Minusta
Terapiatyössäni on hyvin tyypillistä, että tutustun ihmisen elämänkaareen, siihen mistä hän tulee, millaisia elämän kokemuksia hänellä on taustalla ja millaisia ihmissuhteita hänen elämässään on ollut. Vaikka menneisyys ei määritä tulevaisuutta eikä meitä ihmisinä, se voi tehdä meille paljon näkyväksi itsestämme, kokemuksistamme, reaktioistamme, peloistamme ja siitä miten koemme elämää.
On etuoikeus saada kuulla ja nähdä ihmisiä niin lähelle ja siksi tuntuu vähintäänkin reilulta, että kerron myös hiukan siitä, mistä minä tulen.
Ensimmäisessä muistossani isä pakkaa muuttolaatikoita ja minä kysyn mitä hän tekee. ”Iskä muuttaa toiseen kotiin”. En muista tästä enempää. Vanhempani erosivat kun olin 2-vuotias.
Vaikka ajatteleva minä ei tästä juuri muuta muistakaan, on se tietysti kokemuksena vaikuttanut minuun isosti. Rakkaus voi yhtäkkiä päättyä ja minulle tärkeä ihminen muuttaa pois. Ei minulla ollut tälle mitään sanoja, taikka keinoja käsittää.
Kasvoin lapsuuteni ja nuoruuteni uusperheessä, jotka siihen aikaan olivat vielä harvemmassa, eikä aiheesta puhuttu samoin kuin tänä päivänä. Koin paljon ulkopuolisuutta, kuulumattomuutta ja opin uskomaan, että vian täytyi olla minussa. Harrastuksista tuli samaan aikaan sekä henkireikä että pakopaikka. Kannoin sisälläni epämääräisiä tunnemöykkyjä, joita en osannut käsitellä saatikka puhua niistä.
Yläasteen jälkeen tiesin, että haluan opiskella lähihoitajaksi. En halunnut lukioon, kuten yleisesti olisi ollut hyväksyttävää. Tiedän toki nyt, että vanhempani ajattelivat parastani, mutta silloin heidän painostuksensa ei varsinaisesti siltä tuntunut. Välillä mietin edelleen, että mistä ikinä löysinkään rohkeuden painostuksesta huolimatta valita sen tien, joka tuntui minulle itselleni oikealta.
Samana keväänä, kun sain paikan haluamastani koulusta, kutsui äitini eräänä päivänä minut takapihalle kanssaan juttelemaan. Hän sanoi huomanneensa, etten voi kotona oikein hyvin ja kysyi mitä ajattelisin, jos muuttaisin isäni luokse asumaan. Se tuli minulle täysin yllätyksenä. Mutta niin se sitten meni, että vain muutamaa kuukautta myöhemmin muutin isäni luokse. Ja pian alkoikin jo uudet opinnot. Elämä muuttui kertalaakista aika isosti.
Ja aika pian minä aloin oireilemaan eikä mennyt kauaakaan kun anoreksia oli vallannut mieleni.
Aloin vetäytyä kaikesta aiemmin minulle tärkeästä ja entisestä rennosta taivaanrannan maalarista tuli yhtäkkiä kontrollifriikki ja hyvin ahdistunut elämän suorittaja.
Elämästä tuli selviytymistaistelu, joka kesti vuosia. Ja se tietysti vaikutti ihmissuhteisiin, itsetuntooni ja työelämään. Minulla ei todellakaan ollut käyttöohjeita itseeni taikka elämään.
Rakkauselämäni osalta historiani on myös yhdistelmä romanttista komediaa, draamaa eikä mikään muu ole peilannut minulle itselleni kipupisteitäni niin näkyväksi kuin rakkaussuhteet. Sydän on särkynyt, olen joutunut tekemään hemmetin vaikeita valintoja, kulkemaan läpi sellaisten tunteiden ja pelkojen, jota olin yrittänyt vuosia väistellä. Sain lopulta takaisin yhteyden itseeni, ei sen enempää eikä vähempää.
Nyt vuosia myöhemmin pystyn katsomaan näitä kokemuksia myös myötätunnolla ja ymmärryksellä. Ei ole tarpeen etsiä syyllisiä. Ymmärrystä olen siitä huolimatta löytänyt valtavasti. Koen saaneeni itseni takaisin, se sama taivaanrannan maalari ja eloisa itseään kuunteleva ihminen on täällä taas.
Läheisriippuvuudesta toipumisen prosessistani kerron kirjassani ”Ymmärrä itseäsi Ymmärrä suhteitasi”.
Olen itse istunut useita satoja tunteja terapiassa, pariterapiassa ja erilaisilla kokemuksillisilla kursseilla ja retriiteillä eli niin sanotusti saanut laittaa omat kädet multaan.
Minua kiinnostaa tieto, mutta ennenkaikkea minua kiinnostaa se mitä elämme todeksi.
Olen itse ilmaisullinen ihminen ja minulle mm. tanssi, improvisaatio ja erilaiset kokemukselliset menetelmät ovat olleet tärkeitä väyliä vaalia aidompaa, syvempää ja rehellisempää suhdetta itseeni.
Matka siihen on kuitenkin kysynyt valtavasti itsetuntemuksen lisäämistä ja myös uusien taitojen harjoittelemista. Miten navigoida tässä elämä-nimisessä merenkäynnissä, jossa aaltoihin ei voi vaikuttaa, mutta niiden myötäisesti on hyvä opetella kulkemaan. Sen paradoksin äärellä olemista, että voin samaan aikaan olla kesken ja kuitenkin ihan kokonainen.
Mennyttä emme voi muuttaa, mutta suhteemme siihen voi muuntua. Ehkä voimme nähdä itseämme – ja joskus toisiakin ihmisiä – avarammalla katseella. Vaikka emme voi muuttaa persoonamme tai temperamenttiamme, emmekä voi valita mitä ajatuksia taikka tunteita kokemukseemme tulee, me voimme valita tapaamme toimia ja reagoida kaiken sen kanssa, mitä meissä nousee.
Ja vaikka elämässä ei valmiiksi taideta tulla, on tämän kaiken keskellä hiukan helpompi suunnistaa, kun tuntee itseään ja voi ottaa myös vastuuta siitä, että pitää itsestään hyvää huolta. Näen sen niin, että kun olen kontaktissa itseeni, pystyn myös olemaan kontaktissa muihin aidommin ja syvemmin.
Koulutukseni
- Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria Oy)
- Paripsykoterapian täydennys opinnot (Turun kesäyliopisto)
- PariTila, Parisuhteen psykoanalyyttinen hoitaminen (Suhteessa Oy)
- Psykoterapeuttiset valmiudet (Siria Oy)
- Hyväksymis-ja omistautumisterapian peruskurssi
- Sosiaali- ja terveysalan perusopinnot, Lähihoitaja (Omnia)
- Vapaa tie ohjaaja koulutusohjelma (Kehto Koulu)
- Kognitiivisen terapian perusopinnot (Integrum)
- NLP trainer (NLP Society)
- Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena (Käynnissä)
Ota yhteyttä
Saamme paljon viestejä, joten pyrimme vastaamaan sinulle kolmen päivän sisällä. Voit olla minuun yhteydessä eevi@inhimillinenitsetuntemus.fi
Jos aiheesi koskee verkkokursseja, kuukausijäsenyyttä tai jäsenyyden peruuttamista, niin saat nopeiten vastauksen asiakaspalvelustamme info@inhimillinenitsetuntemus.fi.