanhan myöskin tietämästä, miten asioiden pitäisi olla, tai miten jonkun muun pitäisi toimia?

“Joka kerta kun lukitsette itsenne suuttumukseen, pettymykseen ja suruun, vaikka kyse olisi epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimisestä, jonka katseleminen on teistä kestämätöntä, minä pyydän teitä astumaan askeleen taaksepäin ja siirtymään itsenne keskustaan. Menkää hiljaisuuteen ja hyväksykää, että asiat ovat niin kuin ne ovat. Hyväksykää, että kaikki kulkee omaa kiertokulkuaan ja kehitystään, mukaan lukien teille rakkaimmat ihmiset. Päästäkää myös heidät irti. Riittää, kun olette olemassa heitä varten, ei enempää eikä vähempää.”  - Pamela Kribbe

Mitä on rakkaus?

Mitä on rakkaus?

En kysy mieleltä tai ajatuksilta. Kysyn siltä sinulta, joka ei elä menettämisen pelosta tai tarpeesta tavoitella. Kysyn siltä sinulta, joka on yhtä kaiken kanssa, joka ei ole erillinen. Kysyn siltä sinulta, joka ei oikeastaan ole edes “sinä” vaan enemmänkin elämä sinussa. Joka on läsnä joka hetki, ei pidä mekkalaa itsestään, ei vaadi huomiota, ei kiristä, ei palkitse, ei pelkää. Se vaan on. Se on siellä hulisevan, huolehtivan ja analysoivan mielen takana. Sen voi huomata vaikkapa hiljentymällä. Sen voi huomata vaikka hyväksymällä. Se mielen osa joka ei ole totta jota egoksi voi myös kutsua elää ripustautumisesta, haluamisesta, pelosta, menettämisestä, saamisesta, velvollisuudesta, häpeästä ja yhdestä sun toisesta tarinasta. Mieli usein myös luo kuvitelmia ” kunhan vain” ja ” sitten kun”. Kunhan vain löydän rakkauden. Kunhan vain saavutan sitä. Kunhan vain saan enemmän huomioita. Kunhan vain näytän paremmalta. Kunhan vain pääsen eroon tästä.Liiba laaba  Pää voi olla täynnä kuvitelmia siitä, mitä pitäisi tapahtua ennenkuin voi olla vapaa. Tällöin ajattelu on hyvin ja kovin minä keskeistä. Mitä minä saan? Mistä minä jään paitsi? Mieli ja minäkuva voi toki olla kovinkin positiivinen asia, mutta voi olla hyvä nähdä sekin vain KUVAKSI. Ei miksikään todelliseksi. Todellisuudessa ei ole sinua. Ei ole minua. On tarinaa siitä millainen olen, ja millainen sinä olet. Mitä muuta ne ovat kuin kuvauksia? Menneisyys koittaa puskea tähän hetkeen. Jos tätä hetkeä koetaan mielestä käsin, näemme ainoastaan kimpun vääristyksiä ja yleistyksiä.

Ego voi arvostella ja tuomita muita, itseään ja tietää aina paremmin mitä muiden vaan tulisi tehdä. Egoa on turha tuomita, riittää että huomaa sen! Päässä voi olla kuin kahden äänen välinen vuoropuhelu, joista toinen kannustaa ja toinen latistaa. Tunnetilat sitten vaihtelevat sen mukaan kumpaa ääntä ruokkii. Mitä jos lakkaisi uskomasta? Mitä jos lakkaisi tuomitsemasta? Mitä jos vain todistaisi? Meistä ei tule sen pyhempiä tai parempia jos kiellämme mustasukkaisuutta, riippuvuutta tai pelkoa ja uskottelemme itsellemme että ” minun ei pitäisi kokea tätä” . Unohda itsesi siitä välikädestä, ja ainoastaan seuraa mitä tapahtuu. On tärkeää, että voit katsella mieltä erillisinenä sinusta, sillä se et ole sinä.

Voi kuinka monen monta kertaa sitä on saanut huomata vähänkuin nukahtaneensa uudelleen. Silloin huomaan räpisteleväni jotain vastaan. Silloin ego koittaa tulla ottamaan kontrollia, ja kärsii kun huomaa ettei se piru vie saa mistään kiinni. Mieleen voi hyppiä huolia, ja pelkoja joittenka tarinaan lähden uskomaan ja egohan siitä riemastuu heittäen usein lisää löylyä kiukaalle. Sitten se mieli koittaa vapautua. Se on luonut käsitteen siitä mitä olisi olla vapaa ja läsnä. Ja se haluaa sinne. Mutta ei se ole siellä, se on nyt! Mieli pyrkii luomaan käsitteitä ja matemaattisia kaavoja kaikesta. Myös siitä mitä on rakkaus ja mitä on vapaus. Myös siitä mitä on läsnäolo. Drop it.  Se on taas uutta.

Juuri tässä hetkessä kuvaisin rakkautta virtana.Riippumattomana.Vaatimattomana ja vapaana. Odotuksettomana.Kiinnittymättömänä. Rehellisenä.Luottamuksena.

Peloissani koitan kontrolloida enkä luota elämään. Kunnes muistan että voin valita.Voin unohtaa tarinat, ja huomata että ilman tarinaa ei ole mitään. Kaikki vaan on ja liikkuu eikä pysähdy koskaan.Vain mieli voi koittaa pitää kiinni.Rakkaus voi irroittaa ja luottaa.

Anteeksi ( ja kiitos)

Anteeksi että luulin tietäväni

Anteeksi että näin vain egomieleni tarpeet

Anteeksi että en todella kuullut sinua (minua)

Anteeksi että en ollut todella läsnä sinulle (minulle)

Anteeksi että tein sinusta tulkintoja menneen perusteella ( itsestäni)

Anteeksi että leimasin sinut mielessä joksikin ( itseni myös)

Anteeksi että kuvittelin tietäväni mitä sinun vain pitäisi tehdä / olla tekemättä

Anteeksi että olin hiljaa silloin kuin olisi ollut aika puhua

Anteeksi että puhuin kun en uskaltanut kohdata hiljaisuutta

Anteeksi että loin virheellisiä mielikuvia sinusta ( ja itsestäni)

Anteeksi että koitin esittää ” parempaa”

Anteeksi että syytin sinua (minua myös)

Anteeksi että tuputin apua

Anteeksi että ripustauduin

Anteeksi etten päästänyt irti

Anteeksi että en hyväksynyt

Anteeksi että kielsin ja peittelin

Anteeksi että olin mielen vietävissä

Anteeksi että koitin kontrolloida

Kiitos ja anteeksi, en vaihtaisi päivääkään <3

( Loppu kevennykseksi voisi kai laittaa että “Anteeksi että olen olemassa” 

“When the heart is innocent and the walls have disappeared, you are bridged with infinity.”