Sattuipas niin että sattui
Sattuipas tosiaan eilen tilanne jossa todella koin taantuvani varmaan 3-vuotiaan ajattelun tasolle Olisi tietysti varmaan egolle edukasta kertoa aina vaan niistä ihanista onnen hetkistä, mutta kerrotaan tällä kertaa vaihteeksi siitä kuinka “vastoinkäyminen” tuli nähtyä ihan uudessa valossa. Todellisuudessa ei ole olemassakaan mitään vastoinkäymisiä tai epäonnistumisia, ainoastaan mieli voi tehdä asioista vaikean tai raskaan oloisia.
Olin eilen siis tilanne jossa kohtasin ( mielessäni) epäoikeudenmukaisuutta , törkeää kohtelua ja alistamista. Yksityiskohtia on turha vatvoa sen enempää, sanotaan vaan että tilanteeseen liittyy muita ihmisiä, joita olisi kovin helppo ruveta syyttelemään. Minulle isoja oppiläksyjä on ollut omien rajojen vetäminen ja puolien pitäminen. Tässä sitä koeteltiin taas mukavasti Jossain kohdin tuota tilannetta huomasin ikivanhojen puolustusjärjestelmien ankkuroituneen päälle. Sisäiset reaktioit olivat haavoittuneen peuran tasoa. Vauhkoa ja epävakaata. Tässä tilanteessa tajusin ulkoistaa kokemuksen. Hyppäsin katsomaan tilannetta mielessäni kuin kärpänen katossa. Sen jälkeen hyppäsin katsomaan tilannetta avaruudesta käsin. Se alkoi näyttää jo täysin järjettömältä. Oli mielenkiintoista seurata miten vain muutamaa ” nappia painamalla” toinen henkilö käynnisti minussa melkoisen sisäisen turbulenssin. Paitsi että ei. Tuo toinen henkilö ei tehnyt mitään. Vain ajatukseni tilanteesta (jotka perustuivat muistoihin ja menneeseen) saivat tuon reaktion aikaan. Tiedostin tätä jo tuossa kyseisessä tilanteessa ja aloin mielessäni lähettämään tuolle henkilölle rakkautta ja anteeksiantoa. Jos tämä kerta tapahtuu, niin tässä just minun kuuluu nyt olla, ajattelin.
Kun tilanne oli ohi laitoin miehelleni tekstarin jossa oli varmaan kaikki tietämäni kirosanat. Päätin että istun ulkona niin pitkään kun tarvitsee ja vain kohtaan sen ristiriitaisen myllärryksen jota koin. Ja kappas vaan, kun ei enää pelkää tunteita tai ajatuksia niillä ei ole kovin paljon voimaa. Kysyin mielessä ” mikä on tämän tunteen takana”. Ensin tuli pettymys. Sitten tuli häpeä. Sitten tuli epäonnistuminen. Sieltä tuli liuta ja rimssu tavaraa, jolla ei ole mitään todellisuus pohjaa ilman ajatusten ja käsitysten antamaa tarinaa.Ja lopulta löytyi taas se mikä on egon pahimpia pelkoja, kuolema ja yksinjääminen. Ok. Adios grandes Mielen tuotoksissa ei kertakaikkiaan ole mitään järkeä. Totesin taas, että jos uskon noihin tarinoihin mitä tapahtuu. Jos en lähde ajatusten vietäväksi olen vapaa. Sanoin myös mielessäni että nyt kaikki ne tunteet edellämainituista asioista joita on pidetty ja varastoiduttu saa tulla ulos, en pelkää tunteita. Kas vaan miten tuntui kuin 10kiloa olisi lähtenyt harteilta. Ja koska ulkoinen maailma näyttää sitä sisäistä, tajusin että minulla oli paljon anteeksi annettavaa itselleni näihin teemoihin liittyen. Minä olen joskus ollut se vastapuoli. Olen pahoillani, Anteeksi ja Kiitos.
Enää en saa irti minkäänlaista tunnetta tilannetta tai siihen liittyviä henkilöitä kohtaan. Se on vaan niin läpinäkyvä nyt. Se on nyt kaunis. Se oli lahja.