Shame on me!
hanaa kesää vaan ja rilluma rei! Vähän jännittää näemmä kirjoittaa vähän “synkemmästä” aiheesta, siinäpä siis oiva syy tehdä se Vuosi sitten olisin varmaan naureskellut, mikä ihmeen häpeä? Enhän minä nyt häpeä melkeen mitään. Vähänpä tiesin. Pelokas suojeleva mieli tekee kaikkensa kätkeäkseen tunteita joita emme halua kokea. Mielen defenssi mekanismit ovat monesti syntyneet jo lapsena, jolloin teemme kovin kovin virheellisiä tulkintoja lähes kaikesta. Meille kehkeytyy suojamekanismeja jotta välttäisimme kipeiden kokemusten toistumisen. Vitsi onkin se että tuo välttely ja suojelijan roolin pelaaminen on n. 10 000 kertaa raskaampaa kuin se mitä egomme pelkää. Lähtiessään egon läpikatselu puuhiin edessä ei todellakaan ole pelkkää ilotulitusta ja rakkauden virtaa vaan sitä saa katsoa silmästä silmään kaikkia niitäkin asioita joita huomaavainen egomme on halunnut pitää meiltä piilossa. Itseään ei tarvitse kehittää paremmaksi, henkisemmäksi, vahvemmaksi taikka miksikään muuksi. Ego on ties kuin monta vuotta rakentanut suojelumallejaan, joten ne eivät välttämättä sorru kaikki ihan hetkessä. Omalla kohdalla olen huomannut kerroksia löytyvän vaikka millä mitalla. Jossain kohdin sitä kuitenkin lakkaa tuomitsemasta enää niitä ” varjopuolia” pahoiksi, eikä ne kirvele enää niin paljon. Joskus tosin muistan rukoilleeni että en halua tiedostaa tätä kaikkea, olisin halunnut pitää sen pumpulisen kuvan itsestäni mielummin! Ainiin, sekin oli vaan mielikuva. Ainiin, sitäkin oli aika raskasta pitää yllä.
Herkästi, kovin herkästi sitä haluaa pyristellä eroon nousevista tunteista ja peloista. Tämä pitää ainakin järkeillä pois. Voi hokea vaikka mantraa tai tehdä jonkun kikka kolmosen jotta huomio ei kohdistukkaan sinne mihin sattuu. Se on ihan ok, mutta se on välttelyä. Jos sen tunteet ottaakin vastaan 100%, jopa kiittäen? Jos on hämmentynyt, on sitten hämmenynyt. Jos on surullinen, on sitten surullinen. Jos on vihainen, on sitten vihainen. Se ei tarkoita että syyttäisi ketään tai mitään kokemastaan. Ymmärtää että kokemus on kuitenkin vääristynyt, mutta jos se nyt on tässä läsnä niin ei se kieltäminenkään auta. Antaa tunteen palaa täydellä liekillä. Voi aina kysyä mitä tämän takana on? Viha voi kätkeä taakseen riittämättömyyttä, riittämättömys häpeää , häpeä pelkoa hylätyksi tulosta, jne. Jos joku asia on totta kokemuksessa, se ei tarkoita että se olisi totta todellisuudessa. Tunne , miten kovalta ja raa’alta se tuntuisikaan polttaa kyllä itsensä loppuun. Kun se on sen tehnyt , ei jäljelle enää “herkästi syttyvää” materiaalia. Niin kauan kun emme kohtaa itsessämme KAIKKEA, kannamme herkkiä pisteitämme mukanamme. Ja niihin jos osuu niin koskee. Henkisen kivun pelko ei lakkaa peittelemällä näitä pisteitä, vaan tiedostamalla ne ja menemällä läpi, kerrankin.
Eiköhän tässä ole jo jaariteltu. Mennään siihen teemaan joka on ollut täällä teemana. Kiitos Häpeä että tulit esiin. Kiitos että kaikki ne vuodet jolloin en sinua vielä kestänyt ottaa vastaan lymysit systeemissä, kiitos että piilouduit niin hyvin. Kiitos elämä että järjestit minulle tilanteita jossa tämä tunne sai tulla näkyville. Kiitos. Ja anteeksi.
Häpeän tunnustaa mitä olen hävennyt ( ja ehkä pidän silti jotain myös vain itselläni )
Häpeän sitä että olen koittanut olla “parempi” mitä olen
Häpeän että olen uskonut sokeasti
Häpeän että olen uskotellut sokeasti
Häpeän että olen valehdellut
Häpeän että olen ollut laiska ja saamaton
Häpeän että olen luullut olevani huonompi kuin olen
Häpeän että olen luullut ” osaavani jo tarpeeksi”
Häpeän että olen luullut etten ikinä ole tarpeeksi
Häpeän että olen vimmatusti halunnut kontrolloida
Häpeän että en ole uskaltanut olla oma itseni
Häpeän että en ole uskaltanut sanoa mielipidettäni
Häpeän että olen piilotellut asiota jotka ovat minulle tärkeitä
Häpeän että olen puolustellut, arvostellut ja puhunut selän takana
Häpeän että olen teeskennellyt
Häpeän että olen syytellyt ympäristöä mielessäni
Häpeän että olen kuvitellut olevani uhri
Häpeän että olen hävennyt ihmisyyttäni
Häpeän että olen luullut että asiat jotka sopivat minulle sopisivat kaikille
Häpeän jos minua on kritisoitu
Häpeän jos olen kokenut epäonnistuneeni
Häpeän jos en ole voinut/pystynyt ” auttamaan”
Häpeän että olen ollut anteeksi pyytelevä olemukseltani
Häpeän paljon muutakin, mutta olen jo niin kyllästynyt koko tunteeseen että enää jaksa kiinnostaa
En enää jaksa hävetä häpeää. Olkoon sitten. Aamulla ulkona ollessani kävin kalliolle makaamaan ja annoin tunteen jyllätä. Keho muuttui tuli kuumaksi sisältä. Ihan kuin sisällä olisi tosiaan palanut. Sitten kun se oli valmis, kuumuus laski yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Jaahas Ehkä tätä tunnetta ei tarvitse enää vältellä, tai sitten tarvitsee. Molempi parempi. Se tunne ei vaan itsessään enää pelota. Kiitos <3
p.s Häpeän sitä miten paljon käytän hymiöitä!
p.p.s Häpeän sitä että tekstini on täynnä kiroitus virheitä!!
p.p.p.s ;) ;)