Sitoutuminen

Kundaliinijooga perinteessä jonka ihmiskäsitys puhuttelee minua syvällisesti sanotaan että ensimmäinen askel onnellisuuteen on sitoutuminen.

Onnellisuuden määritelmästä voisi tietysti jauhaa tovin ja toisenkin mutta ei käytetä siihen nyt kauheasti aikaa. Oma kantani on lyhyesti niin sanottu Radikaali tyytyväisyys joka ei todellakaan sisällä kipeiden tunteiden kieltämistä taikka haasteiden vähättelyä. Tunteet on totta, tapahtumat on totta. Ne on koettava, kohdattava ja juuri siihen tahtiin kun kukin siihen on valmis. Vaikka haluan uskoa ns. radikaaliin onnellisuuteen ja elämän hyväksymiseen, se ei tarkoita että aina kykenen siihen. Ehei. Ei sinne päinkään. Anthony DeMello kuvaa osuvasti "Ensimmäinen askel havahtumisen tiellä on tiedostaa että ei halua havahtua".

Mitä se tarkoittaa että ensimmäinen askel tyytyväisyyteen on sitoutuminen? Mihin oikein sitoudun? Kuuluuko siihen jotain sääntöjä? Olenko sitten jossain uudessa vankilassa? 

Sitoudu sinuun. Sitoudu sinun matkaasi. Kuulemaan sinua.

Omalla kohdallani tämä on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. On helppo sitoutua silloin kun se on "kivaa" ja helppoa. 

Sitoudunko silloin kun sitä eniten tarvitaan? 

Yksi asia on varma: tulemme kohtaamaan vastustusta tällä matkalla. Eniten juuri silloin kun olemme eniten lähellä jotain meille vielä kipeää, jotain joka ei ole vielä eheytynyt. Jotain joka vaikuttaa elämässämme enemmän kun tietoisesti voimme tajuta. 

Sinne missä on turvattomuutta luikertelee myös kontrollinhalu. Joku osa meissä vastustaa sitä mitä on, missä on rajamme, tarpeemme. Koitamme kontrolloida itseämme, kehoamme, tunteitamme, muita ihmisiä, henkisyyttä, kontrolloimattomuuttakin. Kontrollointi taas uuvuttaa ja lisää turvattomuutta. Jep, kehä. Ympäri mennään yhteen tullaan. 

Tässä kohtaa tulee sitoutuminen kuvioihin. Suostunko huomaamaan että kontrollinhalu joka usein kovettaa, onkin turvattomuutta? Suostunko katsomaan mitä kontrolloinnilla koitan peittää, vaikka en ehkä pidä siitä mitä näen (ainakaan heti)?

Sitoudunko itseeni niin paljon että uskallan avautua tuntemattomalle?

Vai käännänkö selkäni heti kun alan tuntea epämukavuutta ja uskon mieleni lukuisia juttuja kuten:

"En vaan pysty tähän" 

"En ole koskaan ollut sellainen"

"Parempi olla yksin"

"Minut kuitenkin hylätään"

"Tuotan muille pettymyksen"

Yms.

Selän kääntäminen on ihan ok. Olen niin lukuisia kertoja tehnyt, mutta en sitten kuitenkaan ole päässyt pakoon sitä asiaa joka minun on kohdattava. Joskus on tarpeen kerätä voimia ennen kuin siihen on valmis.

Sitoutuminen kysyy nöyryyttä, luottamusta ja rohkeutta. Uskallanko antautua tälle? Uskallanko sanoa kyllä? Paradoksaalisesti sitoutuminen voi alkaa kun näkee ensin missä ei ole sitoutunut. Se on harjoitus, se on jotain jota palata muistamaan päivittäin. Kun side itseen vahvistuu terveellä tavalla, voi alkaa myös tavoittamaan turvaa itsestään. Sitä jotain jota niin kaipasi aiemmin, voikin kokea itsessään. 

Mitä se on käytännössä kun olet sitoutunut itseesi?

Mikä tukee sinua siinä?

Julistus uudelle vuodelle

Tämä ei ole kirjoitettu niin hirveän vakavissaan, mutta sopivan tosissaan kuitenkin. Niin monta tykkäystä kun tämä saa lupaan yhtä monta päivää valita:

Vastustelun ja vikinän sijaan hyväksynnän
Etten taistele ajatuksilla tai käsityksillä elämää vastaan
Muistaa etten tiedä mitään sen sijaan että pätisi 
Sen sijaan että osoittelen muita/ympäristöä/tapahtumia katsoa peiliin
Sen sijaan että arvostelen itseäni tai ketään muutakaan muistan että kaikki on täydellisesti epätäydellisyydessä
Katkeruuden tai kaunan sijaan annan anteeksi, myös itselleni
Itselleni/muille selittelyn sijaan myönnän olleeni väärässä
Sen sijaan että ottaisin itseni/jonkun tilanteen liian vakavasti nauran 
Sen sijaan että kiellän tunteeni myönnän ne rehellisesti mutta en suostu antamaan niille valtaa reagoida tai vetää johtopäätöksiä
Muistan että näen kaikkialla itseni
Sen sijaan että toimin pelosta käsin kysyn miten rauha toimisi?
En yritä olla mitään muuta mitä rehellisesti siinä hetkessä koen
En yritä muuttaa ketään muuta vain minun mieleni mukaiseksi
Neuvojen antamisen sijaan kuuntelen ja olen läsnä
Olla mielummin rehellinen kuin epärehellinen silläkin uhalla että se ei tunnu minusta kivalta
Sen sijaan että luulen tietäväni jo jotain, tarkastelen avoimesti käsityksiäni asiasta
Sen sijaan että yritän tehdä mitään väkisin ja pakolla, päästän irti ja luotan että kaikki tapahtuu aina ajallaan
Minä, minä, nyt, nyt! Asenteen sijaan olen kärsivällinen ja näen muutkin
Listaa voisi jatkaa vielä pidempäänkin, mutta eiköhän näillä pääse jo alkuun. 

Tulen takuulla epäonnistumaan satoja kertoja, mutta hyväksyn senkin.
Yhtenä extrana lupaan vielä ravinnon suhteen ehdottomuuksien ja vouhkaamisen sijaan ottaa tsillisti. Syödä hyvin, ravinteikkaasti ja ennen kaikkea hyvällä mielellä.

Isännöinti toimistosta päivää!

“Drop your opinionated mind and move inside. There, you can relax into your own deepest truth, where the difference between dreams and reality is already known.” – Osho

Kun mieli ei ole isännöimässä, jatkuva analysointi ja kommentoiti sekä arvottaminen hiljenee. Voi kokea täydesti, kevyesti ja aidosti. Se ei ole hyvää eikä huonoa. Se on enemmänkin neutraalia, muttei kuitenkaan. Kuka arvottaisi, kun ei ole sitä jolla on mielipide siitä miten ” pitäisi olla” tai “ei pitäisi olla”. Mielen kommentaattori on vähänkuin urheiluselostaja. Jatkuvasti kommentoimassa. Mieli toimii myös kuin leimasin, se haluaa käsittää asiat ja pyrkii siksi luomaan kaikesta kokemastaan jonkun ymmärrettävältä tuntuvan lokeroinnin. Ja lokerikoitahan meillä riittää.Itsestämme, elämästä, ja muistakin ihmisistä. Tietoisen mielen on toki helppo ajatella että en lokeroi, mutta luultavasti alitajuntamme on täynnä käsityksiä ja lokeroita jotka ovat vaan tuntuneet niin itsestäänselviltä. Lokerot paljastuvat meille mm. silloin jos kohtaamme elämässä turbulenssia tai vastustelua. Ärsytystä, pelkoa tai hämmennystä. Mieli tykkää puolustella omia lokerikoitaan. Hämmennys voi olla mielen kokemus esimerkiksi silloin, kun se ei saa kiinni, se ei saa lokeroitua. Myös silloin, kun jotakin sinne aiemmin luotua kuplaa hellästi puhkotaan. Maapallo ei ollutkaan litteä. Joskus olin kiukkuinen mielelle, miksi se sahaa linssiin? Miksi se pyristelee vastaan, miksi se koittaa luoda rajottavia käsitteitä elämän mysteeristä? Kuka oli se joka vastusteli? Mieli tietysti. Todellisuus ei vastusta mitään. Se kokee kaiken täysin. Kun ei tarvitse vastustaa vastustamista, ei ole mitään vastustettavaa.Aah. Jäljelle jää vapaus.

Mielen ja tunteiden hallinta keinot voi olla hyviä mielen hiljentämiseen. Mieli ei kuitenkaan antaudu kontrolloimalla tai hallitsemalla. Se antautuu luottamalla ja irtipäästämällä. Se on rutkasti helpompaa, kun mieli ei ole kiinnittynyt junnaaviin ajatuksiin tai tunteisiin. Sitä voi juosta loputtomiin karkuun itseään tai sitten sitä voi jahdata ympäristöstä kaikkea mahdollista kokeakseen itse jotain. Mutta kun ei voi. Jos vielä pitää jahdata tai juosta, niin juokse ja jahtaa  Siinä ei ole mitään pahaa tai väärää. Mutta ethän erehdy kuvittelemaan että olet “sittenkun” enemmän jotain, rauhallisempi tai riittävämpi? Mitä jos vaan voisi kokea jo nyt että riittää.Ei tarvitse pyristellä , ei tarvitse vastustaa.

Itseään voi etsiä loputtomiin, kuitenkaan löytämättä. Mistä ihmeestä sen löytäisi? Mitä jos kaiken sen ajan jonka koitti etsiä, koitti tulla paremmaksi ja yritti välttää jotain ELÄISI. Mitä tekisit jos olisit täysin vapaa? Mitä tekisit jos et antaisi muiden mielipiteille sitä arvoa, jota niillä ei todellisuudessa ole  ? Oletko varma ettet ole jo vapaa? Tässä kohdin ainakin täällä päässä nousee ajatuksia ja pelkoja vastuuttomuudesta ja järjettömyydestä. Ne ovat niitä uskomuksia ja lukkoja jotka jarruttavat sitä luontaista virtausta. ” Eihän se nyt voi noin helppoa olla”. ” Mitä jos käy tavalla x ja y?” . Suomalainen kulttuuri ( ja moni muukin   on täynnä uskomuksia jotka jo valmistavat meitä olemaan varuillamme, jatkuvasti. Kel onni on se onnen kätkeköön. Ok. Itku pitkästä ilosta. Pahan päivän varalle. Kuuseen kurkottava katajaan kapsahtaa. Routa porsaan kotiin ajaa. Mitä käy jos uskoo noihin ajatuksiin? Kuka olisi ilman niitä?

Muistakaa ihmiset ihanat, että on lupa iloita. On lupa kokea kaikki tunteet. Mitä muuta me voisimme olla tässä elämässä loppupeleissä tekemässä kuin elämässä?  Muistutan tämän myös itselleni. Anna mielen olla. Todellisuus on paljon ihmeellisempi miltä se mielestä näyttää, tai mitä edes fyysiset silmät kykenevät näkemään.