Ystävämme Pelko

Sattuipa kauniina kesäpäivänä että istuskelin Tampereen auringon alla ja fiilistelin nurmikkoa jalkojen alla. Hassuja ajatuksia alkoi tulla mieleen, ja vähänkuin alla oleva teksti olisi kirjoitettu eteen. Puhelin laukusta vaan esiin ja eikun tallentamaan muistioon. Pelko kävi esittelemässä itsensä, kovin hyvässä ja avoimessa hengessä tosin.. 

Hei, nimeni on pelko. En oikeastaan ole muuta kuin mielesi tuotos. Olen yhtä todellinen kuin satuhahmot tarinoissa, välillä kun oikein uppoudut rooliisi pääsen yllättämään ja nappaamaan sinut hyppysiini.Ystävällisiä kätyreitäni ovat mm. Syyllisyys, syyllistäminen, häpeä, haluaminen, paremmuuden tai huonommuuden tunto, arvostelu, ehdot ja menettämisen pelko. Ripustaudun myös mielelläni asioihin, ihmisiin ja saavutuksiin. Näin kuvittelen välttäväni menetyksen. Haluan kontrolloida ja jos en siinä onnistu laitan kauhufilmit pyörimään jossa koet olevasi täysin riittämätön ja arvoton.

Vertaan sinua muihin jotta erillisyys säilyisi. Olen hämilläni. En halua että jätät minut!! Olen tullut suojaksesi ettei elämä vaan satuttaisi sinua. Muistatko? Älä nyt vaan avaudu ja vaaranna itseäsi luottamalla elämään. Oletko hullu? Jatkat vaan vetäytymistä ja piiloutumista, mielelellään myös voisit kuvitella olevasi uhri.Voimani pysyy yllä niin pitkään kun uskot minun olevan todellinen. Saan ruokani kiristyksestäsi. Olen täynnä mielipiteitä ja riipun niissä etten vaan näyttäisi tyhmältä.haluan tietää, olla oikeassa. Haluan saada sinut uskomaan että voisit hallita elämää, kunhan ensin tanssit pillini mukaan.

Pidän sinut pois tästä hetkestä, vertaamalla sitä menneeseen ja kuvittelemaan tulevaisuutta.
Uskottelen sinulle että voit tehdä virheen. Yksi heikkous minulla kuitenkin on, jota en hevillä myönnä. Olen näkymätön. Et voi koskea minua, minulla ei ole muotoa. Olen harhainen ajatus tai tunne reaktio. Mikään kärsimystä tuottava ajatus tai tunnereaktio ei voi kestää loputtomiin jos se kohdataan tässä hetkessä. Tietysti koitan tällöin puolustautua ja etsiä syyllistä.Koittamalla vältellä minua kohtaat enemmän kärsimystä kuin katsomalla minua suoraan.

Pelkään sitä etten tiedä.Koitan peittää tätä pelkoa tietämällä lisää.

Minä sulan hyväksyntään ja rakkauteen. Hukun luottamukseen ja avoimuuteen. Kärtsäännyn rehellisyydestä ja palan loppuun antautumisesta, siitä jossa pääsen viimein elämän syleilyyn, antaen sen tuntua.

Don't hate the player, hate the game ;)

Vähänkin henkisyyteen tai elämän luonteeseen tutustunut on varmasti kuullut lauseen ” kaikki on yhtä”.Tietystikkin sanojen ja lauseiden kuvaukset ovat aina hyvin rajallisia, ja onkin jopa aika helpottavaa tajuta että yksikään lause ei voi olla täysin totta. Jos tuo lause olisi totta, se kumoaisi jo oman väittämänsä! Jokainen toteamus tai totuus sisältää kolikon molemmat puolet.

. Tuon kaltainen kuvaus olisi sellainen jonka voisin mahdollisesti allekirjoittaa vielä vuodenkin päästä.Tuo lause toisaalta olettaa että minulla on tulevaisuus jossa kykenen kirjoittamaan. Miten itsestäänselvänä pidämmekään välillä tiettyjä asioita…
Ehkä se kun tietää että mitään mitä kirjoittaa ei voi kuitenkaan olla absoluuttisen totta vapauttaakin pelaamaan sanoilla! Me ollaan saatu upeita ilmaisun välineitä, on vaan liian kireällä olevan ponnarin syytä että joskus otamme sanat hieman turhan tosissamme 

Tuo kaikki on yhtä lause on hämäsi minua pitkään. Luulin että kunhan olen tarpeeksi ryöpännyt egoani jollain tavalla voimallisesti ja yhtäkkisesti saisin tästä suoran kokemuksen. Minulla on kyllä ollut upeita svääri kokemuksia aiheesta, mutta kuten kaikki kokemukset nekin ovat ohikiitäviä. Usein näitä ykseyden kokemuksia olen saanut öisin, kun tietoinen mieli on tarpeeksi hiljaa eikä yritä jatkuvasti löytää syitä tai ennalta tuttua kaavaa. Eräänä yönä havahduin siihen että keho oli matkalla wc:hen enkä tuntenut tai huomannut mitään eroa kehon, seinän, oven kahvan tai minkään välillä. Kokemus oli henkeäsalpaavan kaunis, rakkauden täyteinen.Maailman luonnollisin. Ja pim! Se katosi. Vastaavia kokemuksia on muutamia, silloin kerta kaikkiaan kaikki näyttää ja tuntuu ihmeelliseltä, uudelta. Muovilusikasta alkaen. Karkkipaperin roska on yhtä arvokas kuin tonnin seteli. Asioilla ei ole mielen normaalisti luomia arvoja ja merkityksiä.

Kokemusta ei voi mielellä tehdä. Nuo hetket ovat olleet jotain niin päräyttävää, että niiden jälkeen on jotenkin selvää ettei tuollaista voi mielellä ” saavuttaa”. Huippukokemukset on ihania, mutta niiden jahtaus voi viedä vaan omaan vankilaansa. Nuo kokemukset ovat ehdottomasti syventyneet ymmärrystäsi siitä että kaikki on yhtä, mutta koenko todella 24:7 näin? No en todellakaan.Itsekkyyteni suorastaan haisee 
Jos siis sanon että kaikki on yhtä, perustuuko tuo siihen mitä olen lukenut ja siihen mitä haluan uskoa?( suloista ja tekee varmasti hyvää) Vai perustanko tuon sanomisen nyt johonkin muistikuvaan ? Kuten tiedetään, muistikuvamme ovat melkoisen vääristyneitä.. Emme tosiaan näe elämää niinkuin se on, vaan millaisten lasien ( uskomusten, arvojen, kulttuurin, yhteisesti sovittujen sääntöjen jaottelun mukaaan) läpi sitä katsomme. Elämää on tietysti kivempi katsoa vaaleanpunaisten kuin mustien linssien läpi ( molempia on kokeiltu). Vapautta etsivälle ei enää linssit riitä. Nyt halutaan nähdä suoraan, ilman uskomusten suodattamaa kehikkoa.
Se on sekä vapauttavaa mutta myös raakaa nähdä mitä jos lakkaa uskomasta mielensä luomiin merkityksiin? Ei mielelle ole kivaa kun sen illuusiot poksahtelevat puhki, mutta kun ne ovat poksuneet, mikä enää poksuisi? Voi kokea rauhaa vaikka mitä tapahtuisi. Ne napit joihin aiemmin joku viaton tapahtuma sohaisi eivät reagoikkaan enää.Sitä voi hienosti esittää ettei satu, mutta valehtelee vain itselleen. Jos vielä sattuu ja reagoi, niin tekee sitten sen rehellisesti.

Kaikki on yhtä. Mitä se tarkoittaa suoralla kokemuksella? En voi perustella tätä sillä että kaikki on energiaa, ja 99,9% atomien ja molekyylien sisällä on tyhjää. Ihmis kehossakin. Ei ole mitään erillistä yksikköä joka ohjaa kaikkea. Jotain täällä silti on. Joku käsittämätön mysteeri liikuttaa tätä kaikkea.
Ei ole erillistä minua, ei ole erillistä sinua. Kaikki on samaa. Kaikissa meissä näyttää toimivan jatkuvasti automaatiolla mitä hienojakoisempia prosesseja, alkaen solujen uusiutumisesta kykyyn tiedostaa olemassa olo.

Kaikki on samaa. Kaikki on yhtä aukeaa ” minulle” kun huomaan että minää siinä muodossa , erillisenä kontrolloijana tai hallitsijana ei ole.Silloin ei ole muitakaan. Näen toki erilaisilta näyttäviä muotoja, ihmisiä, lintuja, puita, busseja, katukivetystä… Jokainen näyttelee rooliaan täydellisesti, jokainen on osa kokonaisuutta.Jos ketään ei ole, miten kaikki voi olla yhtä?
Kaikki on samaa.Jos ymmärrän tämän älyllisesti se vapauttaa jättäen hieman kylmäksi.No mitäs nyt?

Kun näen tämän sydän auki, se saa kyyneleet silmiin. Mitään erillistä ei ole ja silti saamme olla kokemassa tätä huikeaa peliä! Pelistä voi viimein ottaa kaiken irti, ja katsoa miten kauniin raadollisesti luonto hoitaa kaiken itsestään. Se ei tee sitä tasaisesti, vaan pienien tai suurien katastrofien kautta. Eikö ole kesälle pieni katastrofi luopua syksyn tullen lehdistään? Tuskin puu määrittelee luontoon kuuluvia muutoksia mitenkään. Se vain antaa itsensä tälle kaikelle <3

Mieleen tulee vanha sanonta ” don’t hate the player, hate the game” .
Ei ole pelaajaa, on vain peli. Täydellinen peli.

Kipu ei ole henkilökohtaista

Keho kevyesti tärisee, polvi vuotaa verta. Se istuu nurmikolla ja putsaa haavaa. Nostaa katseen ylös ja edessä on puu. Jostain syystä juuri nyt ja tässä tuo puu olen minä. Ykseys yllättää mitä erikoisimmissa tilanteissa. Katson oikealle jossa pyörä rötköttää pitkällään. Minä olen sielläkin! Rajoja ei vain ole, ei tunne. Sen KOKEE. Ja heti kun mieleen hiipuu ajatus ” haluan pitää tämän”, pamahtaa takaisin. Puu on puu. Pensas on pensas. Ykseys on täällä silti, en vain näe kun  egon suttuinen linssi tuli silmien tielle. Sitten niin. Sitten se on hyvää. NYT. Kaikki saa olla niinkuin on.

Kivussa ei ole mitään henkilökohtaista. Elämä ei ole henkilökohtaista! Kehon sisällä ei ole mitään keskusta, mitään “minua” joka ohjaa ja kontrolloi. Mysteeri on kaikkialla! Tietoisuus, alkulähde, what ever. Siellä täällä ja tuolla se leikkii! Ja me saadaan kokea tätä! Välillä tietoisuus itse nukahtaa ja on taas keskellä unta. Mieli hulisee ja puskee arvostelujaan, halujaan, pelkojaan ja kaikkea sitä perinteistä joka on jo niin moneen kertaan kuultu. Se on vähän kuin se vanha äkäinen naapuri joka kyttää ja valittaa mistä keksii. Sitä ei ota enää kovin vakavasti. Välillä se on kuin pieni lapsi, ah niin ihanan kiinnostunut itsestään ja täysin omien tarpeittensa ohjailemana. Nyt se tarvii ruokaa! Nyt se haluaa syliä. Nyt se haluaa selvitytyä.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, lauleli Apulanta.  Oli kyseessä sitten fyysistä tai jotain muuta laatua, se tulee ja se menee. Ei tarvitse vastustaa, ei tarvitse ripustautua. Olla sen kanssa ja wow, olen elossa! Kipu on ok. Ajatuksia ilmenee, tunteita ilmenee. Ne huomaa kuin valokuva albumin kuvat joita on plärännyt. Voi kääntää sivua. Tunteen tai ajatuksen ei tarvitse haitata, kun siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Yksi ajatus rimmsu kollektiivisen mielen uumenista joka lipui tietoisuuteen. Kun mieli ei nimeä kokemuksia, haluja, ajatuksia , tunteita omikseen, missä kärsimys? Missä myös henkilökohtainen menestys? Ei sitä ole   Ja silti täällä on jotain.

Se että on erillinen itse, MINÄ on ehkä isoimpia harhoja joita mieli kykenee tuottamaan. Sen oivaltaminen voi tapahtua sekunnissa, tai sitten ei. Sitä on turha uskoa, sitä on turha hokea. Sen voi kokea, katsomalla.SUORAAN: Se ei ole uuden omaksumista, vaan verhon silmien edestä vetämistä. Se voi olla ihan kaiken aiemmin omaksumansa ja oppimansa tutkimista uudelleen. Onko se varmasti totta? 100% varmuudella?  Mieli luultavasti pelaa ja pelkää henkensä edestä, jotta tätä ilmiselvää asiaa tulisi nähytä. Kun minä katoaa, se ei suinkaan ole loppu ( niinkuin pelko sanoo) vaan alku. Kaikki harhaan perustuva putoaa pois. Ja se välillä hämmentää. Nyt yhtäkkiä tiedostaa. Vesi lasin pohjalla ollut samea hiekka onkin saastuttanut veden, kun sinne kaadettiin lisää vettä. Hiekka , pohjalla ollut kuona lähti liikkeelle. Siinä missä se ei aimmin ollut näkyvillä, voi pojat nyt sen näkee. Samaan aikaan ego tekee kaikkensa jotta samaistuisi syyllisyyteen, häpeään , konrtolliin. Ja pim, kun huomaa että kaikista kipeimmätkin hetket ovat osa tätä mysteeriä, ne haluaakin viimein kohdata täysin. Kiitos, en enää pelkää sinua! Tarinasi ehkä vielä satuttavat, varsinkin kun hierrät haavaan etanolia mutta tiedän jo ettei tuo ole todellista. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta antaakin sen vain olla. Nostaa kätensä ilmaan ja antautuu = antaa tuntua. Kokonaan.

En tiedä voiko todella olla vapaa käymättä läpi tietynlaista ” dark (k)night of soul” meininkiä. Vapaudessa kaikki tulee nähdyksi. Se kaikki, jota mieli on koittanut pitää piilossa. Se on palvellut aikansa. Ei ole oikoteitä, on vain ainutlaatuisia polkuja. Syvä erillisyyden kipukaan ei ole kuin tietoisuus polttamassa etsintää loppuun. Joten ei hätää, olemme ihan joka hetki juuri siellä missä kuuluukin. Oli sitten henkisen kasvun tavoittelija, tai täyttä vapautta kohti matkaaja. Persoonan voi kasvattaa henkiseen huippuunsa, ja kokea silti erillisyyttä. Se on ihan ok. Monen kohdalla tämä kuuluu ” suunnitelmaan” ja juoneen. Ei voi mennä väärin. Siinä se kosminen vitsikin on. Chill out!!!

“Life itself is the greatest act of unconditional love. It gives itself for free and asks nothing in return.” Jeff Foster